On tämä sellaista veivausta vanhan ja uuden koneen välillä. Omat kuvat skannaa vanha, väsynyt palvelija kuvatiedostoihin. Siirrän sieltä blogiini ja aktivoin kirjoituksen.Sain keväällä taksvärkkityönä kotiapua. Vaihdettiin verhot ja otettiin kuolleet kärpäset kattovalaisimesta pois. Apulaisen pituus riitti korkeisiin paikkoihin kurkottaessa.
Vedän kesäverhot paikalleen. Aamulla näkymä oli yllätys. Verhojen väliin oli jäänyt risti, jota en illalla huomannut. Tyhjät ristit puhuttelevat.
Ota ristisi ja seuraa minua. Sitähän olen tehnyt koko ikäni. En aina jaksaisi ristineni raahautua joka paikkaan. Saan vielä muistutuksen vastakysymyksenä: "Mitä sinä täällä teet, olethan kohta eläkkeellä?" Saan sanat vastaukseeni: "Sitä juuri, en ole vielä vanhainkotipaikkaa lakanoiden välissä varannut." Saan jäädä 4-kymppisten joukkoon itsemaksavana osallistujana projektikoulutukseen täytöksi.
Ryhmät kutistuvat, osallistujille tulee omat kiireet tärkeämmiksi kuin maksajan antama ilmainen oppi. Olen joskus ollut kouluttajan kanssa kahdestaan ilmoitetussa tapahtumassa. Nyt en enää ole niin innokas. Osallistun netin kautta, jos on mahdollista. Vielä kaksi 2-päiväistä lähipäivää. Sitten olen aivan alkutekijöissä.
Mistä aloittaisin itseni kokoonkursimisen? Enkeli sulki suun ennen syntymää, että olisin suuri ihme, mutta en ihmelapsi, vaan erilainen nuori, "tervejärkinen" aikuinen ja vanha, jolla ei ollut varaosapussia eikä ohjekirjaa mukana, kuinka minua hoidetaan. Sen sanoo laki ja jatkaa työvelvoitetta kuolemaan asti.
Jos itsestä huolehtiminen olisi arvossaan, olisi lääkärin koulutuksellakin joku tarkoitus. Markkinavoimien julma jumala vaatii kuitenkin lisää rahaa. Lapsinero kassavahtina uskoo rahapuuhun. Sentit tulevat taivaasta, kun rahapuuta ravistaa. Kotikasvatus ei ole opettanut, että raha ansaitaan tekemällä työtä. Onko joku parempi kuin toinen? Sitä pitää kysyä itseltään tässä eriarvoisten maailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti