Rusinanrypistäjiä, tölkinlitistäjiä

Vuodessa ehtii tapahtua yhtä ja toista. Korkeapaine kirvoittaa kirjoittamaan tuosta ajasta tänään päivänvaloon tulleista asioista. Suru sisälläni viiltää psykosomaattisena kipuna.

Mikä minulle oli tullut? Sormenpäät olivat arat kuin säteilyvamman jälkeen. En onnistunut avaamaan korkkeja kiertämällä, kiinnipitäminen sattui. Työnsin tölkit kokonaisina keräykseen, kun niiden litistäminen ei onnistunut. Pahvi on paksuna sitkeää ja voimat hyppysissä vähissä. Se ei ollut tunnottomuutta. Kivun kanssa tölkki, törppö, purkki oli vahvempi pitämään muotonsa.

Naisen tekemänä työ on ala-arvoista miesten mielestä. Kun maatalon tytär pääsi kaupunkiin työhön, hänen sanottiin olevan yleisen WC:n vahti. Istui luukun takana, otti kolikon vastaan ja antoi palan paperia. Nuukuus oli huipussaan. Huuto "päästä Kallen vessaan" ei auttanut. Oli pakottava tarve etsiä sopiva paikka kaupungissa. Kusiputkassa oli oma ominaishajunsa.

Työhuoneen yhteydessä pitää olla mahdollisuus käydä asioillaan helpotuksen huoneessa. Paikat on lukittu ja yrittäjästä on tullut avaimenvahti. Sinne on tullut siniset valot vaikeuttamaan huumehörhöjen neulanpistoja. Puhelinkopit ovat hävinneet muututtuaan asunnottomien asiointipaikoiksi hädän hetkellä.

Pujahdan paikalliseen sairaalaan. Siellä menetin uskoni sairaanhoitajan työnarvoon. Vein isän lepopaikalle vuodeosastolle, että pääsin omille asioilleni. Korkea sänky odottaa, tuodaan kolmiportainen rappu alastuloa varten.
- Ihmettelen, kuinka apuatarvitsevasta tehdään omatoiminen mennäkseen vessaan.
- Ei ole muita sänkyjä vapaana.
Puetaan sairaalan pyjamaan. Se on keinokuituinen riepu, josta napit olivat hävinneet aikojen saatossa.
- Ei ole muuta antaa.

Kun potilas on saatu keinokuitulakanan alle tiukasti paketoituna tulee vielä jättiyllätys.
- Osastolla on mahatautiepidemia.
- Sisso. Jos sen olisin tiennyt, en olisi tuonut isääni sairastumaan. Mutta kukapa siitä olisi ollut ilmoitusvelvollinen.

Lopullisen kohtauksen jälkeen elvytettynä kitumalla kuolemaan on kolmen kuukauden kokemus laitoshoidosta. Kun suoli ei toiminut, ei ollut tarvetta hoitaa avannetta. Muovin alla iho punotti ja tulehtui.
- Kotona näin ei päässyt käymään, kun hoidettiin joka päivä.
- Ei ole avannehoitajaa sairaalassa. Pitää kysyä lääkäriltä.

Se päivä muutti kaiken. Isällä oli ollut pesupäivä. Kaikki oli puhdasta avannepussia myöten. Suoli toimi reippaasti. Pussi räjähti ja kaikki oli paskan vallassa. Kaksi ylintä hoitajaa tulee itse puhdistamaan jäljet. Ukko pestään kokonaan, vaihdetaan vuodevaatteet tyynyliinoja myöten. Kaikki tapahtuu rauhallisesti sairaanhoitajan tyyneydellä. Isä häpeää aiheuttamaansa lisätyötä eikä se ollut ensimmäinen kerta. Pyydän anteeksi isän puolesta ja kiitän puhdistuksesta, mutta en malta olla sanomatta.
- Jos tuo on sairaanhoitajan työtä, on minun arvostukseni sairaanhoitajan työtä kohtaan mennyt. Meille kotiin annettiin apuvälineinä rikkonaisia avannepusseja. Sama käytäntö näkyy jatkuvan sairaalassa lisäten hoitajien työtä.

Viivyn hetken aikaa aulassa. Kolmas hoitaja tulee minulta kysymään uusin pussimalli kädessä.
- Olisiko tämä hyvä.
- Niitä olen nähnyt toisilla avannepotilailla käytössä. Ovat varmaankin ehyitä ja läpinäkymättömiä. Minun tehtävä ei ollut tutkia, miltä uloste näyttää. Tiedän miltä se haisee ja menetin hajuaistini.

Muutama päivä sitten oli uutinen, mihin koulutetun sairaanhoitajan työpanos hukkuu. Oli siivousta, laatikkojen litistämistä, jätteiden tyhjentämistä. Sitä varten on työnjako sairaalassa, että jokainen tietää tehtävänsä laitosapulaisesta johtajaan asti. Mutta ei meillä. Jos lääkäri voi huutaa sairaanhoitajalle "huorat tänne!" ja saa liikkeelle joukon työasuisia naisia, on organisaatiossa jotakin pahasti pielessä.

Hakiessani 29-vuotiaana sairaanhoitajakouluun en tullut hyväksytyksi. Onneksi. Rehtorin palaute tämän päivän ilmaisulla sanottuna oli vittumainen. Syitä en tunnistanut itsessäni ja varsinkaan ikää painavimpana tekijänä. "Olet myöhäsyntyinen ajatellessasi ammatin hankkimista. Toivotan onnea jollakin muulla alalla. "

Se todella oli onnenpotku. Olen ollut oikealla alalla laillistettuna hierojana. Saanut hoitaa "terveitä" ihmisiä. Se on ollut taiteilijan työtä. Valmistautuessani sukupolvenvaihdokseen koulutuksen kautta, taas minua muistutetaan. Ikä on ehdoton 64 vuotta ja työhistoria yhtä ehdoton. "Yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, omaishoitajana ja perhehoitajana toimittu aika ei kerrytä työhistoriaa."

Eikö kenelläkään raksuta lakia laatiessaan ja niitä hyväksyessään, että sutta tulee suoltamalla. On filosofit vähissä, himokkaita kauppiaita on sitäkin enemmän. Vaaleilla niitä valitaan eikä tiedetä missä ollaan menossa. Eihän meidän edustajien tarvitsekaan tietää, olemmehan EU -opissa kuin variksen pojat tuulessa.