Ennen aikojaan kuolleeksi julistaminen tuo pitkän iän. Niin pitkän, että eläjä ihmettelee, onko hänet unohdettu maan päälle. Naapurissa kuoltiin. Kolme perheenjäsentä menivät pois lyhyen ajan sisällä. Isäni sairastuminen syöpään kuulutettiin Tuuspelossa pelkona:
- Kyllä minä pelekäsin, että nyt se kuoloo. Minä en pelännyt hetkeäkään, ei tullut mieleen odottaa kuolemaa. Lippu puolitangossa laukaisi aina pelon, joko se nyt kuoli.
Tulen kaupalta Anaskin suoraa pitkin. Näen jo kaukaa, kun vastaantulija riisuu käsinettä kädestään. Kohtaamme, hän ojentaa kätensä tervehdykseen ja sanoo:
- Otan osaa. Minä hämmästyneenä kadulla käsipäivää tervehdyksen epätavallisuutta ehdin ihmetellä ja myötätunnosta vielä enemmän äimänkäkenä vastaan:
- Kiitos! Mutta mistä? Hän vastaa:
- Isäsi on kuollut.
- Hän jäi eloon, kun läksin kauppaan, tyrmäsin tyrmäävän tiedon. Tulin kotiin, isä istui tavallisella paikallaan. Ei veisannut virsiä paatoksella, vaan luki sanomalehteä. Kerroin isälle hänen kuolemastaan kylällä kiertävän huhun. Naapurista se lähti liikkeelle ja olihan näitä tienliehtareita ja sanansaattajia. Isä ei ilahtunut, kun hänen kuolemaansa koko kylä odotti. Lohdutin, se tietää pitkää ikää.
Minunkin kohtaloon on haluttu vaikuttaa. Onko se kilpailuttamista asiakkaista vai peräti asiakkaiden kaappaus. Siinä kilpailijat ovat vetäneet vesiperän. Hierojanammatti ja omaishoitajakutsumus. Ne olen saanut pitää, kun henkinen pääoma ei ole siirrettävissä toiselle. Se olisi vain uffoukkojen sieppaus ja palautus plantti korvan taakse ihon alle piilotettuna. Rahat minulta on ryöstetty ns. lakien perusteella. En ole voinut puolustautua edes valituskierroksilla. Pitää hyytyä kuin Kimi Räikkönen lähtöruutuun ja jatkaa verkkokirjoitustaitoisena yhteyksien pätkimisestä ja roskapostista huolimatta.
Olen kuollut maailmasta, kuollut itsestänikin, että kaiken elämäni itse eläisin. Puhukoon jokainen omaan pussiinsa, mitä henki puhuttavaksi antaa. Nyt minä odotan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti