lauantai 9. maaliskuuta 2019

Kuinka pöhkö ihminen voi olla?

Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12
Kuinka pöhkö ihminen voi olla? Psykologian apulaisprofessori Markus Jokelan vastaus 8-vuotiaan Seela Soran kysymykseen. Kirjasta Tietääkö karhu, että se on karhu. HS kirjat 2018. Toimittaneet Tuomas Kaseva, Touko Kauppinen ja Juha Merimaa.  


Lapsuuden laulut -ohjelmassa kuullaan toivemusiikkia sekä kuuntelijoiden omia muistikuvia ja tarinoita.
Oskar Merikanto: Pai, pai paitaressu (Lea Piltti, sopraano ja Leipzigin SO/Hans Weisbach).
Alvarez: Sabeline (Four Cats).

Tähän samaan sarjaan kuuluu
Keskiviikon aamuhartauksissa muistellaan omaa elämää kristittynä.
Kirjailija Pia Perkiö, Helsinki
Virsi 491:1, 3, 6. Virsi alkaa sanoin "Oi Jumala, et hylkää pientä lasta". Oulaisten nuorisokuoro, Tapani Tirilä (joht.), Marja Kääriäinen (piano).


Tänä aamuna löysin aamuhartauden tekstiversiona.

Aamuhartaus 06.03.2019 Pia Perkiö


Rakas Isä taivahan, kiitos rauhaisasta yöstä.
Kiitos leikistä ja työstä uuden päivän alkavan.

Neuvo mua oppimaan. Anna käytös kuuliainen,
mieli nöyrä auttavainen, kaikki lahjas aikanaan.

Ota sydän pienoinen tänään täydemmin kuin ennen.
 Aamuhetken tullen mennen siunaa nimeen Jeesuksen.

Tämän aamurukouksen isä opetti minulle, kun olin ihan pieni, ja sen luin joka aamu.
Vasta aikuisena, sitten kun olin jo ajat sitten unohtanut sen ja kun aamurukous oli muuttunut hajanaisiksi huokauksiksi jos niiksikään, kuulin, että tuo lapsuuteni aamurukous oli vanha pyhäkoululaulu, jonka oli kirjoittanut Hilja Haahti ja säveltänyt  Ilmari Krohn.
Pyhäkoulua kävin niin kuin naapuruston muutkin lapset 50-luvulla. Asuimme varuskunta-alueella ja pyhäkoulua pidettiin sotilaiden parakissa. Muistan vain liian isot tuolit ja pöydät ja ne tärkeät vihkoset, joihin liimattiin joka sunnuntai kuva
Raamatun kertomuksesta, siitä mistä pyhäkoulussa oli puhuttu.

Seurakunnan kerhossa, jonne pääsin isojen naapurin tyttöjen mukana,  oli ihanan pienet pöydät ja tuolit, lastentarhan tiloissa kun oltiin. Kerhoa piti seurakunnan lehtori, tiukka täti jota vähän pelkäsin. Enkä tykännyt, kun hän laulatti aina samoja lauluja, joita en oikein ymmärtänyt: Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan, jolta syyni suuret  anteeks sain ja saan.
Totta kai tunsin Jeesuksen ja halusin laulaa hänestä, mutta eikö saanut laulaa mistään muusta kuin hänestä. Suuttuiko Jeesus, jos lauloin vaikka Mikki Hiirestä?
Ja mietin, mitä ne syynit ovat, jotka anteeks ain ja saan.
Vieläkin tuota laulua laulaessani mieleen tulee ja vähän hymyilyttääkin se pienen tytön ihmettely, josta kyllä on ollut paljon hyötyäkin, kun aikuisena olen kirjoittanut
 laulunsanoja; laulajan pitäisi voida ymmärtää mitä laulaa, pienenkin laulajan.

Olen kiitollinen lapsuuteni kodin ja suvun turvallisesta, sota-ajan jälkeen kai aika tavallisesta uskonnollisesta ilmapiiristä. Tiedän, että minua kannettiin rukouksin, varsinkin vanhat sukulaistädit olivat uskollisia rukoilijoita. Ei siitä puhuttu, esimerkillä vain kerrottiin, mihin ja paremminkin keneen luotetaan. Radiosta kuunneltiin hartaudet ja kirkonmenot ja silloin työt keskeytettiin,  istuttiin paikallaan ja kuunneltiin. Kun kotonakin isä kuunteli sunnuntaisin jumalanpalveluksen, hän vaati minuakin kuuntelemaan, mitä mielessäni vastustin, en olisi malttanut olla niin pitkään paikallani ja yrittää kuunnella jotain mistä en ymmärtänyt juuri mitään…
Nykylapsilla on onnekseen Mukulamessu ja muut lapsille suunnitellut jumalanpalvelukset. Ja muutenkin lapset otetaan kirkossa nykyisin huomioon ja mukaan ihan toisella tavalla kuin minun lapsuudessani.
Toki nyt, vanhana, tajuan, miten hyvää tekeviä ne pakolliset radiokirkot minulle olivat, sittenkin. Ja pyhäkoulussa ja seurakunnan kerhossa käymiset. Hiljaista kylvöä koko elämää varten, rukouksen ja siunauksen turvaan ja luottamukseen, uskoon,
kasvattamista.

Lapsuuden pyhäkoulusta muistan myös sen, että joka sunnuntai saatiin muistolause evääksi seuraavaan viikkoon. Saisimmepa vieläkin, aikuisina mutta yhä lapsina, Jumalan lapsina. Vaikka nyt, vaikka tämän: Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti, sanoo Jeesus.
Hän vakuuttaa, ettemme ole koskaan yksin, täysin yksin. Kanssamme on aina Hän, joka välittää meistä, auttaa ja armahtaa. Tänäänkin, nytkin.

Kun kerran kuulin yllättäen ystäväni laulavan sen vanhan pyhäkoululaulun, sen lapsuuteni aamurukouksen, jokin minussa sykähti ja  tunsin kiitollisuutta siitä, että isäni opetti minulle sen, ohjasi samalla minua etsimään sitä, mikä kestää ja kantaa elämän myrskyissä, Jumalan apua ja armoa ja siunausta.
Niin nytkin, tänä aamuna, voin rukoilla niin kuin pienenä muinoin:

Neuvo mua oppimaan. Anna käytös kuuliainen,
mieli nöyrä, auttavainen, kaikki lahjas aikanaan.

Aamuhetken tullen mennen siunaa nimeen Jeesuksen. Aamen.

Kuulin äskettäin kysymyksen, onko sinulla seurakunta. Tähän ikään seurakunta on vaihtunut lukemattomia kertoja muuttojen myötä. Valtion kirkossa on samat ongelmat kuin hallituksella tulos tai ulos -periaatteella. Pahin siirto muuhun uskonnolliseen yhteisöön tapahtui, kun en suostunut kristityn opastukseen siirtyä potilasjärjestöön omaishoitajana. Uudistuneessa veroilmoituksessa nykyinen seurakuntani on Suomen saksalainen seurakunta. Hallinnollinen puoli on järjestyksessä ja vapaavalintainen Aamuhartausseurakunta, joka käsittää koko maan eikä ole paikkaan sidottu, missä radiohartauksia kuuntelen.

Ei kommentteja: