Sotahistoria kertoo kolmesta upseerista ja herrasmiehestä, jotka liittyvät omaishoidon kautta minun henkilöhistoriaan. Sitä läheltä liippaa upseeri, joka menetti työpaikkansa varuskunnan lakkauttamisessa. Hän totesi: "Paska reissu, mutta tulihan tehtyä." Samoin Sinisen salongin eversti, joka oli saanut trauman sodan ratkaisevalla hetkellä. Tuli rauha ja hänen käsiinsä jäi 200 sotahevosta.
- Sen jälkeen en ole pyrkinyt itään rajan yli enkä ole ollut innostunut hevosharrastuksesta.
Kokemuksesta olen saanut säteilyvamman. Kierrän kaukaa tilanteet, joissa mielenterveys tehdään kyseenalaiseksi, jos ylhäältä huomataan, että joku on omaishoidosta selvinnyt hengissä. On kaksi eri asiaa uupua Guinnessin ennätystenkirjaan yltävistä toistoista omaishoitajana tai löytää itsensä suljetulta osastolta sairastuneena masennukseen, kun liian paljon paineita tuli kannettavaksi.
Masentuneelle minulla ei ole mitään annettavaa enkä halua lukea enkä kuunnella sairauskertomuksilla valtaa käyttävien aseista meitä selvinneitä kohtaan. Kiitän palautteesta, mutta en tunne osallisuutta, jos palautteen antaja uhkaa itsemurhalla. Se on hätähuuto, mutta osoite ei ole oikea. Tähän tarvitaan mielensairaudenhoitajia, psykologeja ja lääkecoctaileja. Minulle riittää radiopsykiatri kertomaan, mikä viimeistään tekee hulluksi; sanojen kaksois-, kolmoismerkitys. Taudinmääritys on menossa konekieliseksi. Välimatka tekee oloni turvalliseksi, kun hätätilanteessa tunnen itseni vainoharhaiseksi apuun kutsuttujen arvellessa, mihinkä minut pitäisi viedä. Heidän osoitteensa on minulle yhtä kohtalokas kuin 007:n päänmenoksi varattu ovela ansa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti