Opit tuntemaan "toisen ihmisen vasta kun olet jakanut perinnön hänen kanssaan." Kuulin eilen suuren viisauden seuratessani ruotsalaisen dekkarikirjailijan rahojen ja tekijänoikeuksien kohtaloa. Koiraveljespotretissa olemme perillisinä rivissä. Minulle on jäänyt puinen hahmo, jota veli pitää pystyssä. Hyvä niin. Parempi puu kuin kaluttu luu, sillä puupäät pysyvät pinnalla. Olimme viettäneet isän kanssa kaukohautajaisia. Yksi meistä oli kuollut. Hautajaistietona oli huhu, että leski on jättänyt hautaamisen hautaustoimiston tehtäväksi. Tämän kuultuani juoksin kysymään kirkkoherralta, voiko näin tehdä. Isä ja sisarukset ovat elossa. Olin kuin Koskelan poikien äiti pyytämässä, voiko sen järjestää suvun tavan mukaan.
Leski on shokissa, mutta ei kuolemasta vaan epätietoisuudesta perintönsä suhteen.
Muistotilaisuus järjestyi ja sain tuhkauurnan postissa. Isän syntymäpäivänä laskimme sen äidin arkun päälle. Isä oli onneton itsenäisyyspäivänä. Kaikki vaiheet on käytävä läpi, vieläpä nähtävä ensimmäinen perinnönjako, jota hän pelkäsi. Kaikki tapahtuu lain mukaan. Omistussuhteet sekoitetaan. Äidin kuolinpesä on kuolinpesänkuolinpesä yhden osakkaan kohdalta. Kukkaronvartijat ovat sen päättäneet päästäkseen kukkaronherraksi. Tunnen omistajan, olen jakanut perinnön hänen kanssaan.
Kun olin lapsi, en ymmärtänyt isän kysymystä, mistä syystä kahdeksan sisarusta sai huudon aikaan. "Mikä perinnönjako siellä on käynnissä?" Sitä seuranneen hiljaisuuden voi kuulla kuin rauhanjulistuksen jälkeen tykit lakkasivat puhumasta. Savuna taivaalle ja pölynä maahan ei pidä suurta meteliä ihmisoikeuksien 60. syntymäpäivänä.
Kun katson uudelleen suurennettua kuvaa vihkon takakannesta, huomaan seitsemän koiraveljestä. Olin nähnyt vain silmillä varustetun puutolpan ja laskin sen yhdeksi seitsemästä. Yksi veljeksistä nosti päänsä maan alta. Siinä kuvassa olemmekin kaikki kahdeksan, seitsemän inhimillistä koiranhahmossa ja yksi tienviittana, johon koko rivi nojaa. Se on sananselitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti