Avaan tämän joulun joulukadun jouluviikolla. "Arbeit macht frei" -kyltti oli muutaman päivän kadoksissa. Sillä aikaa korvasin takorautaisen kyltin kukkaportilla. Mersumieheltä välitetyt ruusut hehkuivat vain päivän. Kohtalonköynnös kaareutuu portiksi ja ripustan siihen punaiset ruusut kuivumaan. "Kukkaportin avaan suljen, hengittelen ilmaa raikasta kuin tuuli."Word news kertoo rautakaaren löytyneen kolmeen osaan leikattuna. Se palautetaan paikalleen muistuttamaan keskitysleirin kauheuksista. Meillä on oma historiamme ja kipukohtamme. Näitä palaan aina joulusta jouluun muistelemaan Vihtaniemelle lapsuuskotiin. Vielä ei ole maailman meno asettunut paikalleen. Siellä on käymässä Tiekartta Länsirannalla. Kunta on avannut porttinsa sijoittajille meidän Vihtaniemen alkuperäisasukkaiden jälkeläisten kustannuksella.
Tulee esille muistutus kansainväliseltä taholta Suomen tullittomista asekaupoista rauhanruhtinaan ollessa presidenttinä. Jälkitullia peritään takaisin kymmeniä miljoonia. Tuottoisinta kauppaa on ase-, huume- ja nais(ihmis)kauppa. Tätä on käyty meidän selän takana tietämättämme. On epäkorrekteja salaliittoja, joista anotaan rauhanpalkintoja jälkien peittämiseksi.
Vihtaniemellä tehty työ ei ole tehnyt meitä vapaaksi. Sen olen saanut katkerasti kokea maksamalla, maksamalla ja maksamalla ja vielä sittenkin maksamalla. Kotikatsomon "Kuusivaras" on tämän joulun joulukertomus. Minä tulin, että kaikki työ ei olisi ollut turhaa. Sitä vannotti Koskelan Vilho nuoremmalle veljelleen sodan alkaessa. Sinä tulet takaisin. Muuten on kaikki turhaa Jussin ensimmäisestä lapionpistosta suohon.
Isoisä oli minun vierihoitajani ja hänen jälkiään olen yrittänyt seurata käsityöläisenä. Isoisä oli räätäli, setä vaatturinopinkäynyt torpparin poika, osallistui nuorten rientoihin työväentalolla. Pyssyjen kanssa hänet haettiin kotoa vankeuteen. Nälkiintyneenä ja sairaana hän palasi. Kuoli 29-vuotiaana. Ehdin kysyä isältä, miksi Taavetti vangittiin. Tuomioksi riittivät edellä kirjoitetut syyt. Ei saanut nimellistä hautapaikkaa. Jos minun palaamiseni vanhempieni hoitajaksi on ollut valtaapitävien mielestä turhaa, Taavetin nimellinen muistolaatta isovanhempien hautakivessä on Koskelan Jussin ensimmäiseen lapionpistoon verrattava teko. Paluullani on ollut tarkoituksensa.
Yhteyksiä tiettömän taipaleen taakse alkuperäisten toimesta käytetään laskutuksen kohteena. Tieyksikkömaksut lomakiinteistöstä, uimarannasta varattu muukalaisille hautausmaa, jonka rajat on vahvistettu piikkilanka-aidalla mielikuvissani, perusmaksut lankapuhelinliittymästä, perinnön uudelleen arvottaminen kiinteistöveroa varten.
Olen tieni päässä, joka on kirjattu lakiin; ehdoton ikä 64 v ja yhtä ehdoton työhistoria - yrittäjien, maatalousyrittäjien, perhehoitajien ja omaishoitajien olemattomasta työhistoriasta.
Rauhanruhtinaalle tiedoksi. Vihtaniemellä on tehty työtä ja sillä elätetty suuret perheet yli sata vuotta, osallistuttu sotaan ja uhrattu nuori elämä kapinaan. On tultu aikaan, jossa sovelletaan sääntöä "Arbeit maht nicht frei". Suomi on sotaakäypä siirtomaavalta. Alkaako uusi aika, väärän kuninkaan päivä, seuraavissa presidentinvaaleissa? Jos minä saan pystyttää kaaren, valaisee sitä valokuitu. Muutto-auto on yhtä valmiina kuin ferrarinpunainen pako-autokin. Kumman otan käyttöön, riippuu tarkoituksesta.
Pakene tai taistele! Sanojen ja tekojen kaksois/kolmoismerkitys on tehnyt meidät hulluksi huippuja myöten, sanoo radiopsykiatrini. Vähiten tähän hulluuteen syyllisiä ovat vanhukset, jotka vaiennetaan liian suurella psyykelääkityksellä tai ulkolaisen perinnän kohteeksi myydyt velalliset.
Kun työt näkee tekijän tuntee valkopääksi rahaministeristä lääkefirma ry:n palvelukseen.Sitä rataa edetään, pidetään toisten kirjoittamia puheita nostamatta katsetta paperista, jos sisälukutaito on hankittu sodanaikaisissa olosuhteissa.
Meidän Aatu, minun omaishoitajan puolestapuhuja, sanoi viimeisessä teeveehaastattelussa Kenraalintalossa. "Kuinka meidän käy, eihän Kamarineitokaan enää ole niin nuori?" Hyvinhän siinä kävi, Kamarineidosta ei ole tullut valtakunnan surijaa. Sitä virkaa hoiti Vironperän Kyllikki muutamia vuosia Johanneksen kuoltua.
"En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen." (Nocturne Eino Leino)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti