sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Kultakurkkuja ja enkeliääniä


Musiikinhistorian surullisimpia lukuja on kastraattilaulajien kohtalo. Kastraation tarkoituksena oli estää äänenmurros ja säilyttää aikuisella poikamainen "enkeliääni".

1730-luvulla Italiassa kastroitiin noin 4000 poikalasta. Vain pienestä osasta tämän julman kohtalon kokeneista pojista kasvoi ihailtuja kirkkolaulajia, kourallisesta oopperalavojen kuuluisuuksia, ja vielä harvemmasta onnellisia ihmisiä. Suuren enemmistön kohtalona oli päätyä sosiaalisiksi hylkiöiksi.

Kastraatit olivat tavallisesti lähtöisin vaatimattomista oloista. Poikkeuksellisilla laulunlahjoilla siunattu jälkeläinen saattoi merkitä koko perheen elintason nousua, ja jos ei sitä, niin olihan vanhemmilla ainakin yksi suu vähemmän ruokittavana. Kastraattitähti Senesinon eli Francesco Bernardin (1686-1759) isä oli sienalainen parturi. Kaikkiaan Senesino lauloi kahdessakymmenessä Händelin oopperassa, joista 17 oli kantaesityksiä.
Ohjelmassa kuultava musiikki:
Georg Friedrich Händel:
Julius Caesarin aaria "Va tacito e nascosto" oopp. Julius Caesar (Giulio Cesare)
David Daniels, kontratenori, ja Valistuksen ajan orkesteri, joht. Roger Norrington
Levytysvuosi 1998

Bach - Gounod:
Ave Maria
Alessandro Moreschi, sopraanokastraatti, ja nimeämätön soitinyhtye
Levytysvuosi 1904

Georg Friedrich Händel:
Julius Caesarin aaria "Al lampo dell’armi" oopp. Julius Caesar (Giulio Cesare)
Andreas Scholl, kontratenori, ja Accademia Bizantina, joht. Ottavio Dantone
Levytysvuosi 2004

Georg Friedrich Händel:
Rinaldon aaria "Cara sposa, amante cara" oopp. Rinaldo
Valer Sabadus, kontratenori, ja L’Arpeggiata, joht. Christina Pluhar
Levytysvuosi 2016

Georg Friedrich Händel:
Almirenan aaria "Lascia ch’io pianga" oopp. Rinaldo
Kastraattiääni toteutettu Pariisin IRCAMissa sopraano Ewa Mallas-Godlewskan ja
kontratenori Lee Derek Raginin äänistä
Soundtrack elokuvasta Farinelli -kastraatti vuodelta 1994

Georg Friedrich Händel:
Ruggieron aaria "Sta nell’ircana" oopp. Alcina
Philippe Jaroussky, kontratenori, ja Le Concert d’Astrée, joht. Emmanuelle Haim
Levytysvuosi 2006

Georg Friedrich Händel:
Orlandon mielipuolisuuskohtaus oopp. Orlando 2. näytöksestä
Bejun Mehta, kontratenori, ja B'Rock Orchestra Ghent, joht. René Jacobs
Levytysvuosi 2013

Ei kommentteja: