Syyskuun viimeiset päivät

Jakso 1: Tuolijumppa keväältä kertauksena alkoi jo viime viikolla, mutta en huomannut sitä kuin vasta torstaina. Olin ajatuksissani lauantain hautajaisissa, joihin en osallistunut koronan ja pitkän matkan takia. 

Kaikki oli otettu huomioon 1992 äidin hautapaikkaa varatessa. Silloin varattiin kolme arkkupaikkaa, olihan vanhin veli perheetön. Sisko sai uurnapaikan äidin arkun päältä 1997. Isä haudattiin 2000. Toinen uurnapaikka 2019 yllättäen kuolleelle siskolle ja nyt laitoksessa kuollut vanhin veli haudattiin hoitotahdon mukaan. 

Hoitotahtoa ei vahvistettu allekirjoituksilla vaan puhumalla ja noudattamalla suvun perimää. En tiedä, kenenkä laatimasta hoitotahdosta hoitajat puhuivat, olihan veljeni talousasioiden hoito ulkoistettu maistraatin toimesta edunvalvojalle.

Jakso 6: Tuolijumppa tuo järjestyksen elämääni odotellessa veljen kuolemaan liittyvien asiakirjojen kokoamista. Olen mielessäni pistänyt tärkeysjärjestykseen asiat, jotka asianajaja kirjaa perunkirjoituksessa kuolinpesän osakkaille nähtäväksi. 

Minulle siinä ei ole mitään yllättävää todeta käyttelytilillä olevat rahat laskujen maksun jälkeen, äidin jakamaton kuolinpesä, johon liittyy vanhempien antama hallintaoikeustestamentti kuolemaan asti ja osuus Metsäyhtymästä jako-osana vanhempien antamasta lahjakirjasta. 

Onneksi katsoin "Dokumenttiprojekti  Perintö" (Perintö on vinkeä rahan ja rakkauden jakomuoto. Se saa ihan kunnolliset kansalaiset käyttäytymään hyvin, huonosti tai hyvin huonosti. Miten tilanteen näkevät pesänjakajat, joiden tavoitteena on sovinto? O: Nina Stenros) monta kertaa ja totesin itsekseni vanhempien tehneen oikeita päätöksiä sulkiessaan pois aviopuolisot lahjakirjasta. Isän kuolemaan asti osuus 1/8 kaikille yhtä suuri ja halkomisen jälkeen kaikki saivat arvoltaan samansuuruisen osan. Vanhimpaa veljeen kohdistuivat suurimmat paineet, mitä jäisi hänen jälkeensä sisaruksille riideltävää. Hän sai pitää osuutensa kuolemaansa asti ja sen jakamisesta nyt on kyse.