Minulle on jäänyt epäselväksi, mitä vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistopatsas kertoo. Kuinka he puolustivat vakaumustansa, kun ainoa puolustettava oli köyhäksi syntyneen elämä. Vietetään kaatuneiden muistopäivää. Minun ajatusmaailma muovaa käsitteitä sotaan osallistumisesta. Koti, uskonto ja isänmaa ovat olleet puolustettavia arvoja. Nimeän nämä päivät uudelleen.
Sata vuotta sitten päivä on kollektiivinen De stupades dag. Ihan suoraan ajateltuna henkensä menettäneet varmasti saivat tuuppimista osakseen lähiomaisten silmien edessä. Kuolleet viskattiin joukkohautoihin. Ei ollut sankareita, vaikka kuoltiin saappaat jalassa. Vakaumuksensa puolesta kaatuneet ovat saaneet leposijansa sankarihaudoissa. Isäni palasi rintamalta sodankauhut silmissä.
Sotaanosallistuminen palkittiin Suomen 75. juhlavuotena oikeudella pilkkiä ilmaiseksi Juojärvellä sotaherrojen juhliessa, kuntoutuksessa tai mitalleilla palkittuina. Kiinassa valtion työttömille, maattomille ja köyhille ilmaiseksi jakama kala korvattiin antamalla onget. Onkikoot itse kalansa.
Kenraali varoitteli aina kansan kahtiajakamisesta. Nyt se on tapahtunut. Minä en tiedä itsestäni, mikä on minussa kommunistia, vaikka punaisen geenin olen saanut verenperintönä. Tämä sopii minun aikaan, kun meillä puhutaan omaishoitajista.
Ainoat omaiset ovat viranomaiset. Itse olen ollut närståendevårdare. Se kuvaa osuvasti tekemääni työtä, kun omaishoitoaika ja rahat kuluivat viranomaisten kanssa keskusteluun siitä, onko minulla ja n. 300 000:lla oikeutta huolehtia vanhemmistaan, vammaisina syntyneistä lapsistaan tai pitkäaikaissairaistaan. Kuka sen oikeuden antaa tai ottaa pois?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti