Palaan vuoteen 1991 ja äidin kotona hoitamiseen kunnallisella kotihoidontuella. Siitä oli sovittu etukäteen varmistaakseni, että voin keskeyttää työni ja tulla kotiin vanhempieni auttajaksi. Korvaus oli riittävä, kun sain muutkin asiat järjestetyksi. Kylän valtasi pelko, vienkö kaikilta kotiavustajilta työt ottamalla sukulaisteni hoidon tehtäväkseni. Se pelko oli turhaa, enhän ollut edes kaikkien kanssa puheväleissä. Kun kutsu kävi tulla katsomaan, ei minulla ollut mitään syytä jatkaa nuoruudessa alkanutta mykkäkoulua. Kaikki olivat kiehuneet omassa liemessään. Oli muutoksen aika. Löysin Rafaelin enkelin. Kenelläkään ihmisellä ei voi olla niin hellää mieltä ja pehmeää ihoa kuin enkelillä. Hän totesi:
- Nyt on aika, kun Arviitti on elossa, suku pysyy kasassa. Mutta kun Arviitti on kuollut, silloin räjähtää.
Äitini kuoli. Minun suru oli toissijainen isän surun rinnalla. Hän sanoi:
- Kun 57 vuotta on ollut aviossa, on menetys suuri. Vielä hän lisäsi, ettei minun suruni ollut mitään hänen surunsa rinnalla.
Olin menettänyt äidin, joka on ollut äitini 50 vuotta. Mitä sitä nyt suremaan, olihan äiti jo niin sairas, ettei elämän jatkumiselle ollut edellytyksiä. Äidin kanssa kävin neuvoa-antavan keskustelun hakea isästä asumuseroa ja mahdollisuutta ottaa avioero. Sen jälkeen äiti ei enää patistellut minua lähtemään pois ja jättämään häntä laitokseen. Äidin sydän, silmät ja katse seurasivat vielä elävien ilmeissä. Siitä tiesin, ketkä olivat verisukulaisiani.
Isän ote kiristyi minun vapauteni rajoittamisella. Kun on ottanut tehtävän, on oltava aina hoitajana paikalla. Joskus näytin lähtemällä katsomaan oopperaa omasta TV:stä, ettei se ihan niin ollut. Tuli omaishoidontuki. Minulle maksettiin ja isältä otettiin sosiaalilautakunnalle takaisin, että isä tiesi arvostaa työtäni, kun hän siitä maksaa miinusmerkkisenä omaishoidontukena. Tällä taistelulla on niminäytelmä "Taistelu Heikkilän talosta". Muistan sen päättyneen murhaan. Aseena käytettiin rautanaulaa, joka löytyi emännän nutturan alta. Kiinalainen akupuntioneula oli saanut suomalaisen vastineen. Suomalainen akupunktio on "naula päässä". Nyt siihen naulaan ripustaa työtön rukkasensa, kun firmat pistävät pensselit santaan ja koneet sutivat tyhjää.
On vuosi 2000. Valta on vaihtunut. Isä on kuollut. Totesin isän kuolleeksi katsoessani viimeseksi jäänyttä kuvaa kuolinaamuna paimenpojan lähtiessä viimeistä kertaa karjateille toisten jäädessä nukkumaan. Kolme vuotta oli kulunut, kun katsoin tuota kuvaa. Kuoleman merkkejä en havainnut kuvaa ottaessani. Isän kuoleman tajuaminen vei aikaa kolme vuotta. Teenkö vasta nyt surutyötä, kun kertaan asioita uudelleen.
Pääsiäiseksi muuttokuorma oli kannettu kerrostalon kellariin niissä samoissa muovipusseissa, joihin tavarani olin pakannut kodin tyhjentyessä Puotikadulla. Niitä muovipusseja siirsin Peltotielle ja sieltä Koivukujalle. Ensitöikseni järjestin joulupostimerkit kansioon. Kolme päivää ja yötä kävin joulut läpi korteista ja kirjeistä. Säteilevän merkin vuodelta 1978 löysin vanhempien lähettämästä rahakirjeestä. Sitä saa kysyä, mistä rahoista he jakoivat meille kaikille kahdeksalle maailmaan saattamalleen lapselle.
Olisi taas postimerkkien järjestämisen aika. Nyt onkin vakavammasta asiasta kyse. Siitä kertoo Postimerkki-Info. 1809 itsenäisyyden ensiaskel ja Postimerkki hyville ihmisille.
Isä, presidentti ja rauhantekijä
"jos me saamme kaikki hyvät ihmiset kaikkialla maailmassa liikkeelle, niin kyllä me pystymme eristämään ne pienryhmät, jotka koettavat aiheuttaa ei-hyväksyttävää toimintaa - puhutaan sitten terrorismista tai mistä muusta tahansa. Minusta tämä on kaikkein suurin haaste meille, jotka haluamme kuulua hyvien ihmisten joukkoon."
- Martti Ahtisaari
En irrottanut tätä lausuntoa hyvistä ihmisistä käyttääkseni sitä muuhun tarkoitukseen kuin puolustaessani meitä, joiden koko elämä on ei-hyväksyttävää toimintaa. (Me olemme yli 64-vuotiaita ja koko ikämme olleet yrittäjiä, maatalousyrittäjiä, perhehoitajia ja omaishoitajia. Meille ei kerry työhistoriaa.)
Quantanamon vankeja sijoitellaan maailmalle, kun heillä ei ole paluuta kotimaahansa. Toivotan heidät tervetulleeksi meille. Näissä suurryhmissä ei käydä ase-, huume- eikä naiskauppaa. Siksi sururyhmä ei ole syyllinen rahamaailman syöksykierteeseen. Ei oteta yhteen valtaapitävien kanssa muuten kuin Miina Äkkijyrkän kyyttöjen puolesta. Miina ehdotti virttä "Herraa hyvää kiittäkää" ja ääni kuului ylitse muiden. "Konikapina" on toinen oopperan keinoin saada äänensä kuuluviin. Jääköön huomiseen postimerkkien järjestäminen.
Tutustun edellisiin rauhanpalkinnon saajiin Wikipediassa.
- Äiti Teresa ja Rakkauden lähetyssisaret. Nobelin rauhanpalkinto 1997. Teki itse työtä Kalkutan kaduilla kuolevien hoitajana. Vuonna 2007 julkaistiin yksityiskirjeitä, joissa Äiti Teresa kirjoitti ahdistuneena, ettei hän tuntenut Jumalan läsnäoloa.
(Kuka minua puhutteli profeettana omalla maalla ja käski lähtemään sieltä pois. Kuka jatkoi puhuttelua aamuyön tunteina eikä lakannut, vaikka käskin:
- Lopeta! Haluan nukkua. Puhuttelija vastasi:
- Nythän minä vasta aloitan. Siitä syntyi julkaisu lainatuin tekstein "SUURIA SANOJA pieniä askelia".)- Desmond Tutu, Nobelin rauhanpalkinto 1984, - Aparheidin vastustaja, ihmisoikeuksien puolustaja, rotuerottelun ehkäisijä Etelä-Afrikassa, totuuskomission puheenjohtaja.
- (Pyysin totuuskomissiota koolle saadakseni työrauhan omaishoitajana asunto-osakeyhtiössä, maksoin siitä rahaa, mutta rauhaa ei tullut silloin eikä vielä tänä päivänä. Jatkuu Tiekarttana Länsirannalla meidän lapsuuskodin jäädessä jalkoihin venäläisten ja uusrikkaiden kunnanmökkiläisten jyrätessä yli.)
- Nelson Mandela, Nobelin rauhanpalkinto 1993, poliittisesta vangista poliittiseksi johtajaksi.
- Tähän rauhantyöhön perustuu Amerikan 44. presidentin, Obaman, menneisyys. Miksi sinä voit aina päättää? Koska minä olen "amerikkalainen äiti saudien rakentamilla lomarannoilla". Ensi kerralla haluaisit olla äiti, mutta et voi, kun olet isä, presidentti ja rauhantekijä.
- Näihin yhteiskunnan pelisääntöihin olen törmännyt muuntaessani projektia vapaaehtoistyöhön.
- Siitä on tullut virallisten projektien etuoikeus houkutella vapaaehtoisia työhön, josta saavat pienen korvauksen. Projektiin on uponnut rahaa kuin kankkulan kaivoon. Oi, Obama, ei pidä sinun sureman, vaikka oppositio ei tuekaan lakeja yhteiskuntarauhan palauttamiseksi. Meillä ei tiedetä, missä mennään. Nieleskelen liikutusta Kataisen kanssa ja huokaan: sitä minä olen paljon miettinyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti