perjantai 30. marraskuuta 2018

Päivän mietelause peilaa nyky-yhteiskuntaa

Näin omaishoitajaviikon päätteeksi on minulle esitetty kysymyksiä omaishoidosta, joilla peilaan, kuinka kaikki tapahtui. Olenko ollut omaishoitaja syntymäkunnassani? Sieltä muutettuani takaisin jatkamaan yrittäjyyttä minut siirrettiin paikalliseen yhdistykseen kysymättä, halusinko siihen liittyä. Selvisihän omaishoitajastatukseni selitettynä parhain päin.
- Et ole enää omaishoitaja etkä ole ollutkaan tällä rahoitusalueella. Olisit saanut pinssin, jos olisit pysynyt yhdistyksessä maksavana jäsenenä. 
Jäihän minulle yhdistykseksi  KympinLapset ja Isovanhemmat, seurakunnaksi
Deutsche ev.-luth. Gemeinde in Finnland ja tilastoissa samana pysyvä, mutta kasvava närståendevårdare-joukko.
Sain isältäni puhelinsoiton, johon vastasi.
- Minä tulen.
Kaikkitietävät ystävät levittivät huhua lähdöstäni.
- Sehän lähti syöpään kuolemaan tai joutui lataamoon.

Nyt on ollut aika vaieta kaikesta menneestä ja pitää kirjoitustaukoa. Syöpä tuli jälkijunassa ja onnistuneella leikkauksella olen siitä toipumassa. Suvun vanhin sairastui alzheimeriin ja koko sisarusparven puolesta olen ilmoittanut, ettei kukaan meistä ryhdy omaishoitajaksi. Sai pitkäaikaispaikan palvelukeskuksesta, mutta henkilökohtaisiin syihin vedoten ollaan häntä siirtämässä asunnotomien yömajaan selviämään omatoimisesti.


Uskotko kaiken kokemasi jälkeen Jumalaan? 


Kansanmurha voi tapahtua uudelleen, jos kukaan ei selviä kertomaan tapahtuneesta. 


Millaista oli elää keskitysleirillä? 


Mitä muistat tulosta Auschwitz:iin?


Ote Hédi Friedin Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä -kirjasta. Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. (Nemo 2018)
Kuuluttaja Tuija Kurvinen.

Miksi Hitler vihasi juutalaisia?
Hitler vihasi juutalaisia, koska he olivat juutalaisia. (ihmisroskan poisto)

Ei kommentteja: