Jukolan Johanna

Minulla oli visio sanataideoven takana projektikoulutuksessa. Olin siellä omalla ajalla, omakustanteisesti ja omista lähtökohdista. Takana 50 vuotta vaikenemista, 10 vuotta yhteiskunnan ulkopuolella omaishoitajana ja 3 vuotta niinsanotussa tietoyhteiskunnassa rajalla viimeisen maan lain mukaan yli-ikäinen, ilman työhistoriaa, ei-akateeminen, verkkokirjoitustaidoton ja syntyperän mukaan punainen. Verkkokirjoituskurssi jäi suorittamatta, kun ei ollut omaa konetta. Siitä on todistuksessa merkintä. Ymmerstankoulu ja immateriaaliset oikeudet tulivat tutuksi. 

Minulla on perintöni maalla. Uhosin mielessäni, että elämä herää vielä lapsuuskodissani. Vanha torppa museona, osake kirkonkylässä palvelujen lähellä, Verkkokirjoittajan talo kaukana kavalasta maailmasta ja uinuva unelma, uusi päärakennus tietotaitokeskuksena. Tänä päivänä sain osallistua tietoiskuun tietotaitotalkoista ja yhteisössä tekemällä oppimisesta. Strömsö on vapaa-ajankeskus FST5:llä. Viisi vuotta on minua opetettu mätkimällä kuin vierasta sikaa. Onhan sekin taidetta tuottaa suolen läpi kuljetettu lopputulos ja myydä sitä pakettitavarana. On olemassa toinen totuus Soneralla, joka purkaa aikaansaatuja lankapuhelinyhteyksiä pois. Annetaan kuitenkin ymmärtää, että yhteyksiä lisätään koko maan kattavaksi. 
Kuka voi muuta sanoa opetuksen suunnasta kuin "kyllä Siperia opettaa". Olen katsonut Tuntemattoman sotilaan kolme kertaa ja elänyt hänen tyttärenään 60 vuotta. On totta kokemuksena ja teatterina. Samoin Seitsemän veljestä 1800-luvulta on siirrettävissä Jukolan Johannan toteutuneisiin visioihin. Lainsäädäntö ei tue tämän päivän pyrkimyksiä, kun lakia tulkitaan asennevammaisten enemmistöpäätöksillä. Kyllä Siperia opettaa, ainakin kiiruhtamaan hitaasti.