Olen aina miettinyt, minkä perinnön sodan aikana syntyneet saksalaiset kantavat mukanaan. Minä kannan omaa perimääni punaisena. Sen tunsin kylmänkarsimisena sisikuntaa myöten. Minä olen saksalainen. Siksi en lähde teatteriin katsomaan Hitleristä humoristista esitystä. Saman tunteen koin 13.3.2009 kenraalin vetäistessä Otto Wille Kuusisen teot, joilta vältyimme täpärästi itsenäisyytemme alussa.
Olen tehnyt sovinnon itseni kanssa, eihän niihin tapahtumiin ollut saksalaisilla eikä suomalaisilla ennen syntymäänsä mitään tekoa. Eikä meillä koko elämämme aikana ole ollut halua tuhota maailmaa. Olemme vain halunneet elää ihmisiksi. Keskinäisen kehumisen kerhon puheet ovat tarkoitettu vain sisäpiirissä puhuttaviksi. Minua ei kiinnosta tämän päivän sankaria leikkivien ajatukset. Otan nukkeni ja poistun hiekkalaatikkoleikeistä, joihin lainlaatija laatii pelisäännöt.
Obama on raikas tuulahdus suurvallan johtajana. Minkä perinnön hänkin sai edellisten presidenttien jälkeen. Minä olen afrikkalainen, uin vain lämpimissä vesissä. Mudeya ja Polobi kävivät Eurooppaan tulleiden afrikkalaisten asuma-alueilla. Oli tehty paljon pahaa, kun heidän olonsa oli kurjaa. Samoin maaseudun tyhjentymisen jälkeen sinne jääneiden palvelut puuttuvat. Minä häpeän eriarvoisuutta, en häpeä köyhyyttä, mutta parempien ihmisten läpinäkyvää järjenköyhyyttä. Jos joku haluaa vielä minusta jotakin hyötyä, hän joutuu kukkapenkkiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti