Mummo kuin Mannerheim Jörn Donnerin kertomana

Elettiin 1970-lukua kehityksen keretessä joka niemeen notkohon saarelmaan. Olen jäänyt sisälle kuuntelemaan Donnerin haastattelua teeveestä. 

- Miksi sitä kuuntelin? En ollut kiinnostunut kilohinnosta enkä edullisista tarjouksista. Lomalaiset suunnittelivat lähtöä rasvareissulle Haaparantaan. Saisihan istua päivän bussissa ja rasvan lisäksi sokerilasti oli kotiin tuomisina. Hintojen halpuus houkutteli rasvaralliin. Viinan hintaa alennettiin viinarallin estämiseksi Tallinnan  vapauduttua miehittäjän otteesta.

Mikä saa minut ajattelemaan menneitä tänään, on kolmen lähteen samanaikainen seuraaminen.

Radiosta julistus - jumalaa ei ole.

Pajapäivä netissä eilen ja tänään tulevaisuuden tutkimuksesta.

Teeveessä Donner kertoo Mannerheimistä.

Kirkko on muutoksen myllerryksessä ja itse siinä samassa pyörityksessä. Minulle ei tarvitse kenenkään todistella mitään uskostaan eikä jumalastaan. Se on jokaisen oma henkilökohtainen asia eikä kenenkään mielipiteet ole verrattavissa paremmuudessa keskenään. Olen vain ajatellut, onko meillä uskonnonvapaus vai -pakko. 

Taloudellista rahassa mitattuna suuret ryhmät koulussa tänään, tulevassa mielenterveyden ongelmista kärsivät suuremmat ikäluokat. Pienet ryhmät kalliita, suuret ongelmat kalliimpia koulun loputtua. Onko millään mitään väliä päättäjien päätöksiin?


Minut on muistettu M tai m allekirjoituksesta. Kansalaiskeräys tuotti Marskille varallisuutta ja vielä merkkiä oli myynnissä vähän aikaa sitten. Donnerin kertomana kertasin historiaa, jolla on ollut minunkin elämääni osuutensa punaisen pentuna. Vanhempani kävivät Mannerheimin hautajaisissa Apajalahdessa radion ääressä. Sen päivän tunnelma välittyi arvokkaana sodan käyneen isäni etiketin mukaan kuoleman edessä. Solumuisti muistaa tunnetilat, eikä ollut mitään syytä harakoiden nauraa siantappopäivänä tappaisten toivossa.