Mitä kertoisi pihapiirin kivipaasi, jos hautausurakoitsija tulisi koneineen kaivamaan ensimmäiselle muukalaiselle hautaa ikkunan alla. Laakea kivi peittyy nurmen alle. Toinen reuna on suora pudotus alas. Se antaa suojaisen paikan Ukonhatulle. Nurmen puolella on kulunut syvennys muistuttamassa ajasta, jolloin kalliota hiersi irtokivi jäämassojen liikkuessa. Kallion suojassa kasvoi pihlaja. Se oli suuri puu. Miksi se siitä kaadettiin? Se varjosti pieniä ikkunoita ja oli uhka kaatua kodin päälle. Pyhä puu on ollut poissa kauan. Tilalla kukki aikansa omenapuu. Sekin on paleltunut. Vain kuivunut, sitkeä runko on jäljellä. Toinen puuvanhus on mummolaan johtavan polun varrella. Kotikoivusta on tullut laho pökkelö. Ei enää tuota lehtiä. Ehkä linnut vielä viivähtävät sen kuivilla oksantyngillä. Niillä on pesä hylätyssä postilaatikossa. Kaivon luona on samanlainen koivu. Onneksi ne ovat saaneet olla paikallaan. Tehometsänhoito ei ole vaatinut niitä kaadettavaksi. Kuolleenkourat koivikosta ovat hävinneet. En ole käynyt katsomassa Väliaidassa, onko salaman vaurioittama koivu pystyssä. Salamanisku muistutti pomminräjähdystä. Peruskallio tärisi ja astiakaappi helisi jyrähdyksen jälkeen loppusoitoksi. Piikkilanka-aita oli sulanut pieniksi murusiksi. Henkilö- ja eläinvahingoilta säästyttiin.
Järven takana salama poltti Sus'niemen koulun. Siitä kaavailtiin kielikoulua, kun kansakoulut lakkautettiin. Kauempana pihapiiristä kaikki näkemisen arvoinen on kuollut, käärmekuusi ja lähde lakannut hengittämästä. Yhtään poikaoksaa en muista nähneeni muualla kuin metsäretkillä. Tyttöoksan tuntomerkkejä ei julkaistu, vaikka niitä maisterismieheltä udeltiin.
"Melankolian kolme huonetta" saa minut ajattelemaan, kuinka meille siellä syntyneille ja kasvaneille ihmisille on käynyt. Minun outo surumielisyys saa merkityksensä seitsÄmÄstä veljeksestä. Valkoinen talo on vaiennut. Mäntyniemi, Kultaranta ja Kesäranta heräävät kesäisin eloon. Sukuviiri liehuu juhannuksena salossa. Siniristilippu on puolitangossa kuolleille suvun jäsenille ja omille menetyksilleni. Etiketti elää suvussa kulkevana perimätietona. Minun vuorollani siirtää hiljaista tietoa seuraavalle sukupolvelle ja realisoida oman perinnön arvo, on tullut ryppy rakkauteen. Siltä osin kertaan kunnan, tiekunnan, uusrikkaiden kunnanmökkiläisten ja maaoikeuden päätöksistä ja kirjeistä, kuinka kaikki tapahtui.
Olen oppinut tuntemaan heidät kaikki, olen jakanut perintöäni ja maailman perintöä heidän kanssaan, Jäljellä on uusille naapureille muukalaisten hautausmaa. Sitä venäläiset eivät tuoneet tullessaan. Kohentelen seteleihin käärittyjä muumiota muistuttavia nippuja nuotiolla, jota käräjäkivet ympäröivät. Survivor-seikkailuni on päättynyt. Pelastuin siitä bailout-tempulla heittoistuimen lauettua. Kukaan ei kuullut mayday-kutsuani. Yhteydet on katkaistu liian kalliina ylläpidolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti