Paikka ja aika ovat oikeat. Olen valmis lähtemään. Tilaan pirssin rapun eteen. Hämmästyn kysymystä, missä kaupungissa rappu on. Kaupunki on pysynyt paikallaan, mutta palvelualuetta on laajennettu peräkylille toisiin lääneihin tai maakuntiin. Seison kadulla ja kohdalleni kaartaa suttuiseksi maalattu auto. Apulanta on saanut liikkuvan sponsorin. Olen menossa Launeen kirkkoon.
- Mihinkä niistä? Kuinka sen selittäisin, enhän tiennyt muita kuin sen ainoan oikean. Sinne olikin rakennettu kirkkoja vieri viereen ja sivukadun varrelle. Pääsemme yhteisymmärrykseen evankelisesta kirkosta. Vielä tähän liittyy tarinaa, minut oli tästä kirkosta erotettu liittyäkseni saksalaiseen ev.-luth. seurakuntaan. Se on minun seurakuntani. Osoitteenmuutos ei heitä minua enää hernepussina tuikituntemattomaan rekisteriin. Seurakunnan anti on enemmän kuin nimi papinkirjoissa.
Nyt on saksankielinen jumalanpalvelus. Musiikki ei ole kielestä kiinni, eikä sisältökään poikennut kirkkovuoden aiheesta. Uskonpuhdistaja Martti Luther on syntyperältään saksalainen. Nyt on vain käymässä niin, että kirkko tekee puhdistuksiaan kuin 1918 aikoihin. Mistä moinen, ei mahdu minun sahanpuruaivoihin. Musiikki "Mylly Schwarzwaldissa" vie minut kauas. Olisiko se salainen kohtaamispaikka Obaman vierailun aikana. Kaikkia näitä mietin ja törmään yhteen ihmiskunnan suurimpiin keksintöihin - kirjoitustaitoon. Sen opettamista kirjoitustaidottomille pidetään tärkeänä, mutta meille kalligrafiataitoisille sen esteeksi tuodaan välineellinen, maksullinen verkkokirjoitustaito. Viestintä lankapuhelimella on vielä mahdollista Vihtaniemellä mummolassa, mutta sitäkin ollaan purkamassa pois. Sukupolvi ei voi vaihtua, kunnan tuomiolla 'siellä ei ole elämisen mahdollisuutta'.
Olemme joutuneet perinnön takia rahastuksen kohteeksi. Minun onneni on ollut kirjeenvaihto saksaksi yli 50 vuotta. Illalla sain luvan vielä jatkaa; edes yhden kerran oli toivottua kirjoittaa kirje saksaksi.
*Punam - ilman lapsuutta* on meillä tämänikäisillä käänteinen ja voimme sen ilmaista, ettei meille suoda arvokasta vanhuutta, jos vanhuutta ollenkaan. Me olemme jo varhennettuja vanhuksia ennen eläkeikää. Nyt syntyy ukkoina jo sylilapset maailman nopeimpina kaahareina. Meillä sodanaikana syntyneillä oli lapsuus, sai käydä koulua ja oppia kirjoittamaan. Rehtorska pesi käsiään jatkuvasti saksankielen päähän takomisen tuloksista osoittaen viattomuutensa meidän kielitaitoon. Munkkilatinistina opin kirjoittamaan.
Birgitan rukous
Osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan.
Uskallettua viipyä ja vaarallista on jatkaa matkaa.
Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
Tulen luoksesi niin kuin sairas tulee lääkärin luo.
Anna, Herra, minun sydämelleni rauha.
Amen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti