Aamuhartaus
22.11.2018
Kristuksen tahto
Matteuksen evankeliumin luvusta 26 Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili: »Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.Olen huomannut, että lapsiperheen arkea, yhteiskunnallista keskustelua ja edellä lukemaani raamatunkohtaa yhdistää se, että niihin kaikkiin kuuluu erilaisten tahtomusten välinen jännite.
Vanhemmuuden yksi hienoista puolista on, että lapsen kautta pääsee elämän perusasioiden äärelle. Elämän perusasioita voi oppia myös uhmaikäisen lapsen seurassa.
Uhmaikäisen lapsen kanssa arkea värittää kahden tahdon välinen taistelu siitä, kenen tahto lopulta määrää, miten toimitaan. Esimerkiksi aamulla päiväkotiin lähtiessä saatetaan taistella siitä, pitääkö kengät laittaa jalkaan vai voiko päiväkotiin lähteä ilman kenkiä.
Tällaisissa tilanteissa lapsen tahto jää usein toiseksi. Kun hänen tahtonsa ei toteudu, se harmittaa ja seurauksena on itkua ja huutoa.
Vaikka nämä hetket ovat kaikille osapuolille ikäviä, niissä lapsi oppii tärkeitä asioita elämästä. Hän oppii, huomaamaan, että ihmiset voivat tahtoa asioita, joita hän ei tahdo, ja että aina oma tahto ei toteudu.
Kirkkoisä Augustinuksen mukaan ihmiselämän onnettomuuden yksi syy on, että läheskään aina asiat eivät mene tahtomallamme tavalla, mikä saa meissä aikaan surua ja harmia. Ja sen vuoksi kukaan ei voi olla täysin onnellinen tässä elämässä.
Tämän, elämän nurjan puolen joudumme kohtaamaan jo pieninä lapsina, viimeistään uhmaikään tultaessa, kun huomaamme, että emme saa kaikkea tahtomaamme.
Tahtojen taistoa ei kuitenkaan käydä vain aamuisin lapsiperheiden eteisissä. Samanlainen kamppailu on alati käynnissä yhteiselämässä laajemminkin. Milloin esimerkiksi työpaikalla, harrasteryhmässä tai poliittisessa elämässä yksi haluaa yhtä ja toinen toista. Kenen tahto saa määrätä sen, miten lopulta toimitaan? Kenen vuoro on pettyä, kun oma tahto ei toteudukaan?
Vaikka erilaiset tahtomukset ovat aina käyneet keskinäistä kamppailua, on sanottu, että viime aikoina yhteiskuntamme on jakautuneempi kuin aikoihin. Tahdomme eri asioita ja sanat toinen toisistamme ovat koventuneet, kun kamppailemme siitä, kenen tahto on lopulta vaikutusvaltaisin.
Myös Kristus tunsi omakohtaisesti, mitä oli tahtojen välinen jännite. Hänen tahtomuksena eivät asettuneet poikkiteloin vain muiden ihmisten kanssa. Kristuksessa tahtomusten välinen jännite oli myös sisäistä.
Tuo edellä lukemani Matteuksen evankeliumin kohta kertoo tästä Kristuksen sisäisestä jännitteestä. Matteus kuvaa, miten Kristus rukoilee Getsemanessa. Rukouksessa Kristus ilmaisee tahtovansa samanaikaisesti vastakkaisia asioita: hän tahtoo elää ja hän tahtoo kuolla.
Kristuksen sisäisessä sielunelämässä oli siis sama jännite, joka on tuttu lapsiperheissä ja yhteiskunnassa laajemmin: yksi haluaa yhtä ja toinen toista.
Kirkon perinteessä on kuitenkin ajateltu, että vaikka Kristus samanaikaisesti tahtoi elää ja kuolla, nämä vastakkaiset tahtomukset eivät taistelleet keskenään, vaan elivät rintarinnan sovussa.
Tahtomukset elivät rauhassa, koska ne eivät pyrkineet nujertamaan toisiaan, vaan sallivat toinen toistensa olemassa olon. Ja lopulta hyväksyivät sen, että vain toinen tahtomuksista toteutui toisen jäädessä toteutumatta. Kuolemaan suuntautunut tahtomus toteutui, mutta elämään suuntautunut tahto jäi toteutumatta, mistä seurasi, että Kristus tunsi surua omasta kuolemastaan.
Kristus siis tuntee omakohtaisesti sen tahtojen välisen jännitteen, jonka kanssa me joudumme joka päivä elämään: kun yksi haluaa yhtä ja toinen toista.
Kristuksesta voimme kuitenkin oppia, että erilaiset tahtomukset voivat elää rauhallisesti rinnakkain.
Siinä missä lapsuudessa opettelemme elämään sen tosiasian kanssa, että erilaiset ihmiset voivat tahtoa eri asioita ja aina omat tahtomuksemme eivät toteudu, aikuisina voimme opetella elämään Kristuksen esimerkin mukaisesti. Vaikka me tahdomme eri asioita, tästä ei aina tarvitse seurata riitoja ja taisteluja.
Vaikka tahtoisimmekin eri asioita ilman suurempia riitoja, samaan aikaan on selvää, että yhden tahto toteutuu, kun toisen taas jää toteutumatta. Tästä luonnollisesti seuraa pettymyksiä.
Tällaiset pettymykset kuuluvat osaksi elämää, eikä kukaan voi niitä elämänsä aikana välttää. Tämän me saamme oppia jo pieninä. Kristus joutui oppimaan sen viimeistään ristillä, kun hänen elämään suuntautunut tahtomuksena jäi toteutumatta.
Rukoilkaamme.
Rakas taivaallinen Isämme.
Aamu on peittynyt vielä pimeyden harsoon,
mutta ei kauaakaan, kun aurinko jo sarastaa.
Anna meidän mielemme tänäänkin kääntyä pimeydestä valon sarastukseen niin, että meistä tulisi rauhasi välikappaleita ja toisimme sopua sinne, missä on riitaa.
Kuule meitä Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden.
Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti