Kristuksen tahto
Matteuksen evankeliumin luvusta 26 Hän
meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili: »Isä,
jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei
niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.
Olen huomannut,
että lapsiperheen arkea, yhteiskunnallista keskustelua ja edellä
lukemaani raamatunkohtaa yhdistää se, että niihin kaikkiin kuuluu
erilaisten tahtomusten välinen jännite.
Vanhemmuuden yksi
hienoista puolista on, että lapsen kautta pääsee elämän perusasioiden
äärelle. Elämän perusasioita voi oppia myös uhmaikäisen lapsen seurassa.
Uhmaikäisen
lapsen kanssa arkea värittää kahden tahdon välinen taistelu siitä,
kenen tahto lopulta määrää, miten toimitaan. Esimerkiksi aamulla
päiväkotiin lähtiessä saatetaan taistella siitä, pitääkö kengät laittaa
jalkaan vai voiko päiväkotiin lähteä ilman kenkiä.
Tällaisissa
tilanteissa lapsen tahto jää usein toiseksi. Kun hänen tahtonsa ei
toteudu, se harmittaa ja seurauksena on itkua ja huutoa.
Vaikka
nämä hetket ovat kaikille osapuolille ikäviä, niissä lapsi oppii
tärkeitä asioita elämästä. Hän oppii, huomaamaan, että ihmiset voivat
tahtoa asioita, joita hän ei tahdo, ja että aina oma tahto ei toteudu.
Kirkkoisä
Augustinuksen mukaan ihmiselämän onnettomuuden yksi syy on, että
läheskään aina asiat eivät mene tahtomallamme tavalla, mikä saa meissä
aikaan surua ja harmia. Ja sen vuoksi kukaan ei voi olla täysin
onnellinen tässä elämässä.
Tämän, elämän nurjan puolen joudumme
kohtaamaan jo pieninä lapsina, viimeistään uhmaikään tultaessa, kun
huomaamme, että emme saa kaikkea tahtomaamme.
Tahtojen taistoa ei
kuitenkaan käydä vain aamuisin lapsiperheiden eteisissä. Samanlainen
kamppailu on alati käynnissä yhteiselämässä laajemminkin. Milloin
esimerkiksi työpaikalla, harrasteryhmässä tai poliittisessa elämässä
yksi haluaa yhtä ja toinen toista. Kenen tahto saa määrätä sen, miten
lopulta toimitaan? Kenen vuoro on pettyä, kun oma tahto ei toteudukaan?
Vaikka
erilaiset tahtomukset ovat aina käyneet keskinäistä kamppailua, on
sanottu, että viime aikoina yhteiskuntamme on jakautuneempi kuin
aikoihin. Tahdomme eri asioita ja sanat toinen toisistamme ovat
koventuneet, kun kamppailemme siitä, kenen tahto on lopulta
vaikutusvaltaisin.
Myös Kristus tunsi omakohtaisesti, mitä oli
tahtojen välinen jännite. Hänen tahtomuksena eivät asettuneet
poikkiteloin vain muiden ihmisten kanssa. Kristuksessa tahtomusten
välinen jännite oli myös sisäistä.
Tuo edellä lukemani Matteuksen
evankeliumin kohta kertoo tästä Kristuksen sisäisestä jännitteestä.
Matteus kuvaa, miten Kristus rukoilee Getsemanessa. Rukouksessa Kristus
ilmaisee tahtovansa samanaikaisesti vastakkaisia asioita: hän tahtoo
elää ja hän tahtoo kuolla.
Kristuksen sisäisessä sielunelämässä
oli siis sama jännite, joka on tuttu lapsiperheissä ja yhteiskunnassa
laajemmin: yksi haluaa yhtä ja toinen toista.
Kirkon perinteessä
on kuitenkin ajateltu, että vaikka Kristus samanaikaisesti tahtoi elää
ja kuolla, nämä vastakkaiset tahtomukset eivät taistelleet keskenään,
vaan elivät rintarinnan sovussa.
Tahtomukset elivät rauhassa,
koska ne eivät pyrkineet nujertamaan toisiaan, vaan sallivat toinen
toistensa olemassa olon. Ja lopulta hyväksyivät sen, että vain toinen
tahtomuksista toteutui toisen jäädessä toteutumatta. Kuolemaan
suuntautunut tahtomus toteutui, mutta elämään suuntautunut tahto jäi
toteutumatta, mistä seurasi, että Kristus tunsi surua omasta
kuolemastaan.
Kristus siis tuntee omakohtaisesti sen tahtojen
välisen jännitteen, jonka kanssa me joudumme joka päivä elämään: kun
yksi haluaa yhtä ja toinen toista.
Kristuksesta voimme kuitenkin oppia, että erilaiset tahtomukset voivat elää rauhallisesti rinnakkain.
Siinä
missä lapsuudessa opettelemme elämään sen tosiasian kanssa, että
erilaiset ihmiset voivat tahtoa eri asioita ja aina omat tahtomuksemme
eivät toteudu, aikuisina voimme opetella elämään Kristuksen esimerkin
mukaisesti. Vaikka me tahdomme eri asioita, tästä ei aina tarvitse
seurata riitoja ja taisteluja.
Vaikka tahtoisimmekin eri asioita
ilman suurempia riitoja, samaan aikaan on selvää, että yhden tahto
toteutuu, kun toisen taas jää toteutumatta. Tästä luonnollisesti seuraa
pettymyksiä.
Tällaiset pettymykset kuuluvat osaksi elämää, eikä
kukaan voi niitä elämänsä aikana välttää. Tämän me saamme oppia jo
pieninä. Kristus joutui oppimaan sen viimeistään ristillä, kun hänen
elämään suuntautunut tahtomuksena jäi toteutumatta.
Rukoilkaamme.
Rakas taivaallinen Isämme.
Aamu on peittynyt vielä pimeyden harsoon,
mutta ei kauaakaan, kun aurinko jo sarastaa.
Anna meidän mielemme tänäänkin kääntyä pimeydestä valon sarastukseen
niin, että meistä tulisi rauhasi välikappaleita ja toisimme sopua sinne,
missä on riitaa.
Kuule meitä Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden.
Aamen.
