Hermanni kainalossa poistuin ystävyyden talosta. Menomatkalla vaihdoin kuulumiset kotiin palaavan ystävän kanssa korokkeella ajokaistojen välissä. Peityimme pakokaasupilveen, ettemme voineet erottaa toisiamme. Toinen ystävä oli jo bussipysäkillä. Matka jatkui postikorttimaisemaan ja kohta istuimme illan isäntämme talon puutarhakeinussa. Viimeisten kutsuttujen saavuttua siirryimme sisälle taloon.
Istuimme katettuun pöytään. Aina ihaillen seuraan miehen häärimistä keittiössä illan isäntänä, kokkina ja tarjoilijana. Kaikki käy niin luontevasti. Syömme hyvällä ruokahalulla kiireettömästi. Sitten pääsemme itse asiaan. Keskustelua käydään tulevista tapahtumista ja niiden toteuttamisesta. Itse kuuntelen sujuvasti, olenhan ikuinen munkkilatinisti. Kattaukseen kuuluva jälkiruokalusikka odotti käyttöään. Näinhän koko ajan rasioissa olevan valkean aineen, mutta se oli arvoitus. Sitten se paljastui. Meille oli varattu mukaan otettavaksi ystävyyskakun elävä juuri. Isäntä hyvästeli antimensa vielä kerran sekoittamalla jokaisen rasian.
Kesäajan ilta oli tummunut, kuu valaisi taivaalla. Jos olisimme hoitaneet asiamme puutarhakeinussa, illan sinertyminen ja viileys olisi kiirehtinyt asioiden käsittelyä pikavauhdilla. Sisälle siirtyminen pitkitti iltaa pikkutunneille. Nyt Hermanni lähtee mukaan kotimieheksi viidelle kissalle talon väen lähtiessä lomalle. Minulle on annettu vastuu huolehtia Hermannista ja kissoista, jotka elävät kuin Faaraon hovissa. Minä temppelitanssijana vietän vapaata.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti