Ei niin pientä pilaa, etteikö totta toinen puoli. Siinä oli paikkakuntalaisille päänvaivaa pähkäillä syitä ja seurauksia, miksi olin tullut vanhempieni luokse. Tosiasiat, neljäs ukkaasi isän ja äidin kunnioittamisesta oli tuntematon, äidin halvaantuminen, isän syöpä, kummankin korkea ikä eivät olleet mitään arvioitsijoiden mielestä. Johtajien omat vanhemmat, vammaiset lapset ja pitkäaikaissairas omainen olivat etuoikeutettuja. Minäpä en siitä välittänyt, vaan muistutin jollakin tavalla olleesta, olevasta ja tulevasta.
Olin kiitollinen palautteesta, jolla minua halvennettiin. Sitä sanaa et sano, jonka kelkassa et käy. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää jalanjälkenä. Toisten silmin katsoin itseäni ja totesin. Minulla ei ole kuin tyhjä pää, tuulenhuuhtoma pee. Sen jälkeen voin katsoa kaikkia huuhaa-ihmisiä hymyillen. Osallisuuteni on palkittu diplomilla ja todistuksilla ja maksettavilla laskuilla. Se on ollut kallein todistus tehdystä työstä. Arvonimi Varhennettu Vanhus osamaksulla on kaiken huippu laintulkinnasta. On samaa luokkaa kuin mediamaksu toteutuessaan hymystä pyllyyn ja tulta munille -ohjelmatarjonnasta. SUURIA SANOJA pieniä askelia -julkaisu on käynyt toteen. Mitä vielä on tulossa, sen Luoja yksin tietää, mutta ei kerro. Raottaa kuitenkin tulevaa selviämistarinassani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti