Surut pois ja kukka rintaan

Näin aloitan 25-vuotistaiteilijajuhlakiertueen. Olen ilmoittautunut Terveystupaprojektin virkistymismatkalle Perheniemeen. Ennen lähtöä sähkövirta kulkee lävitseni saadessani puhelinsoiton ajanvarauksen ja myötäkuulemisen merkeissä. Torilla Mirja kiinnittää punaisen ruusun mustan jakkuni rintapieleen. Olen huomiotaherättävän onnellinen. Saan vastaantulijat hymyilemään jopa puhumaan ääneen kohdatessaan 63-vuotiaan hieroja-omaishoitajan perjantaipäivänä.

On kulunut 25 vuotta, kun hierojakoulutuksen (Kauko Juntusen yksityisessä hieromaopistossa) jälkeen aloitin yrittäjyyden. Olen kantapään kautta oppimalla selvinnyt kaikista koukeroista, joita olen kohdannut. Uskon tämän olleen minulle varattu tie tässä elämässä. Poliittisen edunvalvojan mielestä hierojat (nais-) joutavat tänä päivänä kadulle hankkimaan asiakkaansa "kuka kysyy, kuka maksaa"-periaatteella. Itse olen sosiaalinen halpa hieroja hinnaltani. Asiakkaita yli 17 000 ja houkutuksena eläkeläisille annettava alennus. En suostunut merkittävien etuilijoiden hierojaksi, vaan lähdin vanhempieni omaishoitajaksi. Sitä kesti 10 vuotta. Kukaan ei ymmärtänyt väsymystäni, unenvajauksen syitä ja seurauksia palattuani. Aloitin vielä 6-kymppisenä hierontatyön rahoittaakseni lakisääteisen YEL-vakuutusmaksun eläkeikään asti.

Juhlakiertueen on mahdollistanut projektikoulutukset yliopistotasolla. Minulle on ollut terapiaksi sanataide -täydennyskoulutus kaikkine osa-alueineen. Hyvinvointipalvelut - laatu ja tasa-arvo -projektissa olen ainoa julkisesti omaishoitajaksi tunnustautunut kentällä n. 300 000 omaishoitajan puolestapuhuja. Sanotaan, sana tuli lihaksi. Minä olen piikki siinä lihassa. Minussa sana on tullut teoksi, joka toteutuu "Omaishoitajan laatukäsikirjassa". Sen kelvollisuuden liikeideaksi tutkii Yrittäjän amattitutkinnon näyttö.
Kiitoslaulu teilläni kukoistaneista kukkasista ja haavoittaneista ohdakkeista on aika vaihtaa toiseen. Ohdake ilmaantui parvekelaatikkoon salaa. Vien sen mennessäni ja istutan isänmaahan muistuttamaan tästä ajasta.
Nyt laulan kattavampaa laulua Eino Leinon sanoin, johon sisältyy tilinpäätös (Hymyilevä Apollo).

Oi, kiitos sa Luojani armollinen
joka hetkestä jonka ma elin,
kun annoit sa ruumihin raittihin
ja syömen mi sykähteli,
kun annoit sa tervettä kättä kaks,
kaks silmää sieluni ikkunaks,
ja hengen herkän ja avoimen
joka tuutia tuulosen.

Sua kiitän mä Luojani armollinen,
kun annoit sa kodin hyvän,
soit äidin niin hellän ja herttaisen
ja taaton niin tarmoa syvän,
kun annoit sa myös pari ystävää
ja ne hyvää, en pyydä ma enempää,
ja annoit sa armahan isänmaan,
jota kyntää ja rakastaa.

Ja kiitospa vihdoin viimeinen,
kun laulun lahjan sa annoit,
kun riemut ja murheet lapsosen
näin sävelten siivillä kannoit,
sen sulta, sulta ma yksin sain
ja sulle siitä mä vastaan vain
ja leiviskästäni tilin teen,
miten käytin mä kanteleen.

Eduskunnan uuden lisärakennuksen portilla kilpi on "Tässä talossa tehdään työtä". Se on tullut minulle nöyräksi pyynnöksi. Tunne oma arvosi, anna arvo toisellekin, että kaikki työ on kaikkien arvostamaa, ettei meillä olisi tunnelmat arjessa kuin Quantanamon vankileirillä.

Se talo on pyhä ja pelvoton
ja pelkää ei se yötä.
Työs olkoon se suurta tai pientä vaan,
kun vaan se työtä on oikeaa
ja sitä palkan et tähden tee:
Työ riemulla palkitsee.

Se raatajan riemulla palkitsee
ja tekijän terveydellä,
työ himoja huonoja hillitsee
niin puhtaalla sydämellä.
Oi, rauhaa päätetyn päivätyön!
Hyvät enkelit suojaavat työmiehen yön
ja nuorena, vankkana nousevi hän
taas uutehen päivähän.

Lopusta käsin katson elämääni Larin Kyöstin sanoin. Omaishoidon päätyttyä olin valmis itsemurhaiskuun.

Nousin ma pyhälle vuorelle, huusin:
puhu, sinä Jumala, huiluuni ääni!
Salama juoksi ja ukkonen jymisi,
pitkäisen leimaus huumasi pääni:
ja huiluni mustaksi muuttui.

Silloin ma itkuni ilmoille päästin
kelmeät kasvoni pimeään peitin
aattelin: nyt minä kuolla tahdon,
huonon huiluni maahan heitin;
ja silloin helisi huilu.

Helisi huilu ja illalla itki,
hellästi itki ja mieltäni moitti,
latvat ne lauloi ja puroset pulppui,
hauet ne polski, kun sirkat soitti;
ja ma huiluni huulille nostin.

Humisevan huiluni huulille nostin,
sormet ne soutaen säveltä toisti,
suru suli, vilisi virsien tulva
ihana aurinko sieluuni loisti:
soi, seli, soi, seli, sieluuni loisti
ja huiluni ilosta itki.

Ei elämästä selviä hengissä, omaishoitajuudesta kylläkin, jos ei säädetä lakia, että molempien on kuoltava yhtäaikaa. Kaikki on mahdollista, historia on sen opettanut.
Näin ainaisten vaalien alla äänien kalastelu vierailla vesillä laittomilla pyydyksillä pitää lailla kieltää, jos puoluepolikko ei sitä itse ymmärrä. 
Viime kesän lasten runomaratonin häirintä selän takana puhumalla viittaa meidän oloissa naapurimaissa teatteriin ja kouluun kohdistuneeseen sabotaasiin. Jäljet pelottavat, joten jätän hyvästit lahtelaiselle runomaratoniksi naamioituneelle vaalitilaisuudelle (kulttuuritapahtumalle). Ei sota yhtä naista jää kaipaamaan. Omaishoitajilla on joukkovoimaa. Olisi voitu testata äänestämällä oma meppi Brysseliin. Ehdokas menee vielä läpi kuin Tsurunen Japanin parlamenttiin.
Omaishoito on Suomen suurin roolipeli väärillä säännöillä pelattuna.
Olkoon tämä jälkikirjoitus "Yrittäjyyden uusille tuulille".
Ajattelee tänään 30-vuotistaiteilijajuhlaa viettävä
yksi
ei niin merkittävistä omaishoitajista.