Tuijotuskisa

Osallistuin verkon välityksellä matkan päässä olevaan koulutustapahtumaan. Chatti oli käytössä ja voi kysyä kirjoittamalla. Tunsin olevani paikan päällä. Olin ilmoittautunut etukäteen olevani kuulolla. Kiitin vastauksista tyhmiin kysymyksiini tuntematta häpeää, että olin kysynyt. Tälle kokoonpanolle oli ehkä häpeäntunne vieras. Tiedän mihin kaikkeen olemassaolostansa muistutus voi johtaa. 

Olen vaiennut 50 vuotta elämästäni, että ylipäätänsä voin elää elämääni niin kuin se minulle elettäväksi on annettu. Rosenterapiassa kevyt kosketus solar pleksus chakran kohdalle sai aikaan leukaperiin pakkoliikkeitä ja silmiin norsunkyyneleitä. Syy reaktioon oli, ettei minua koskaan oltu kuunneltu. Koskaan en ollut saanut sanoa sanottavaani, etteikö joku tiennyt paremmin. Vaihtoehtohoitoja hömpäksi huutavia ei mikään pysäytä. Vaihtoehtohoidot ovat minun pelastukseni, mutta myös parantajalääkäri, jonka luokse minut kannettiin. Näin olin vannonut, että menen vaikka katon läpi, jos tarvitsen lääkäriä. 

Matka lähipäivään tuntui ylitsepääsemättömältä esteeltä. Ajattelin tarkemmin. Sehän on vain kaksi kadunväliä bussipysäkille. Loppumatka Helsingissä taksilla Lauttasaareen. Poppoo oli koossa, kännykät soivat ja tauolla läppärit aukesivat, kun piti hoitaa bisneksiä koulutuspäivän aikana. Kenelläkään ei ollut aikaa vaihtaa ajatuksia face to face. Lounastauolla istuin yksin omasta valinnastani. En olisi ehtinyt pureskella salaattiannostani, jos koko ajan olisi puhekalut olleet käytössä. Sain kuitenkin seuraa luennoitsijoista, joilla oli kiire hotkaista ruokansa ja mennä menojaan. Minusta vanhasta naisesta ei ollut vaaraa pidätellä heitä puhumalla. 

Suurin jysähdys oli tietokone, jonka kautta piti itsensä esitellä. Tunsin olevani invalidi, eihän minulla ollut verkkokirjoitustaitoa. En osannut edes käynnistää konetta. Minä 64 v. Kimi Räikkönen oli hyytynyt lähtöruutuun uudessa tallissa. Minullakin oli syy hyytyä yhteiskunnassa, joka oli ampaissut ohitse ja siirtynyt www-sivujen taakse jo 1990-luvulla. Sen varjolla pystyttiin painamaan alas verkkokirjoitustaidottomat ja ryöstämään heidät välimiesoikeudella uhaten. Minusta tuli ferrarinpunainen samaistumisen myötä hyytymiseen lähdöruudussa. Enhän ollut enää syyllinen ennen syntymääni syntyperän mukaan punaisena tapetun setäni kohtaloon. 

Olen vapaa. Obama ilmoittaa, ettei tule syyttäämään terrorin tähden kuulusteluissa kiduttajia. Minäkään en vaadi tilille tyhmyyttään huutavia kiduttajiani, vaan kerään tulisia hiiliä heidän päänsä päälle. "Minä olen vain satama pieni" sai aikaan pakkoliikeitä muutama vuosi sitten kuunnellessani syntymäpäiväonnittelulaulua. Pääsiäisenä silmät kyynelehtivät, mutta ei silmätulehduksesta vaan jostakin menneestä itkunaiheesta. Sitä se oli, psykosomaattisuutta. 
Tänään on äidin 95. syntymäpäivä. Minulle on annettu vuosia 114, jotka on merkitty Guinessin ennätystenkirjaan. Tähän asti ei edemmäs, on sinun ylpeitten aaltojesi raja. On vanhan kertausta Suomen Yrittäjiltä ottaa rauhanruhtinas esimerkiksi yrittäjyyteen kannustajana. Bisnesten aika on ohi. Ollut jo elämässäni sinä päivänä, kun minusta tuli osamaksulla "Varhennettu Vanhus".