Rikoksen uhrin nimikkoviikko

Aamun ajatus tavan vuoksi: Aina kun tapahtuu jotakin pahaa, voin itse valita, olenko uhri vai otanko opikseni. 
Päätän ottaa opikseni. Maahan ylös, maahan ylös, maahan ylös. Tässä seison enkä muuta voi. Kuinka helppoa on yhtyä kivittämään lapsi kainalossa olevaa mustaa naista, kun se on maan tapa. Joskus kivitystä ei panna heti täytäntöön, vaan kivitystuomio saa suurempaa julkisuutta ja täytäntöönpano perutaan. Jos ihmiseen sovelletaan kissan sisäsiistiksi opettamista, niskasta kiinni, haistatetaan, maistatetaan vahinkoa matolla tai nurkassa ja sitä seuraa korkeassa kaaressa ulosheitto, kuinka moni opetuksen saanut putoaa jaloilleen. 
Kissalla on yhdeksän henkeä, se selviää häiriintyneenä jatkamaan. Kasvatuksessa tapahtunut virhe paljastuu käyttäytymisessä rakkauden puutteena. Itsetunto on kärsinyt. Minulla ei ole halua asettua kynnysmatoksi, johon heikolla itsetunnolla valtaakäyttävä haluaa pyyhkiä jalkansa. Henki on vahva. 
Sarasvuo saa massaliikkeen mukaansa välj'vouhkia ja pistää syntisen lihan vuuhkasemaan. Se on osoitus lihan heikkoudesta, velliperseitä pitää vahvistaa. Minun esikuvani eivät pidä suurta ääntä, mihinkä tietonsa, taitonsa ja tunteensa käyttävät. Elämäni vaiheet aamun neljällä, päivän kahdella ja illan kolmella jalalla päättyvät saattaen vaihtamiseen. 

Kestosuruliputuspäivä 11.9. on tämän vuosituhannen saavutus. Onko meidän poliitikkojen anteeksipyynnöt tietämättömyyttä, kun turvaudutaan milloin itään, milloin länteen. Historia opettaa 'suo siellä, vetelä täällä'. Nyt taitaa olla ihka pohjaton kuilu joka puolella markkinavoimien maailmassa. Syyllisiä etsitään, mutta ei ryhdytä uhriksi sivalteluista huolimatta. Olemme ottaneet opiksemme. Jatketaan!