Veljeni Wiljami kertoi kotipuolen kuulumisia. Kysyi, muistanko mitä tarkoittaa sanonta "on kuama käynnä". Tästä käynnistä kuultuani, tiedän mitä kotikuusen ja pesäpuun ympärillä oleville kuuluu tänä päivänä. Ensimmäisen tulemiseni aikoihin 66 vuotta sitten ympärillä oli sota, kesä kauneimmillaan ja heinäpouta. Toinen tulemiseni osoittautui ajaksi, jolloin kaikki olivat Kaamasentiellä matkalla pohjoiseen. Nyt on kauhea kankkunen, kun poronsarviuute ei tehonnutkaan potenssinpuutteeseen.
Selvisin elävänä, ryöstettynä ja raiskattuna tästä ajasta vannoen, etten koskaan näy rekistereissä takaisin muuttaneena. Se ei estä minua muistamasta "björkarna där hemma" laulun myötä menetyksiäni, kun Karjalan kunnailla lehtii puu. Matonkuteiksi leikattava lakana mukana matkasin lomalle. Minulle näytettiin, kuinka matonkudetta leikataan. Sain aikaan päänkokoisen kerän lehmuksenvihreää kudetta. Kotona tavaroiden paikalleen järjestely kestää, kerä kaapin päällä saa ympärilleen stressipannan. Kerä muistuttaa ajatuksiani eletystä elämästä. Päänpakahtumisen estää "maitoa iloisille" panta. Toinen estolääke on ollut kaalinlehti otsalle.
Kaalinkerän siirsin jääkaapista parvekkeelle koriin. Siihenkin on tullut vihreänpunervia lehtiä ja se on käynyt kukkimaan ilman vettä ja multaa. Verkkokirjoitustaito on minun henkireikäni maailmalle. Vaihdoin Vihtaniemen Lauttasaaressa Vattuniemeen. Minut hyväksyttiin yrittäjän oppisopimuskoulutukseen hankkimaan tietoa sukupolvenvaihdoksesta luopujana. Kaikki toiset olivat yrityksissään jatkajia. Tämä on yhteiskunnan taitekohta. Katson hallituksen nuoria kaikkitietäviä kasvoja kysyen, mitä te tiedätte todellisesta elämästä ja muuntogeeniä seuraavasta tulevaisuudesta. Kerran omaishoitaja, aina omaishoitaja, vaikka näinä vuosina olin työssäni närståendevårdare.
Viranomaisten kanssa asioidessa tuli esteeksi dysfasia. Puhe puuroutui lopullisesti, kaalinkerässä talvehtinut tieto ei ollut minussa olevan perimätiedon arvoinen, jonka voisin siirtää seuraavalle sukupolvelle. Posttraumaattinen stressireaktio on ollut liikkeellepaneva voima. Viimeiset sanat jakajalle ja uskotuille miehille olivat:
- Mitä perkeleitä te olette minulle lisäämään velvoitteita ja mittailemaan reviirinrajoja yli 100 vuotta Tirkkosen suvun hallussa olleille lapsuuskotini rannoille, kun tarkoitukseni on tulla jatkamaan elämää vanhempieni kuoleman jälkeen. Uusi kirkko kohosi kolmessa päivässä, vanhasta tuli kadotuksenkirkko.
Uskonkonsultit aloittivat käännytystyön. Uskonsota on oma lukunsa. Se oli opetusta, miten Japanissa kunnioitetaan vanhusta. Omaishoitajana en olisi ollut parempi hoitaja, vaikka käsilläni olisin seisonut. Nyt voin viedä halkomistoimituksen, tietoimitukset, työllistämisen, asumisen, lääkärin, sosiaalijohtajan, pankin ja suvun nettiin ja omaishoidonmeklarina järjestää kaaoksen uudelleen. Mitä on sukupolvenvaihdos 2000 luvun alussa, kun kunta on naapurina, tiekunta isäntänä ja kunnan uusrikkaat mökkiläiset edunsaajana?
1800-luvulla syntyneiden isovanhempieni hauta kertoo historiasta isäni syntymävuodesta 1906 lähtien. Sähkövalo valaisee hautaa, kun tyhjilleen jäänyt lapsuudenkotini on vielä ilman sähköä. Kiinnitän Taavetti-setäni muistokilven heidän hautakiveensä, muistaen isäni perustelut veljensä punaisena vangitsemiselle. "Oli vaatturinopin käynyt, torpparinpoika. Osallistui nuorten rientoihin työväentalolla." Hän kuoli 29-vuotiaana nälkään ja sairauteen vankileiriltä palattuaan. Ei saanut nimellistä hautapaikkaa eikä näy sotasurmaluettelossa. Hänen muistonsa on elänyt minussa.
Kaikki yritykseni on ylhäältä tuliukkojen ja -akkojen toimesta tehty tyhjäksi. Nyt on aika purkaa matonkudekerä ja keriä se uudelleen lopusta käsin, ei kenenkään puolesta eikä ketään vastaan. Valittavana on kaksi kenkätehtaan markkinamiehen palautetta laajentamisesta Afrikan markkinoille.
Palaute 1: Ei kannata, täällä ei kukaan käytä kenkiä.
Palaute 2: Tuotanto täysille, täällä ei kenelläkään ole kenkiä.
Päättäjille jää valittavaksi näkökulmat, kuinka he puhuivat ennen vaaleja ja vaalien jälkeen. Ajatusten dysfasia iski päälle, eikä puheista saa mitään selvää omaishoitoasian järjestämisessä. Perimä toteutuu kaikesta huolimatta tai sitten loppuu elämä myös dysfaattisilta esteidenlaatijoilta.
tiistai 29. toukokuuta 2007
maanantai 28. toukokuuta 2007
Mene kotiin
Sosiaalihuollon asiakkuus oli lakimiehelle iloinen asia, kun 2-vuotias lapsi sai kunnallisen päivähoitopaikan vanhempien luodessa virkauraa. Itse jätin lapset liian aikaisin selviämään yksin, kun oli mentävä hankkimaan jokapäiväistä leipää. Illalla oli talonmies ulko-ovella urputtamassa, mitä pahaa lapset olivat tehneet. Lupasin viedä heidät päiväksi putkaan, että saavat perheenpäät juopotella rauhassa.
Jätin heidät jo monennen kerran selviämään omillaan, kun omien vanhempieni luona oli avuntarve. Siitäkin sain nuhteita, kuinka tyttäret taas olivat heitteillä. Luotin heidän selviämiseensä. He olivat kasvaneet vanhempiansa viisaammiksi jo 10-vuotiaina, kun tekivät lastenkotiin lähtöä, jos minä en muuttaisi pois kotoa heidän kanssaan.
Perheenisän oli otettava vastuu itsestään. Hän etsi uuden elättäjän monesta ehdokkaasta. Avioliiton haaska oli purettava. Kuuntelin sosiaalihuollon asiakkuudesta eduskunnan auditoriossa omaishoitajan näkökulmasta. Eihän se mitään uutta ollut.
Kotiin palattuani olin vihainen. Olisi kaiken kokemuksesta kertovan paperin hävittämisen paikka, ettei kukaan saisi tietää. Olin uupunut, jaksoin vain viedä roskat. Nyt on mistä tarkistaa, kuinka asiakkuus milloinkin arvioitiin. Jos suunta ei ollut oikea, sain opetuksen.
Nastahammas irtosi, kun omaishoitajajuhla oli alkamassa. Sunnuntaiaamuna päivystyksessä sen vihdoin tajusin, että paikkani ei ollut siellä. Hyvinvointi-projektin aloitusseminaarin jälkeen leikkasin leipäveitsellä sormen melkein poikki. Illalla päivystyksessä tikattuna ajattelin, antaa mennä ohi. Uutta rentoutusta opetellessa istuminen lattialla jalkojen päällä sai aikaan veritulpan jalassa. Se oli viimeinen varoitus. Nyt on uskottava, ei vanhan koiran tarvitse oppia uusia temppuja.
Hierojalle riittää koulutukseksi työssäoppiminen, ei kirjekurssi. Teoria hierojan tarpeisiin, ei lääkärilatinaa. Minua valistettiin, pitäisi osata asiakkaalle kertoa, mitä lääkäri on latinaksi kirjoittanut. Se on lääkärin tehtävä, ei hierojaa tarvita tulkiksi. Lääkärit ovat haistaneet pienen rahastusmahdollisuuden kirjoittaessaan lähetteitä omistamiinsa hoitolaitoksiin. Jos tulet hierojalle jaksaaksesi työssä paremmin, et sinä tarvitse siihen lähetettä. Niitä kirjoitellaan oireidenmukaista sairaudenhoitoa varten. Tähän on tultu.
Joka päivä aamusta iltaan aukiolevissa hieromalaitoksissa on uudet johtajat ja aasialaiset hierojat. Arvostuksesta kertoo myös päätoimittajan kirjoitus "terveysmessujen" terapiavalikoimasta uudelleen nimettynä. Minulla ei ole hätää, onhan 1 500 000 putellia penistäsuurentavaa ihmeainetta luukussa. Siitä puhe, mistä puute. Ihmisten ymmärtämisessä on se vaara, että he ymmärtävät ymmärtämisen väärin ja tunkevat liian liki. Sitä varten olen perustanut eroottisen hautausmaan Pariisissa olevan mallin mukaan. Vuoden 2000 muistiinpanoista luen. Ota vuoteesi ja mene kotiin. "Vuorten vaivat ovat takanamme, edessämme ovat tasankojen vaivat." Brecht
Jätin heidät jo monennen kerran selviämään omillaan, kun omien vanhempieni luona oli avuntarve. Siitäkin sain nuhteita, kuinka tyttäret taas olivat heitteillä. Luotin heidän selviämiseensä. He olivat kasvaneet vanhempiansa viisaammiksi jo 10-vuotiaina, kun tekivät lastenkotiin lähtöä, jos minä en muuttaisi pois kotoa heidän kanssaan.
Perheenisän oli otettava vastuu itsestään. Hän etsi uuden elättäjän monesta ehdokkaasta. Avioliiton haaska oli purettava. Kuuntelin sosiaalihuollon asiakkuudesta eduskunnan auditoriossa omaishoitajan näkökulmasta. Eihän se mitään uutta ollut.
Kotiin palattuani olin vihainen. Olisi kaiken kokemuksesta kertovan paperin hävittämisen paikka, ettei kukaan saisi tietää. Olin uupunut, jaksoin vain viedä roskat. Nyt on mistä tarkistaa, kuinka asiakkuus milloinkin arvioitiin. Jos suunta ei ollut oikea, sain opetuksen.
Nastahammas irtosi, kun omaishoitajajuhla oli alkamassa. Sunnuntaiaamuna päivystyksessä sen vihdoin tajusin, että paikkani ei ollut siellä. Hyvinvointi-projektin aloitusseminaarin jälkeen leikkasin leipäveitsellä sormen melkein poikki. Illalla päivystyksessä tikattuna ajattelin, antaa mennä ohi. Uutta rentoutusta opetellessa istuminen lattialla jalkojen päällä sai aikaan veritulpan jalassa. Se oli viimeinen varoitus. Nyt on uskottava, ei vanhan koiran tarvitse oppia uusia temppuja.
Hierojalle riittää koulutukseksi työssäoppiminen, ei kirjekurssi. Teoria hierojan tarpeisiin, ei lääkärilatinaa. Minua valistettiin, pitäisi osata asiakkaalle kertoa, mitä lääkäri on latinaksi kirjoittanut. Se on lääkärin tehtävä, ei hierojaa tarvita tulkiksi. Lääkärit ovat haistaneet pienen rahastusmahdollisuuden kirjoittaessaan lähetteitä omistamiinsa hoitolaitoksiin. Jos tulet hierojalle jaksaaksesi työssä paremmin, et sinä tarvitse siihen lähetettä. Niitä kirjoitellaan oireidenmukaista sairaudenhoitoa varten. Tähän on tultu.
Joka päivä aamusta iltaan aukiolevissa hieromalaitoksissa on uudet johtajat ja aasialaiset hierojat. Arvostuksesta kertoo myös päätoimittajan kirjoitus "terveysmessujen" terapiavalikoimasta uudelleen nimettynä. Minulla ei ole hätää, onhan 1 500 000 putellia penistäsuurentavaa ihmeainetta luukussa. Siitä puhe, mistä puute. Ihmisten ymmärtämisessä on se vaara, että he ymmärtävät ymmärtämisen väärin ja tunkevat liian liki. Sitä varten olen perustanut eroottisen hautausmaan Pariisissa olevan mallin mukaan. Vuoden 2000 muistiinpanoista luen. Ota vuoteesi ja mene kotiin. "Vuorten vaivat ovat takanamme, edessämme ovat tasankojen vaivat." Brecht
perjantai 25. toukokuuta 2007
Voi pyhä yksinkertaisuus
Isä Camillo ja Äiti Teresa vai Äiti Camilla ja Isä Tereso, kun roviolle lisätään risuja pahan poispolttamiseksi. Internet on minulle uusi kanava omaishoitomeklarina julkaista omaishoitoaikana ottamani stailausvalokuvat netissä. Muuta todistusaineistoa minulla ei ole kielteisten valituspäätöksien lisäksi. YEAT:n näyttökansiossa on kuvat:
Suuret kivet elämässäni. Sukupolvenvaihdokseen liittyvän inhorealismin välitin näyttötutkintomestarille "kuvakollaasien, päiväkirjamerkintöjen, kirjeenvaihdon, kirjallisuuslainausten, sarjakuvaintuitioiden sekä jopa kansainvälisessä rikostutkinnassa esiintyvien menettelytapojen valossa".
Elämästä on yksinkertaisuus kaukana. Suomalaisen palkitun laatutyön esikuvaksi on noussut mananmajoilta itse Lordi. Siinä kalpenee pienen ihmisen työnarvo, kun lakiin kirjataan "yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, omaishoitajana ja perhehoitajana toimittua aikaa ei voi lisätä työhistoriaan". Meidän luuserien panoksella on hyvinvointivaltio rakennettu, että päättäjät keskenään voivat jakaa saaliin. Minulle on 4. käsky velvoittava ukkaasi. Mitä on vanhempien kunnioittaminen ja kuinka pitkälle voin mennä esivallan tottelemisessa?
Kattohaikaratkin suorittavat pesänpuolustamisrituaalit viimeiseen asti, vaikka toinen puoliso olisi sairastunut. Rebekan sukkanauhan löytäjä ei langennut kuninkaan lupaamaan löytöpalkkioon: prinsessan lisäksi puolet valtakuntaa ja ministerin vaatimaton virka. Hän valitsi vapauden laulella omia laulujaan, kulkea maantietänsä, olla huomisesta huokailematta. Pahantekoon en tule mukaan, vaan ääneen ihmettelen pyhää yksinkertaisuutta tyhjentäessäni vedettäväkseni annettua kivirekeä.
Suuret kivet elämässäni. Sukupolvenvaihdokseen liittyvän inhorealismin välitin näyttötutkintomestarille "kuvakollaasien, päiväkirjamerkintöjen, kirjeenvaihdon, kirjallisuuslainausten, sarjakuvaintuitioiden sekä jopa kansainvälisessä rikostutkinnassa esiintyvien menettelytapojen valossa".
Elämästä on yksinkertaisuus kaukana. Suomalaisen palkitun laatutyön esikuvaksi on noussut mananmajoilta itse Lordi. Siinä kalpenee pienen ihmisen työnarvo, kun lakiin kirjataan "yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, omaishoitajana ja perhehoitajana toimittua aikaa ei voi lisätä työhistoriaan". Meidän luuserien panoksella on hyvinvointivaltio rakennettu, että päättäjät keskenään voivat jakaa saaliin. Minulle on 4. käsky velvoittava ukkaasi. Mitä on vanhempien kunnioittaminen ja kuinka pitkälle voin mennä esivallan tottelemisessa?
Kattohaikaratkin suorittavat pesänpuolustamisrituaalit viimeiseen asti, vaikka toinen puoliso olisi sairastunut. Rebekan sukkanauhan löytäjä ei langennut kuninkaan lupaamaan löytöpalkkioon: prinsessan lisäksi puolet valtakuntaa ja ministerin vaatimaton virka. Hän valitsi vapauden laulella omia laulujaan, kulkea maantietänsä, olla huomisesta huokailematta. Pahantekoon en tule mukaan, vaan ääneen ihmettelen pyhää yksinkertaisuutta tyhjentäessäni vedettäväkseni annettua kivirekeä.
torstai 24. toukokuuta 2007
Osat näytelmässä toisella kotimaisella
Minulle on jäänyt epäselväksi, mitä vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistopatsas kertoo. Kuinka he puolustivat vakaumustansa, kun ainoa puolustettava oli köyhäksi syntyneen elämä. Vietetään kaatuneiden muistopäivää. Minun ajatusmaailma muovaa käsitteitä sotaan osallistumisesta. Koti, uskonto ja isänmaa ovat olleet puolustettavia arvoja. Nimeän nämä päivät uudelleen.
Sata vuotta sitten päivä on kollektiivinen De stupades dag. Ihan suoraan ajateltuna henkensä menettäneet varmasti saivat tuuppimista osakseen lähiomaisten silmien edessä. Kuolleet viskattiin joukkohautoihin. Ei ollut sankareita, vaikka kuoltiin saappaat jalassa. Vakaumuksensa puolesta kaatuneet ovat saaneet leposijansa sankarihaudoissa. Isäni palasi rintamalta sodankauhut silmissä.
Sotaanosallistuminen palkittiin Suomen 75. juhlavuotena oikeudella pilkkiä ilmaiseksi Juojärvellä sotaherrojen juhliessa, kuntoutuksessa tai mitalleilla palkittuina. Kiinassa valtion työttömille, maattomille ja köyhille ilmaiseksi jakama kala korvattiin antamalla onget. Onkikoot itse kalansa.
Kenraali varoitteli aina kansan kahtiajakamisesta. Nyt se on tapahtunut. Minä en tiedä itsestäni, mikä on minussa kommunistia, vaikka punaisen geenin olen saanut verenperintönä. Tämä sopii minun aikaan, kun meillä puhutaan omaishoitajista.
Ainoat omaiset ovat viranomaiset. Itse olen ollut närståendevårdare. Se kuvaa osuvasti tekemääni työtä, kun omaishoitoaika ja rahat kuluivat viranomaisten kanssa keskusteluun siitä, onko minulla ja n. 300 000:lla oikeutta huolehtia vanhemmistaan, vammaisina syntyneistä lapsistaan tai pitkäaikaissairaistaan. Kuka sen oikeuden antaa tai ottaa pois?
Sata vuotta sitten päivä on kollektiivinen De stupades dag. Ihan suoraan ajateltuna henkensä menettäneet varmasti saivat tuuppimista osakseen lähiomaisten silmien edessä. Kuolleet viskattiin joukkohautoihin. Ei ollut sankareita, vaikka kuoltiin saappaat jalassa. Vakaumuksensa puolesta kaatuneet ovat saaneet leposijansa sankarihaudoissa. Isäni palasi rintamalta sodankauhut silmissä.
Sotaanosallistuminen palkittiin Suomen 75. juhlavuotena oikeudella pilkkiä ilmaiseksi Juojärvellä sotaherrojen juhliessa, kuntoutuksessa tai mitalleilla palkittuina. Kiinassa valtion työttömille, maattomille ja köyhille ilmaiseksi jakama kala korvattiin antamalla onget. Onkikoot itse kalansa.
Kenraali varoitteli aina kansan kahtiajakamisesta. Nyt se on tapahtunut. Minä en tiedä itsestäni, mikä on minussa kommunistia, vaikka punaisen geenin olen saanut verenperintönä. Tämä sopii minun aikaan, kun meillä puhutaan omaishoitajista.
Ainoat omaiset ovat viranomaiset. Itse olen ollut närståendevårdare. Se kuvaa osuvasti tekemääni työtä, kun omaishoitoaika ja rahat kuluivat viranomaisten kanssa keskusteluun siitä, onko minulla ja n. 300 000:lla oikeutta huolehtia vanhemmistaan, vammaisina syntyneistä lapsistaan tai pitkäaikaissairaistaan. Kuka sen oikeuden antaa tai ottaa pois?
sunnuntai 20. toukokuuta 2007
Kesäaikaan kelloa kääntämällä
Löysin oikean aikavyöhykkeen blogiini, kun eksyin sivun hienouksiin. En enää tiennyt missä olin. Nyt olen digiajassa kuin LumoTV:ssä. Kehittelen internetin hyväksikäyttöä ja idea toisensa jälkeen lähtee elämään. Sarjakuvassa kapteeninpaikalta tulee ilmoitus:
"Tarvitsemme uuden markkinointikampanjan, mutta meillä ei ole rahaa siihen. Kuka joukostamme on tarpeeksi urhea johtaakseen tällaista vaikeaa ja vaarallista hanketta? Okei. Sinä piilouduit huonoimmin pöydän alle."
Näin tulin valituksi oman elämäni sankariksi. Jos Villa Mairea on jo brändi, tulee Lex Mairea olemaan minun oma brändini. Kysyin isältäni: Miksi hänen veljensä tultiin hakemaan kotoa kuin rikollinen pyssyjen kanssa isovanhempieni silmien edessä ja samalla uhaten pyssyllä silloin 12 vuotiasta isääni.
Nyt olisi kysyttävää enemmänkin, mutta on vain kuviteltava olosuhteita oman elämänkokemuksensa ja kirjoitetun historian valossa. Vastaus kysymykseen oli niukka, "oli vaatturinopin käynyt, torpparinpoika. Osallistui nuorten rientoihin työväentalolla." Siinä oli vangitsemiselle syytä kerrakseen. Vietiin vankileirille, jossa tuli tutuksi nälkä ja sairaus. Hänet kuitenkin vapautettiin, mutta kuoli 12.7.1918.
En tiennyt kuin Taavetti- nimen. Sotasurmaprojekti on tutkinut kansalaissodan aikaa ja kirkonkirjoista kysymällä selvisi setäni henkilötiedot. Nyt on aika hankkia nimellinen muistolaatta. Isälleni luvattiin minun kauttani havuseppele kuoltua. Kerroin tästä lupauksesta hänelle. Hän vastasi: Kerkiäähän tuon sittenkin. Vastakysymykseni: Pitääkö se minun pyytää ja tuojille tarjota peijaiskahvit? Lyhyesti jatkan. En pyytänyt. Hänen jälkeensä jatkui puheet kylällä, mutta minä nostan kissan pöydälle aina uudestaan ja uudestaan kynittäväksi, että puheet loppuvat. Isäni hautakivessä ei tule koskaan olemaan sotaanosallistumisesta kertovaa merkkiä. Isäni näkisi veljensä uhrauksen olevan enemmän muistolaatan arvoinen, olihan hän itse saanut elää 93 vuotta, kun Juho Taavetin elämä päättyi jo 29- vuotiaana.
Valtaapitävät johtavat yhteiskuntaa tavallaan. Itse olin 29-vuotiaana liian vanha tullakseni valituksi sairaanhoitajakouluun. Se oli arvioitsijan näkemys minun onnellisesta tulevaisuudestani. Olen saanut olla lähes 30 vuotta terveiden hoitaja, että jaksetaan tehdä työtä kuin maratoonari elämän pitkässä juoksussa. Nyt ura katkeaa oviensulkemiseen työpaikoilla. Omaishoitajalla on työtä vaikka muille jakaa, jos työaikalakia noudatetaan. Työtä riittäisi tutkimuksen mukaan (Folkhälsan) 5.4 tekijälle. Mutta laki estää sen jakamisen, kun ei ole rahaa.
Olin vaikea työllistettävä syntymäkunnassani, kun en suostunut mielettömiin työllistämispompotuksiin vanhempieni hoitamisen lisäksi. Isäni vei 10 vuoden (54 miestyövuotta) hoidonhinnan hautaan ja minä poistuin sukupolvenvaihdostilanteesta lakkautetun työvoimatoimiston pyörivä tuoli mukanani. On ollut ahkerassa käytössä, sillä hatutan aina uudelleen itseni amerikkalaisella unelmahatulla, kun voin tehdä työtä vielä 7-kymppisenä, kun tuotteesta en ole luopunut.
Jos minut halutaan pois päiviltä, valitsen ristiinnaulitsemisen, mutta siinäkin oikealla puolella. Onko syytä uudistaa lakia vaalirahoituksesta, kun valtaa käyttämään pääsee vain suurella rahalla? "Järki hoi, äly älä jätä!" Huudan lujaa, sillä en halunnut piiloutua pöydän alle. Päinvastoin: Verkkokirjoittajan talossa ei ole ovia eikä ikkunoita, että aika voi kulkea vapaasti ja minä voin olla yhtä aikaa nuori ja vanha, vanha ja nuori.
"Tarvitsemme uuden markkinointikampanjan, mutta meillä ei ole rahaa siihen. Kuka joukostamme on tarpeeksi urhea johtaakseen tällaista vaikeaa ja vaarallista hanketta? Okei. Sinä piilouduit huonoimmin pöydän alle."
Näin tulin valituksi oman elämäni sankariksi. Jos Villa Mairea on jo brändi, tulee Lex Mairea olemaan minun oma brändini. Kysyin isältäni: Miksi hänen veljensä tultiin hakemaan kotoa kuin rikollinen pyssyjen kanssa isovanhempieni silmien edessä ja samalla uhaten pyssyllä silloin 12 vuotiasta isääni.
Nyt olisi kysyttävää enemmänkin, mutta on vain kuviteltava olosuhteita oman elämänkokemuksensa ja kirjoitetun historian valossa. Vastaus kysymykseen oli niukka, "oli vaatturinopin käynyt, torpparinpoika. Osallistui nuorten rientoihin työväentalolla." Siinä oli vangitsemiselle syytä kerrakseen. Vietiin vankileirille, jossa tuli tutuksi nälkä ja sairaus. Hänet kuitenkin vapautettiin, mutta kuoli 12.7.1918.
En tiennyt kuin Taavetti- nimen. Sotasurmaprojekti on tutkinut kansalaissodan aikaa ja kirkonkirjoista kysymällä selvisi setäni henkilötiedot. Nyt on aika hankkia nimellinen muistolaatta. Isälleni luvattiin minun kauttani havuseppele kuoltua. Kerroin tästä lupauksesta hänelle. Hän vastasi: Kerkiäähän tuon sittenkin. Vastakysymykseni: Pitääkö se minun pyytää ja tuojille tarjota peijaiskahvit? Lyhyesti jatkan. En pyytänyt. Hänen jälkeensä jatkui puheet kylällä, mutta minä nostan kissan pöydälle aina uudestaan ja uudestaan kynittäväksi, että puheet loppuvat. Isäni hautakivessä ei tule koskaan olemaan sotaanosallistumisesta kertovaa merkkiä. Isäni näkisi veljensä uhrauksen olevan enemmän muistolaatan arvoinen, olihan hän itse saanut elää 93 vuotta, kun Juho Taavetin elämä päättyi jo 29- vuotiaana.
Valtaapitävät johtavat yhteiskuntaa tavallaan. Itse olin 29-vuotiaana liian vanha tullakseni valituksi sairaanhoitajakouluun. Se oli arvioitsijan näkemys minun onnellisesta tulevaisuudestani. Olen saanut olla lähes 30 vuotta terveiden hoitaja, että jaksetaan tehdä työtä kuin maratoonari elämän pitkässä juoksussa. Nyt ura katkeaa oviensulkemiseen työpaikoilla. Omaishoitajalla on työtä vaikka muille jakaa, jos työaikalakia noudatetaan. Työtä riittäisi tutkimuksen mukaan (Folkhälsan) 5.4 tekijälle. Mutta laki estää sen jakamisen, kun ei ole rahaa.
Olin vaikea työllistettävä syntymäkunnassani, kun en suostunut mielettömiin työllistämispompotuksiin vanhempieni hoitamisen lisäksi. Isäni vei 10 vuoden (54 miestyövuotta) hoidonhinnan hautaan ja minä poistuin sukupolvenvaihdostilanteesta lakkautetun työvoimatoimiston pyörivä tuoli mukanani. On ollut ahkerassa käytössä, sillä hatutan aina uudelleen itseni amerikkalaisella unelmahatulla, kun voin tehdä työtä vielä 7-kymppisenä, kun tuotteesta en ole luopunut.
Jos minut halutaan pois päiviltä, valitsen ristiinnaulitsemisen, mutta siinäkin oikealla puolella. Onko syytä uudistaa lakia vaalirahoituksesta, kun valtaa käyttämään pääsee vain suurella rahalla? "Järki hoi, äly älä jätä!" Huudan lujaa, sillä en halunnut piiloutua pöydän alle. Päinvastoin: Verkkokirjoittajan talossa ei ole ovia eikä ikkunoita, että aika voi kulkea vapaasti ja minä voin olla yhtä aikaa nuori ja vanha, vanha ja nuori.
perjantai 18. toukokuuta 2007
Kochanej Mamie
Jos en tietäisi otsikon olevan puolalainen äitienpäivätervehdys, yrittäisin kehitellä siitä itselleni sopivan mamien määritelmän. Tämän kevään toteamus oli: Mummolla ei ole mitään tekoa. Sen voi vääntää vaikka rautalangasta. Omakuva on näköispatsas pienoiskoossa. Alustana kumi, joka ei enää pyyhi. Piikki, joka ei lähtenyt voimakkaan imun mukana, vaan pisti reijän imurinletkuun. Nojaa nyt Sherburgin punaiseen sateenvarjoon. Voisinko pelkistyneempi olla. Olen kuitenkin ollut monessa mukana, ja tuntenut lämpöä kohtaamisissa.
Blogi on uudistunut ominaisuuksiltaan, muutamaan päivään en ole kirjoittanut, ja taas saa opetella alusta. Olen aina ihmetellyt tietokoneohjelmien muuttamista, kun en osaa tulkita maalaisjärjellä näkyvää muutosta. Minulle on samantekevää, onko saamani A4 pysty vai vaaka, jos molemmissa on samat tiedot. Tai videoesitys, tuleeko teksti oikealta vai vasemmalta, kunhan asettuu paikalleen. Kyllä hullun ilo on halpaa, jos sen repii tällaisista tehosteista.
Mies esitteli ylpeänä kellonsa nuppineulankokoista valonlähdettä. Mutta sekään hienous ei heilauttanut, kun miehen kotiintuloaika saattoi heittää kolmesta päivästä kahteen viikkoon. Likiarvo on arvo sinäänsä tänä päivänä.
Nyt metsästän amerikkalaisen unelmahatun valmistajaa. Hatutan itseni nelikulmaisella, mustalla hatulla ajatuksena, että 7- kymppinenkin voi vaihtaa työpaikkaa, kun tuotteesta en ole luopunut. Varalla on jo pahvinen vappuhattu, mutta tahdon nähdä millaiset hatut päässä sisäoppilaitoksissa opettajat erottuivat oppilaista. Nyt kuperkeikkaikäiset syövät lippikset päässä. Estää täiden tippumisen lautaselle. Ehkäisystä on huolehdittu. Valistuminen on tapahtanut oikeassa päässä, onhan helpompi ehkäistä näkyvää vaaraa kuin näkymätöntä. Nämä pojat erottuivat luokassa pyörtymällä, kun sukupuoliopetuksessa kuvat otettiin esille. Kuka oli varustautunut omilla eväillä luokkaretkelle ja juopuneena aiheutti retken epäonnistumiseen.
Kun opettaja ja häiriköt oli saatu päivän ajelemisen jälkeen pois kyydistä, kuljettaja vei retkeläiset jäätelölle. Näistä kahdesta asiasta puhutaan, kun muistellaan luokkaretkiaikoja. Luonto tikanpojat puuhun vetää. Itse sain valistusta naapurinpojalta, joka kertoi sisartensa kasvamisesta naisiksi. Se jäi ainoaksi valistukseksi omana aikana, kun vanhempien oli niin vaikea puhua näistä asioista.
Sodan jälkeen kansakoulussa kaikki näkivät, kenellä oli täisauna meneillään. Punainen tykkimyssy oli tiukasti päässä tunnilla. Kukaan ei ollut siitä moksiskaan. Jokainen tiesi, että myssyn alla oli tukalat oltavat. Siellä oli täystuhoa tietämättä myrkynvaaroista häätämässä kutsumattomia vieraita. Samaa voin sanoa leipälaatikkoni tekstistä. Raid tappaa talossa ja puutarhassa.
Olin va. kansakoulunopettajana ylioppilaaksitulon jälkeen. Eikä se ollut mikään kouluavustajanvirka, vaan opetin yläkoululaisia. Raid ei tappanut ensimmäisenä työvuotena. Jatko-opintoihin ovet eivät auenneet, vaan sain pestin toisessa kunnassa alakoululaisten opettajana. Kansakouluntarkastaja totesi:
- Nyt eläke alkaa karttua. Olinhan jo vuoden vanhempi. Muistan tämän vuoden lopunikäni. Poistuin paikalta suutari-Jussin pojan ja yläkoulunopettajan humalassa tehdyn vapaudenriiston jälkeen. Kävivät käsiksi ja raahasivat lähimpään lampeen. En tiedä, mikä oli heidän tarkoituksensa, kun vettävaluvana raahauduin asunnolleni, enkä sen päivän jälkeen ole rikospaikalle palannut.
Oli kova paikka kertoa kotona äidille, mistä mustelmat olivat tulleet. 50 vuotta vaikenin näistä tapahtumista, mutta paluu kotiin toi tunteet pintaan. Talollinen ivasi saatuaan opettajan miniäkseen:
- Miksi sinystä ei tyllyt öpettäjää? Ajattelin vain tietäen tosiasioita: Puupää periytyy, puujalka ei. Saadessani kutsun osallistua tohtorinväitöstilaisuuteen vastaväittäjänä oli sama kansakouluntarkastaja, joka oli luvannut eläkkeenkarttumista. Kuinka se loppujenlopuksi laskettiin yhteensovittamalla yhtä ja toista, joista vain oli pahaenteinen aavistus. Kun eläkepäätös vihdoin tuli, puuttuivat siitä juuri nämä muistoja herättävät vuodet. Silkinhienoiksi hapertuneilla työtodistuksilla jouduin osoittamaan olleeni työssä ennen ja jälkeen, kun eläke alkoi karttua.
Takautuvasti maksettu eläke antoi KELAlle aiheen tutkia saamani etuudet uudelleen ja takaisinperintänä otti, mihin katsoi oikeutensa olevan. Ostin itselleni arvokkaan arvonimen "Varhennettu vanhus". Jos minua ei tapa Raid eikä muut päänmenokseni viritetyt ansat ei minusta vanhaa saa kuin laatimalla täsmälaki. Siksi on pakko ollut osallistua viimeiset vuodet projektikoulutuksiin ja koota YEAT:n näyttökansio. Se on sovinto itseni kanssa kuin totuuskomission tarkoitus, että rinnakkaiselo voi jatkua.
Blogi on uudistunut ominaisuuksiltaan, muutamaan päivään en ole kirjoittanut, ja taas saa opetella alusta. Olen aina ihmetellyt tietokoneohjelmien muuttamista, kun en osaa tulkita maalaisjärjellä näkyvää muutosta. Minulle on samantekevää, onko saamani A4 pysty vai vaaka, jos molemmissa on samat tiedot. Tai videoesitys, tuleeko teksti oikealta vai vasemmalta, kunhan asettuu paikalleen. Kyllä hullun ilo on halpaa, jos sen repii tällaisista tehosteista.
Mies esitteli ylpeänä kellonsa nuppineulankokoista valonlähdettä. Mutta sekään hienous ei heilauttanut, kun miehen kotiintuloaika saattoi heittää kolmesta päivästä kahteen viikkoon. Likiarvo on arvo sinäänsä tänä päivänä.
Nyt metsästän amerikkalaisen unelmahatun valmistajaa. Hatutan itseni nelikulmaisella, mustalla hatulla ajatuksena, että 7- kymppinenkin voi vaihtaa työpaikkaa, kun tuotteesta en ole luopunut. Varalla on jo pahvinen vappuhattu, mutta tahdon nähdä millaiset hatut päässä sisäoppilaitoksissa opettajat erottuivat oppilaista. Nyt kuperkeikkaikäiset syövät lippikset päässä. Estää täiden tippumisen lautaselle. Ehkäisystä on huolehdittu. Valistuminen on tapahtanut oikeassa päässä, onhan helpompi ehkäistä näkyvää vaaraa kuin näkymätöntä. Nämä pojat erottuivat luokassa pyörtymällä, kun sukupuoliopetuksessa kuvat otettiin esille. Kuka oli varustautunut omilla eväillä luokkaretkelle ja juopuneena aiheutti retken epäonnistumiseen.
Kun opettaja ja häiriköt oli saatu päivän ajelemisen jälkeen pois kyydistä, kuljettaja vei retkeläiset jäätelölle. Näistä kahdesta asiasta puhutaan, kun muistellaan luokkaretkiaikoja. Luonto tikanpojat puuhun vetää. Itse sain valistusta naapurinpojalta, joka kertoi sisartensa kasvamisesta naisiksi. Se jäi ainoaksi valistukseksi omana aikana, kun vanhempien oli niin vaikea puhua näistä asioista.
Sodan jälkeen kansakoulussa kaikki näkivät, kenellä oli täisauna meneillään. Punainen tykkimyssy oli tiukasti päässä tunnilla. Kukaan ei ollut siitä moksiskaan. Jokainen tiesi, että myssyn alla oli tukalat oltavat. Siellä oli täystuhoa tietämättä myrkynvaaroista häätämässä kutsumattomia vieraita. Samaa voin sanoa leipälaatikkoni tekstistä. Raid tappaa talossa ja puutarhassa.
Olin va. kansakoulunopettajana ylioppilaaksitulon jälkeen. Eikä se ollut mikään kouluavustajanvirka, vaan opetin yläkoululaisia. Raid ei tappanut ensimmäisenä työvuotena. Jatko-opintoihin ovet eivät auenneet, vaan sain pestin toisessa kunnassa alakoululaisten opettajana. Kansakouluntarkastaja totesi:
- Nyt eläke alkaa karttua. Olinhan jo vuoden vanhempi. Muistan tämän vuoden lopunikäni. Poistuin paikalta suutari-Jussin pojan ja yläkoulunopettajan humalassa tehdyn vapaudenriiston jälkeen. Kävivät käsiksi ja raahasivat lähimpään lampeen. En tiedä, mikä oli heidän tarkoituksensa, kun vettävaluvana raahauduin asunnolleni, enkä sen päivän jälkeen ole rikospaikalle palannut.
Oli kova paikka kertoa kotona äidille, mistä mustelmat olivat tulleet. 50 vuotta vaikenin näistä tapahtumista, mutta paluu kotiin toi tunteet pintaan. Talollinen ivasi saatuaan opettajan miniäkseen:
- Miksi sinystä ei tyllyt öpettäjää? Ajattelin vain tietäen tosiasioita: Puupää periytyy, puujalka ei. Saadessani kutsun osallistua tohtorinväitöstilaisuuteen vastaväittäjänä oli sama kansakouluntarkastaja, joka oli luvannut eläkkeenkarttumista. Kuinka se loppujenlopuksi laskettiin yhteensovittamalla yhtä ja toista, joista vain oli pahaenteinen aavistus. Kun eläkepäätös vihdoin tuli, puuttuivat siitä juuri nämä muistoja herättävät vuodet. Silkinhienoiksi hapertuneilla työtodistuksilla jouduin osoittamaan olleeni työssä ennen ja jälkeen, kun eläke alkoi karttua.
Takautuvasti maksettu eläke antoi KELAlle aiheen tutkia saamani etuudet uudelleen ja takaisinperintänä otti, mihin katsoi oikeutensa olevan. Ostin itselleni arvokkaan arvonimen "Varhennettu vanhus". Jos minua ei tapa Raid eikä muut päänmenokseni viritetyt ansat ei minusta vanhaa saa kuin laatimalla täsmälaki. Siksi on pakko ollut osallistua viimeiset vuodet projektikoulutuksiin ja koota YEAT:n näyttökansio. Se on sovinto itseni kanssa kuin totuuskomission tarkoitus, että rinnakkaiselo voi jatkua.
torstai 10. toukokuuta 2007
Petit Pythagoras
Pieni ranskankielen kertaus on hyväksi, mutta myös yököttävän pahaksi. Olenko saanut myyräkuumeen. Läheltäpiti tilanne oli maalla, kun villit varsat ja vanha paimen lähtivät kävelylle. Niksu juoksi innoissaan edellä pellolle. Kohta multa lensi korkealle, kun myyrä piti kaivaa esille käytävästään. Palasimme kotiin, Niksu omia aikojaan, kun tehtävä oli päättynyt.
Kului muutama vuosi. Katsoin taakseni. Näin Niksun istuvan talon rappusella, nivelet olivat tulleet kipeäksi, eikä niihin ollut hoitoa. Kävelyt oli kävelty. Illalla Niksu makasi lattialla, minä istuin sohvalla TV:n ääressä. Niksu nousee seisomaan ja tulee luokseni, mutta ei taputettavaksi, vaan nuolee minun kädet. Sitä ei ollut tapahtunut koskaan aikaisemmin. Seuraavana aamuna sain lipaisun suoraan suulle. Se oli koiravanhuksen hyvästely samanikäiselle vanhukselle.
Myyräkuumepelkoon riitti joku desifioimispaukku ja hillitön nauru, oliko se edes aiheellista. Se onkin toinen juttu ranskalaisesta suudelmasta ja Lordin kielestä korvassa.
Kului muutama vuosi. Katsoin taakseni. Näin Niksun istuvan talon rappusella, nivelet olivat tulleet kipeäksi, eikä niihin ollut hoitoa. Kävelyt oli kävelty. Illalla Niksu makasi lattialla, minä istuin sohvalla TV:n ääressä. Niksu nousee seisomaan ja tulee luokseni, mutta ei taputettavaksi, vaan nuolee minun kädet. Sitä ei ollut tapahtunut koskaan aikaisemmin. Seuraavana aamuna sain lipaisun suoraan suulle. Se oli koiravanhuksen hyvästely samanikäiselle vanhukselle.
Myyräkuumepelkoon riitti joku desifioimispaukku ja hillitön nauru, oliko se edes aiheellista. Se onkin toinen juttu ranskalaisesta suudelmasta ja Lordin kielestä korvassa.
keskiviikko 9. toukokuuta 2007
Bedestan halvatun päivä
Munkkiklubilla kirjoitan, kun luostariin asti en koskaan ehtinyt. Sitä varmaankin minulta odotettiin. Tunsin isän otteen tekemisissäni. Tuntui käden parantavana painalluksena otsalla maatessani kuumeenkourissa. Pitkien hiusten lyhentäminen oli ihmetyksen aihe. Nyt odotan viimeisten voimieni hupenevan hius hiukselta, joista pidetään lukua. Minut olisi palautettu kuin nunna kreikkalaisesta luostarista hoitoon Suomeen tai lopullisesti, kun uskalsi olla uskollinen omantunnonäänelle.
Kaikesta kuulemastani huolimatta olin Bedestan lähteellä. Lähdettä ympäröi puoliympyränmuotoinen portaikko. Makasin lähellä lähdettä kivilattialla. Tunsin veden kuohahtavan, vesipisaroita roiskui ympäriinsä. Pelko hiipi mieleen. Pitääkö minun sokeana kerjätä loppuelämäni toimeentulo. Nouse, ota vuoteesi ja kävele. Avasin silmät, ylhäällä avautui sininen taivas ja kultarahoja leijaili alas kuin syksyiset koivunlehdet. Vietän ortodoksien kanssa Bedestan halvatun sunnuntaita. Tämä kokemus mielessä vastasin isälle: Minä tulen. Jos olisin ollut luostariin sitoutunut, tuskin olisin päätynyt omaishoitajaksi.
Edelläni kulkevalle pyörätuoliin sidotulle toivon lempeästi: Nouse ja kävele. Ihmettä ei tapahdu, mutta liikennevaloissa pienet kohtaamiset ovat ihme. Rinnalleni pysähtynyt kulkija puhuu minulle ja minä vastaan. Valot vaihtuvat. Puhuttelija pyytää anteeksi puhumistaan. Ajattelen ääneen: Niin tässä yhteiskunnassa pitää pyytääkin anteeksi olemassaoloaan. Mutta keneltä minun kauttani? Kenenkä pahoja tekoja minulta pyydetään anteeksi, jään sitä miettimään. Omalle maalle ilmestyminen omaishoitajaksi on monelle paikalliselle omantunnonääni. Kysymyksenä esitetään: Kuka käski kanniskella vuodetta sapattina? Älä tule meitä opettamaan! Nyt tiedän, kukaan ei ole profeetta omalla maallaan ja siksi pitää opetella uudelleen kieli ja lähteä vanhustyöhön kutsuttuna. Muuttoauto on jo tilattu.
Kaikesta kuulemastani huolimatta olin Bedestan lähteellä. Lähdettä ympäröi puoliympyränmuotoinen portaikko. Makasin lähellä lähdettä kivilattialla. Tunsin veden kuohahtavan, vesipisaroita roiskui ympäriinsä. Pelko hiipi mieleen. Pitääkö minun sokeana kerjätä loppuelämäni toimeentulo. Nouse, ota vuoteesi ja kävele. Avasin silmät, ylhäällä avautui sininen taivas ja kultarahoja leijaili alas kuin syksyiset koivunlehdet. Vietän ortodoksien kanssa Bedestan halvatun sunnuntaita. Tämä kokemus mielessä vastasin isälle: Minä tulen. Jos olisin ollut luostariin sitoutunut, tuskin olisin päätynyt omaishoitajaksi.
Edelläni kulkevalle pyörätuoliin sidotulle toivon lempeästi: Nouse ja kävele. Ihmettä ei tapahdu, mutta liikennevaloissa pienet kohtaamiset ovat ihme. Rinnalleni pysähtynyt kulkija puhuu minulle ja minä vastaan. Valot vaihtuvat. Puhuttelija pyytää anteeksi puhumistaan. Ajattelen ääneen: Niin tässä yhteiskunnassa pitää pyytääkin anteeksi olemassaoloaan. Mutta keneltä minun kauttani? Kenenkä pahoja tekoja minulta pyydetään anteeksi, jään sitä miettimään. Omalle maalle ilmestyminen omaishoitajaksi on monelle paikalliselle omantunnonääni. Kysymyksenä esitetään: Kuka käski kanniskella vuodetta sapattina? Älä tule meitä opettamaan! Nyt tiedän, kukaan ei ole profeetta omalla maallaan ja siksi pitää opetella uudelleen kieli ja lähteä vanhustyöhön kutsuttuna. Muuttoauto on jo tilattu.
tiistai 8. toukokuuta 2007
Voiton puolella
Toimeksiantoja eripuolille maailmaa ja minut otetaan vakavasti. Kysyvä ei tieltä eksy, jos opastaja on oikea. Hakiessani yksin vastauksia kysymyksiin luen runoja. Vastaukset löytyvät omalta elämänvideolta tunnetasolla väärentämättöminä ja runoilijan antamilla sanoilla. Tunteet eivät valehtele, on uskottava uskomattomia tapahtumia. 37 asteisessa vedessä lilluessani pää veden alla snorkkeli suussa matkasin ajassa niin pieneksi kuin saatoin. Tiesin olevani tilanteessa realiajassa, kun ihastelin pieniä vastasyntyneen käsiä.
Olisin viipynyt pidempään, mutta avustajani väsyi estäessään minua hukkumasta. Oli iltapäiväkahvin aika. Kutsu kuului pulpahtaa pintaan. Olin onnellinen uudeksisyntymisen kokemuksesta.
Olisin viipynyt pidempään, mutta avustajani väsyi estäessään minua hukkumasta. Oli iltapäiväkahvin aika. Kutsu kuului pulpahtaa pintaan. Olin onnellinen uudeksisyntymisen kokemuksesta.
Sinapinsiemenestä tekee puutarhan uskollinen työmies...
Työni on niin salaista, etten itsekään tiedä mitä teen. Kuitenkin oikea työ kertoo tekijästään enemmän kuin päättäjät ja edunvalvojat omaishoitajasta ja omaishoidon tulevaisuudesta.
Harkitsen siirtymistä kirjoittamaan käsin ruutuvihkoon, jonka kannessa on Mauri Kunnaksen piirros. "Seitsämät veljekset" auttoivat minut selviämään inhimillisillä voimavaroilla mahdottomasta tehtävästä. Heidän strategiansa on peräisin Räikkö Räähkältä, joista yksi testamenttasi myymänsä osakkeen kylkiäisenä noudattamansa toimintatavan.
Ruohonleikkurin ääni loppui ja jatkui veret seisauttavalla karjaisulla: "Rupeatko sinä keljuilemaan?" Keskustelu jatkui puhetaajuudella, olihan kyse naapuritontin nurmikonleikkuusta. Minulle tuli "mittaaminen samalla mitalla" mieleen lukiessani isäni hautajaisten jälkeen adresseja: Muistoa kunnioittaen. Yhtään ystävällistä elettä en muista 10 vuoden ajalta. Perheen äiti tunsi ylpeyttä pojastaan, kun alaikäinen raivosi yhtiökokouksessa. Samoin isä vastatessaan poikansa haistattelun puolustukseksi: Kyllä sen ikäinen jo tietää, mitä vastaa. Ei tarvitse akkojen tulla kyselemään.
Palauttaisinko adressin muistoakunnioittaville takaisin omilla muistoilla heistä? Ei tainnut kestää kantti asua kauempaa naapurina, kun ilmoitin kirjeessä ymmärtäväni heidän käytöksensä tarkoituksen halventamiseksi. Olin niin puulla päähän lyöty, että kysyin lakimieheltä laillisuutta. Hän vastasi: halventaminen on kielletty. Puhutaan henkisestä työsuojelusta. Mutta mistä Räikkö Räähkäkään ottaa opikseen muusta kuin elämän kovasta koulusta. Siinä mitataan inhimillisten voimavarojen kehittyminen ja kasvunpaikka.
Harkitsen siirtymistä kirjoittamaan käsin ruutuvihkoon, jonka kannessa on Mauri Kunnaksen piirros. "Seitsämät veljekset" auttoivat minut selviämään inhimillisillä voimavaroilla mahdottomasta tehtävästä. Heidän strategiansa on peräisin Räikkö Räähkältä, joista yksi testamenttasi myymänsä osakkeen kylkiäisenä noudattamansa toimintatavan.
Ruohonleikkurin ääni loppui ja jatkui veret seisauttavalla karjaisulla: "Rupeatko sinä keljuilemaan?" Keskustelu jatkui puhetaajuudella, olihan kyse naapuritontin nurmikonleikkuusta. Minulle tuli "mittaaminen samalla mitalla" mieleen lukiessani isäni hautajaisten jälkeen adresseja: Muistoa kunnioittaen. Yhtään ystävällistä elettä en muista 10 vuoden ajalta. Perheen äiti tunsi ylpeyttä pojastaan, kun alaikäinen raivosi yhtiökokouksessa. Samoin isä vastatessaan poikansa haistattelun puolustukseksi: Kyllä sen ikäinen jo tietää, mitä vastaa. Ei tarvitse akkojen tulla kyselemään.
Palauttaisinko adressin muistoakunnioittaville takaisin omilla muistoilla heistä? Ei tainnut kestää kantti asua kauempaa naapurina, kun ilmoitin kirjeessä ymmärtäväni heidän käytöksensä tarkoituksen halventamiseksi. Olin niin puulla päähän lyöty, että kysyin lakimieheltä laillisuutta. Hän vastasi: halventaminen on kielletty. Puhutaan henkisestä työsuojelusta. Mutta mistä Räikkö Räähkäkään ottaa opikseen muusta kuin elämän kovasta koulusta. Siinä mitataan inhimillisten voimavarojen kehittyminen ja kasvunpaikka.
maanantai 7. toukokuuta 2007
Sotken suohon - sota
Sotahistoria kertoo kolmesta upseerista ja herrasmiehestä, jotka liittyvät omaishoidon kautta minun henkilöhistoriaan. Sitä läheltä liippaa upseeri, joka menetti työpaikkansa varuskunnan lakkauttamisessa. Hän totesi: "Paska reissu, mutta tulihan tehtyä." Samoin Sinisen salongin eversti, joka oli saanut trauman sodan ratkaisevalla hetkellä. Tuli rauha ja hänen käsiinsä jäi 200 sotahevosta.
- Sen jälkeen en ole pyrkinyt itään rajan yli enkä ole ollut innostunut hevosharrastuksesta.
Kokemuksesta olen saanut säteilyvamman. Kierrän kaukaa tilanteet, joissa mielenterveys tehdään kyseenalaiseksi, jos ylhäältä huomataan, että joku on omaishoidosta selvinnyt hengissä. On kaksi eri asiaa uupua Guinnessin ennätystenkirjaan yltävistä toistoista omaishoitajana tai löytää itsensä suljetulta osastolta sairastuneena masennukseen, kun liian paljon paineita tuli kannettavaksi.
Masentuneelle minulla ei ole mitään annettavaa enkä halua lukea enkä kuunnella sairauskertomuksilla valtaa käyttävien aseista meitä selvinneitä kohtaan. Kiitän palautteesta, mutta en tunne osallisuutta, jos palautteen antaja uhkaa itsemurhalla. Se on hätähuuto, mutta osoite ei ole oikea. Tähän tarvitaan mielensairaudenhoitajia, psykologeja ja lääkecoctaileja. Minulle riittää radiopsykiatri kertomaan, mikä viimeistään tekee hulluksi; sanojen kaksois-, kolmoismerkitys. Taudinmääritys on menossa konekieliseksi. Välimatka tekee oloni turvalliseksi, kun hätätilanteessa tunnen itseni vainoharhaiseksi apuun kutsuttujen arvellessa, mihinkä minut pitäisi viedä. Heidän osoitteensa on minulle yhtä kohtalokas kuin 007:n päänmenoksi varattu ovela ansa.
- Sen jälkeen en ole pyrkinyt itään rajan yli enkä ole ollut innostunut hevosharrastuksesta.
Kokemuksesta olen saanut säteilyvamman. Kierrän kaukaa tilanteet, joissa mielenterveys tehdään kyseenalaiseksi, jos ylhäältä huomataan, että joku on omaishoidosta selvinnyt hengissä. On kaksi eri asiaa uupua Guinnessin ennätystenkirjaan yltävistä toistoista omaishoitajana tai löytää itsensä suljetulta osastolta sairastuneena masennukseen, kun liian paljon paineita tuli kannettavaksi.
Masentuneelle minulla ei ole mitään annettavaa enkä halua lukea enkä kuunnella sairauskertomuksilla valtaa käyttävien aseista meitä selvinneitä kohtaan. Kiitän palautteesta, mutta en tunne osallisuutta, jos palautteen antaja uhkaa itsemurhalla. Se on hätähuuto, mutta osoite ei ole oikea. Tähän tarvitaan mielensairaudenhoitajia, psykologeja ja lääkecoctaileja. Minulle riittää radiopsykiatri kertomaan, mikä viimeistään tekee hulluksi; sanojen kaksois-, kolmoismerkitys. Taudinmääritys on menossa konekieliseksi. Välimatka tekee oloni turvalliseksi, kun hätätilanteessa tunnen itseni vainoharhaiseksi apuun kutsuttujen arvellessa, mihinkä minut pitäisi viedä. Heidän osoitteensa on minulle yhtä kohtalokas kuin 007:n päänmenoksi varattu ovela ansa.
sunnuntai 6. toukokuuta 2007
Pankki, pörssi ja lompsahelevetti
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Mitä sanat sinulle tarkoittavat? Mihinkä tohtorinhattua tarvitaan ja mitä mielikuvia väitöskirjan jäännöskappale saa aikaan?
Jotakin on pielessä, siinä mielessä. Nythän sekin asia on kukkapenkissä.
Jotakin on pielessä, siinä mielessä. Nythän sekin asia on kukkapenkissä.
lauantai 5. toukokuuta 2007
Edellisessä, nykyisessä ja seuraavassa elämässä
Korviin kuuluu rytmikäs rummutus kuin seisoisin katsomassa paraatin ohimarssia. Olisiko liikennekin saatu toistamaan euroviisuharjoitusten Lordin rytmiä ja kumu kantautuisi Areenalta Lahteen asti. Vai onko tämä Nuijamiesten sotaharjoitus? Olen hämmästynyt mielleyhtymistä, mitä Lordin näkeminen minussa herätti. Se liittyi Pohjolan emäntään, Louheen ja Väinämöiseen. Ei ollut säädetty lisääntymislakia ja pikkuhirviöitä on ollut ennen Lordia ja Lordin jälkeen. Väinämöinen kiehtoi myös muistinsa menettänyttä amerikkalaista naista, kun vielä voi ajatuksensa ilmaista. Nyt näyttämönä on Areena ja Kalevalaan perustuva tausta. Mauri Kunnas on Kalevalan tulkki tämän päivän kuvakielellä.
En voinut katsoa pitempää, kuinka selvisin "olipa kerran elämän" alkuräjähdyksestä solutasolla. Oranssi valo ympäröi kaikkea, voimakkaasti etenevä nuijapää suuntasi kohti maalia. Räjähdys tapahtu talvisodan jälkeen välirauhan aikana ja synnyin heinäkuussa, kun jatkosota palautti sotasankareita kotiseurakunnan multaan. Poistuin silloisesta tilanteesta nauraen, enkä voi palauttaa enempää mieleen kirjoittaessani.
Olen kuitenkin verrannut tilanteita, kun sodassa rintamalle jääneitä on tuotu kotikonnuille. "Kaveria ei jätetä" on toteutunut. Isänikin kaatuneena olisi ollut arvostetumpi kuin 93 vuotiaaksi eläneenä veteraanina. Meitä olisi ollut 3 aikuista lasta todistamassa sotasankari-isän kotiinpaluuta. Minusta seuraavalle sisarelle pidimme isän kanssa kaukohautajaiset ja noutaessani sisaren tuhkauurnan postista, minulta petti polvet. Neljä syntyi rauhan aikana. Tämä päivä toteuttaa "kaverille ei jätetä" periaatetta.
Minulle on langennut omaishoitajana Rokan rooli "Sotken suohon" sodassa. Tätä käydään laatimalla ylimalkaisia lakeja. Kun aikansa niitä yhdistää, niin meistä on tullut "Sotken suohon" sodan syyllisiä ja tuomittuja. Viidennen käskyn "älä tapa" sisältö on muuttunut nopean toiminnan periaatteeksi "Tapa niin paljon kuin ehdit", että riittää. Joukkohautojen uhreista on tullut tunnistettavia kuin faaraoiden muumioista. Viron venäläisten sotilaiden melkein sotatilaa muistuttava hautarauhan rikkominen patsasta siirtämällä saa omaiset siirtämään vainajansa DNA -tunnistuksen jälkeen kotiseudulle.
Seuraavassa elämässä olen kuolevien keräilijänä Kalkutan kadulla. Esimakua olen pyöritellyt päässäni kuin viimeisellä tuomiolla. Postissa tuli maksettavakseni lähetyt arvat. Vastineeksi esitettiin lupaukset: Milloin tarvitset apua, niin apu tulee kuin apteekin hyllyltä. Miksi tämä herätti minussa nämä kysymykset, on kirjattu elämänkirjaan ja jokainen vastaa omista teoistaan. Rahan tarve on suuri oman toiminnan pyörittämiseen, kohteeseen ei riitä edes myötätuntoa, kun ei ole budjetoituja rahoja.
Kumina on muuttunut tykinlaukauksiksi. Mutta tosiasiassa se onkin vain kadun muutostyön aiheuttamaa tulilinjalla olevien lauantaipäivän muistelumusiikkia.
Joka ei vanhaa tunne, ei uuttakaan ymmärrä. Minun tehtäväni sukupolvien ketjussa on perimänsiirtäminen. Se on ainutkertainen ja toivon tämän olevan jokaisen ihmisen elämäntarkoituksena. Muuten taistelu hyvän ja pahan välillä jatkuu tuhoisin seurauksin.
En voinut katsoa pitempää, kuinka selvisin "olipa kerran elämän" alkuräjähdyksestä solutasolla. Oranssi valo ympäröi kaikkea, voimakkaasti etenevä nuijapää suuntasi kohti maalia. Räjähdys tapahtu talvisodan jälkeen välirauhan aikana ja synnyin heinäkuussa, kun jatkosota palautti sotasankareita kotiseurakunnan multaan. Poistuin silloisesta tilanteesta nauraen, enkä voi palauttaa enempää mieleen kirjoittaessani.
Olen kuitenkin verrannut tilanteita, kun sodassa rintamalle jääneitä on tuotu kotikonnuille. "Kaveria ei jätetä" on toteutunut. Isänikin kaatuneena olisi ollut arvostetumpi kuin 93 vuotiaaksi eläneenä veteraanina. Meitä olisi ollut 3 aikuista lasta todistamassa sotasankari-isän kotiinpaluuta. Minusta seuraavalle sisarelle pidimme isän kanssa kaukohautajaiset ja noutaessani sisaren tuhkauurnan postista, minulta petti polvet. Neljä syntyi rauhan aikana. Tämä päivä toteuttaa "kaverille ei jätetä" periaatetta.
Minulle on langennut omaishoitajana Rokan rooli "Sotken suohon" sodassa. Tätä käydään laatimalla ylimalkaisia lakeja. Kun aikansa niitä yhdistää, niin meistä on tullut "Sotken suohon" sodan syyllisiä ja tuomittuja. Viidennen käskyn "älä tapa" sisältö on muuttunut nopean toiminnan periaatteeksi "Tapa niin paljon kuin ehdit", että riittää. Joukkohautojen uhreista on tullut tunnistettavia kuin faaraoiden muumioista. Viron venäläisten sotilaiden melkein sotatilaa muistuttava hautarauhan rikkominen patsasta siirtämällä saa omaiset siirtämään vainajansa DNA -tunnistuksen jälkeen kotiseudulle.
Seuraavassa elämässä olen kuolevien keräilijänä Kalkutan kadulla. Esimakua olen pyöritellyt päässäni kuin viimeisellä tuomiolla. Postissa tuli maksettavakseni lähetyt arvat. Vastineeksi esitettiin lupaukset: Milloin tarvitset apua, niin apu tulee kuin apteekin hyllyltä. Miksi tämä herätti minussa nämä kysymykset, on kirjattu elämänkirjaan ja jokainen vastaa omista teoistaan. Rahan tarve on suuri oman toiminnan pyörittämiseen, kohteeseen ei riitä edes myötätuntoa, kun ei ole budjetoituja rahoja.
Kumina on muuttunut tykinlaukauksiksi. Mutta tosiasiassa se onkin vain kadun muutostyön aiheuttamaa tulilinjalla olevien lauantaipäivän muistelumusiikkia.
Joka ei vanhaa tunne, ei uuttakaan ymmärrä. Minun tehtäväni sukupolvien ketjussa on perimänsiirtäminen. Se on ainutkertainen ja toivon tämän olevan jokaisen ihmisen elämäntarkoituksena. Muuten taistelu hyvän ja pahan välillä jatkuu tuhoisin seurauksin.
keskiviikko 2. toukokuuta 2007
Uusi usko
Uskotko sinä vaalilupaukseen hoitajien palkankorotuksesta? Siinäpä onkin todistamista uskonasiassa. Nyt puhujanpaikalta oppositio huutaa. Ainoa keino on ryhtyä lakkoon. Valitsin 20 vuotta sitten toisen tien. Työni oli hinnoiteltu ylhäältä sosiaaliseksi hieronnaksi, 10% alennus eläkeläisille. Kansanedustajan äiti piti itsestään selvänä, että hän oli ilman ajanvarausta numero 1. Minun periaatteeni oli toinen. En nostanut hintaa, vaan jätin sisäänlämpiävän palvelukeskuksen tuulettumaan. Nyt minulla on vara hieroa ilmaiseksi, kun saan eläkkeen.
Mummo polvesta parani, kun vanha sanonta ja toive "Pojasta polvi paranee" on menettänyt merkityksensä. Poika värväytyi hierojien edunvalvojaksi lääkäriystävän avustuksella. Tervehti kadulla sanoa lojauttamalla päin näkimiä: Hieroja on kuin katuhuora, pitää hieroa periaatteella, kuka kysyy, kuka maksaa. Tämäkö on edunvalvontaa? Iloitsen siivet saaneista hoitajista, jotka osaavat lentää muille maille vierahille, joissa vielä hoidetaan sairastuneta. Kuka hoitaisi pyöveleitä, kun samaa tappamista on kontrollin puute sanoa lojauttamisessa?
Kiitos vappua, vapun jälkeen. Alkanut on uusi aika, historia toistaa itseään. Kaikkia irtopäitä yhdistämällä suurella rahalla saatiin uudet edustajat kansan puolestapuhujiksi. Poliittiset perheet jähmettyvät paikalleen kuin jouluseimi. Ministeriäiti, koti-isä ja vastasyntynyt. Mitähän tästä lapsesta tulee?
Mummo polvesta parani, kun vanha sanonta ja toive "Pojasta polvi paranee" on menettänyt merkityksensä. Poika värväytyi hierojien edunvalvojaksi lääkäriystävän avustuksella. Tervehti kadulla sanoa lojauttamalla päin näkimiä: Hieroja on kuin katuhuora, pitää hieroa periaatteella, kuka kysyy, kuka maksaa. Tämäkö on edunvalvontaa? Iloitsen siivet saaneista hoitajista, jotka osaavat lentää muille maille vierahille, joissa vielä hoidetaan sairastuneta. Kuka hoitaisi pyöveleitä, kun samaa tappamista on kontrollin puute sanoa lojauttamisessa?
Kiitos vappua, vapun jälkeen. Alkanut on uusi aika, historia toistaa itseään. Kaikkia irtopäitä yhdistämällä suurella rahalla saatiin uudet edustajat kansan puolestapuhujiksi. Poliittiset perheet jähmettyvät paikalleen kuin jouluseimi. Ministeriäiti, koti-isä ja vastasyntynyt. Mitähän tästä lapsesta tulee?
tiistai 1. toukokuuta 2007
Kiitos vappua
"Kiitos vappua" tarkoittaa: Menneistä päivistä kiitos, tuleville tulkaa.
Katson kaupungin kattojen yli vappuliputusta, kahta paikallaan olevaa tornia (muistaen syyskuun 11. päivän suruliputuksen kautta omat menetykseni) ja kuuntelen mielessäni risteileviä punaisia ajatuksia. Ne eivät voi olla sinisiä eikä vihreitä, kun olen saanut punaisen geenin verenperintönä. Verijäljet Juojärven jäällä saivat isäni enon pakokauhun valtaan. Löytyi hukuttautuneena Suurestajärvestä kivenmurikka painona puseron sisällä. Nyt meistä tehdään poliittisesti änkyröitä, jos uskallamme tunnustaa niitä arvoja ja syntyperän väriä, johon olemme leimautuneet jo syntyessämme.
Valkolakkini kertoi viattomuudesta kyläjuhlien juhannuskokolla v.1961. Meloskelin veneellä naapurin rantaan toivottamaan tervetulleeksi lähinaapurin vanhan väen. Siellä oli uusi ääni kellossa. Kaupungista kotiin tullut poika vastasi. "Perkele, saadaan se kokko tähänkin rantaan" ja alkoi raapia kasaan puista pudonneita oksia. Sodan jälkeen aikaansaatu naapuriapu ja -sopu, yhteishenki, pitää purkaa. Vuodesta toiseen ei minulla ollut naapureihin asiaa.
Tuliko minusta Vihtaniemen ensimmäisestä ja viimeisestä valkolakista heidän mielestään sopiva kadehtimisen kohde? Tämän saivat tuntea vanhempanikin vuosien mittaan, kun meidän elämämme joutui suurennuslasin alle. Ollaan samalla viivalla, sillä jokaisen sukupuusta löytyy hulluja ja huoria, kun puuta vähän ravistaa.
Hautausmaa kertoo välirauhasta. Muilu-Otto sai liian hyvän hautapaikan. Setäni ei ollut edes nimellisen hautapaikan arvoinen. Kun lähelle omaisen hautaa ilmestyi ei toivottu nimi, alkoi valitus oman hautapaikan arvon laskemisesta. Minun kysymykseni valittajille oli: "Pitääkö minun kaivaa sukulaiset ylös haudasta ja viedä muualle?" Tämä tukki liian suuret suut pelosta, jos vaikka niin tekisin. Viimeinen ystävyyden side katkesi, kun uskovainen nainen vertasi isiemme tekoja: "Minun isäni ei osallistunut yhteiskunnallisiin asioihin. Sinun isäsi osallistui vainotun puustainpuolueen tilaisuuksiin ." Muualta tulleena talollisena viljeli maatansa. Tänä aamuna pappi puhui virsien ja työväenlaulujen samankaltaisuudesta ja muistan isiemme olleen ystäviä syntyperästä huolimatta.
Vappuna 1970-luvulla samassa työpaikassa ollut nainen näki minut valkolakissa torilla. Seuraavana aamuna työpaikalla naiset olivat mykkiä kuin Munck'in Huuto-maalauksen elävät mallit. Mykkä huuto kaikui tehdassalissa. Minulle ei puhuttu. Maisterin-arvonimi lisättiin nimeeni, jos joutui minut nimeltä mainitsemaan. Taas kateus teki kaverit vihreiksi. Heillä oli omat syynsä, joko liian hyvin tai liian huonosti asiat minuun verrattuna.
Onko kuolemansynti kuin muuntogeeni, jonka patentinhaltijalla on oikeus rahastaa ja jonka saanut puhuu uudelle värilleen uskollisena unohtaen syntyperänsä? Minun isoisäni ja isäni eivät lähteneet liikkeelle punakaartiin, vaan pysyivät paikallaan. Kävivät läpi omistamisessa yhteiskunnallisen murroksen torpparista pienviljelijäksi. Elättivät oikealla työllä suuren perheen "pirttiviljelijöinä". Setäni sijaiskärsijänä vangittiin, että muiluttajilla rauha olisi. Naapurin Marj Vuoreinen ihmetteli, kun jalattoman sukulaismiehen kirkonkylästä kyyditsivät Venäjän rajalle: "Sennii kahmuran ottivat kulutellakseen." Hänestä tuli Pitäjäneuvos.
Itse odotan kyyditystä georgialaisten naisten tapaan koulutettujen hierojien leiriin eksyneiden lääkärin ja kansanedustaja/edunvalvojan toimesta EU:n naistyöhön. Laki vain puuttuu naiskaupasta: Hieroja on kuin katuhuora, pitää hieroa periaatteella; kuka kysyy, kuka maksaa. Kätyrille lisätulot olisi tarpeen, sillä runoroskis kertoo satojentuhansien eurojen pankkilainasta, kun talousvaliokunta muuten olisi ilman kokenutta puheenjohtajaa.
Voi aikoja, voi tapoja. Onhan tämä minulle tuttua lähihistoriaa. Muilutettujen ja muiluttajien jälkeläiset ovat löytäneet uudet väliinputoajat tämän päivän sijaiskärsijöiksi.
Katson kaupungin kattojen yli vappuliputusta, kahta paikallaan olevaa tornia (muistaen syyskuun 11. päivän suruliputuksen kautta omat menetykseni) ja kuuntelen mielessäni risteileviä punaisia ajatuksia. Ne eivät voi olla sinisiä eikä vihreitä, kun olen saanut punaisen geenin verenperintönä. Verijäljet Juojärven jäällä saivat isäni enon pakokauhun valtaan. Löytyi hukuttautuneena Suurestajärvestä kivenmurikka painona puseron sisällä. Nyt meistä tehdään poliittisesti änkyröitä, jos uskallamme tunnustaa niitä arvoja ja syntyperän väriä, johon olemme leimautuneet jo syntyessämme.
Valkolakkini kertoi viattomuudesta kyläjuhlien juhannuskokolla v.1961. Meloskelin veneellä naapurin rantaan toivottamaan tervetulleeksi lähinaapurin vanhan väen. Siellä oli uusi ääni kellossa. Kaupungista kotiin tullut poika vastasi. "Perkele, saadaan se kokko tähänkin rantaan" ja alkoi raapia kasaan puista pudonneita oksia. Sodan jälkeen aikaansaatu naapuriapu ja -sopu, yhteishenki, pitää purkaa. Vuodesta toiseen ei minulla ollut naapureihin asiaa.
Tuliko minusta Vihtaniemen ensimmäisestä ja viimeisestä valkolakista heidän mielestään sopiva kadehtimisen kohde? Tämän saivat tuntea vanhempanikin vuosien mittaan, kun meidän elämämme joutui suurennuslasin alle. Ollaan samalla viivalla, sillä jokaisen sukupuusta löytyy hulluja ja huoria, kun puuta vähän ravistaa.
Hautausmaa kertoo välirauhasta. Muilu-Otto sai liian hyvän hautapaikan. Setäni ei ollut edes nimellisen hautapaikan arvoinen. Kun lähelle omaisen hautaa ilmestyi ei toivottu nimi, alkoi valitus oman hautapaikan arvon laskemisesta. Minun kysymykseni valittajille oli: "Pitääkö minun kaivaa sukulaiset ylös haudasta ja viedä muualle?" Tämä tukki liian suuret suut pelosta, jos vaikka niin tekisin. Viimeinen ystävyyden side katkesi, kun uskovainen nainen vertasi isiemme tekoja: "Minun isäni ei osallistunut yhteiskunnallisiin asioihin. Sinun isäsi osallistui vainotun puustainpuolueen tilaisuuksiin ." Muualta tulleena talollisena viljeli maatansa. Tänä aamuna pappi puhui virsien ja työväenlaulujen samankaltaisuudesta ja muistan isiemme olleen ystäviä syntyperästä huolimatta.
Vappuna 1970-luvulla samassa työpaikassa ollut nainen näki minut valkolakissa torilla. Seuraavana aamuna työpaikalla naiset olivat mykkiä kuin Munck'in Huuto-maalauksen elävät mallit. Mykkä huuto kaikui tehdassalissa. Minulle ei puhuttu. Maisterin-arvonimi lisättiin nimeeni, jos joutui minut nimeltä mainitsemaan. Taas kateus teki kaverit vihreiksi. Heillä oli omat syynsä, joko liian hyvin tai liian huonosti asiat minuun verrattuna.
Onko kuolemansynti kuin muuntogeeni, jonka patentinhaltijalla on oikeus rahastaa ja jonka saanut puhuu uudelle värilleen uskollisena unohtaen syntyperänsä? Minun isoisäni ja isäni eivät lähteneet liikkeelle punakaartiin, vaan pysyivät paikallaan. Kävivät läpi omistamisessa yhteiskunnallisen murroksen torpparista pienviljelijäksi. Elättivät oikealla työllä suuren perheen "pirttiviljelijöinä". Setäni sijaiskärsijänä vangittiin, että muiluttajilla rauha olisi. Naapurin Marj Vuoreinen ihmetteli, kun jalattoman sukulaismiehen kirkonkylästä kyyditsivät Venäjän rajalle: "Sennii kahmuran ottivat kulutellakseen." Hänestä tuli Pitäjäneuvos.
Itse odotan kyyditystä georgialaisten naisten tapaan koulutettujen hierojien leiriin eksyneiden lääkärin ja kansanedustaja/edunvalvojan toimesta EU:n naistyöhön. Laki vain puuttuu naiskaupasta: Hieroja on kuin katuhuora, pitää hieroa periaatteella; kuka kysyy, kuka maksaa. Kätyrille lisätulot olisi tarpeen, sillä runoroskis kertoo satojentuhansien eurojen pankkilainasta, kun talousvaliokunta muuten olisi ilman kokenutta puheenjohtajaa.
Voi aikoja, voi tapoja. Onhan tämä minulle tuttua lähihistoriaa. Muilutettujen ja muiluttajien jälkeläiset ovat löytäneet uudet väliinputoajat tämän päivän sijaiskärsijöiksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
