lauantai 5. joulukuuta 2009

009900

Bisnesenkeli olisi jäänyt minulle tuntemattomaksi käsitteeksi ilman YEAT -oppisopimuskoulutusta. Hölmönä esitin tietämättömyyteni markkinoinnin ja taloudellisten tunnuslukujen välissä, olihan minun valinnainen osuus "inhimillisten voimavarojen kehittäminen". Kuinka siihen kytkeytyy bisnesenkeli, kun inhimillisiä vahvuuksia ei voida mitata puntarilla eikä peninkulmilla? 

Wikipediasta hain valaistusta enkeleistä. Mistä ne yrittäjäkurssit kertoivat aloittelevalle yrittäjälle? Pankinnainen näki uhkakuvan, kun annoin osakekirjan lainanvakuudeksi ostaessani työhuoneen. Hän järjesti saattuetta arvokuljetukselle pankista rahatoimistoon. Nuori mies tulee avuksi. Voit toimittaa sen itse annettuun osoitteeseen. Ei ollut muuta mielessä kuin tehdä työtä käskettyä. 
Toinen pankki antoi vuokralaiselleen oikeuden ostaa kaikki pankin ja yksityisten omistamat osakkeet, jos ei muuten niin uhkaamalla välimiesoikeudella. Nurkanvaltaus koko talosta oli pankin antama tilaisuus huijareille tehdä bisnestä 1990-luvun laman aikana. Aikansa mellastettuaan ovat vaihtaneet paikkaa ja nyt ovat jättämässä syntysijansa. 
Tervemenoa! 

Kun kaikki tahot ovat aikansa yrittäneet ottaa minulle kuuluvaa omaisuutta siinä onnistumatta, on bisnesenkelien yhteydenotot vähentyneet. Tänään olin mukana asuntonäytössä ja poimin postit oven edestä. Itella oli ahkeroinut asiakkaan lukuun. Monta vuotta sitten osoitteessa asuneet ja kuolleet saivat puhelinosakkeen ostotarjouksen. Kuinka se on mahdollista tai mitä sitä ihmettelen. Jaettiinhan omaishoitajille Biltemaluettelot. Vein sen saman tien keräykseen postinkantajan harmitellessa. Niin vähän minun työtä arvostetaan. Niin vähän meidän työtä arvostetaan. Siitä kuitenkin äänen toivossa edunvalvojaksi ilmoittautuneet pitävät suurta mekkalaa. Se tuottaa suojatyöpaikan seuraavaksi kaudeksi ja mittavista lainoista kertovat pankintositteet heitetään roskikseen. Tottahan SAK maksaa pankille. 

Itsenäisyyttä mitataan laajoilla hautausmailla valkoisine risteineen. Sitä ihmettelivät papualaiset käydessään Ranskassa. Viljapelloista löytyy vielä pitkään luita, ammuksia ja sodasta kertovaa romua, että papualaiset kertoivat sen olevan Ranskan viljelymenetelmän. Luita ja rautaa pitää löytyä mukuloiden seasta. Minulta ovat voittajat vaatimassa rahaa lomakiinteistöverona, tieyksikkömaksuina tekemistään teistä. Poistettavasta lankapuhelinyhteydestä perusmaksua, vaikka se oli ainoa yhteys tiettömän taipaleen takana ulkomaailmaan. Maksan kaiken uhallakin osoittaakseni tahtoni palata Vihtaniemelle lapsuuskotiin. Omaishoidon bisnesenkelinä en tunne tuota sarvipäisten, monisilmäisten, siivekkäiden itseään bisnesenkeleiksi nimittävien joukkoa. Äänen kuullessani kysyn: 
- Mitä perkeleitä te luulette olevanne? 
Olen paastonnut tarpeeksi kauan yksinäisyydessä ja erotan enkelit toisistaan.

Ei kommentteja: