Kävin eilen hoitamassa viimeisiä asioita ennen joulua. Tilatut stay upit, punaista ompelulankaa Eurokankaasta. Liikkeen ikkunat ammottavat tyhjyyttään pääkadun varrella. Luen ovesta muuttoilmoituksen, avaamme elokuussa Sykkeessä. Olin pettynyt, silkkikankaan hankin ehkä tukkuliikkeen kautta. Sieltähän se oli hankittu olkainhameen aluspuvuksi suunnitelman mukaan. Mutta kuolinmekko siitä tuli tämän päivän midinettien ammattitaidolla. "Muotipuku kautta aikojen" -näyttelyssä se voisi olla esillä sitten joskus, jos Luoja suo.
Muistan 18. päivän Joensuun perinnepäivän myyntivuoron ruokakaupassa. Poikkean sen kautta, ja muutakin tarttuu mukaan. Hehtaarihalli on kierretty, tavarat pakkaan istuen. Vanha nainen istuu penkillä, syö myöhästynyttä lounasta pahvirasiasta kertakäyttö-muovihaarukalla. Hän oli kauttakulkumatkalla, yöpyi kansanopiston järjestämässä majoituksessa edullisesti. Erosimme vanhoina tuttuina, olihan toinen tyttäreni syntynyt taiteilukoulussa. Hän voisi yöpyä siellä käydessään mamin luona. Ullakonullakolla ei ole vierassängylle paikkaa. Kansanopistosta on hyviä muistoja, sainhan olla siellä käsityönopettajan sijaisena keväällä kerran. Haettiin neitiä, mutta rouvasuus ei ollut este, jos suostuisi sisäoppilaitoksen valvojaksi yön aikana. Tulihan tuo koettua.
Jatkan matkaa lankaosastolle hissillä, siellä on punaista lankaa liinan ompeluun ja nallelankaa villasukkiin. Mainitsen Eurokankaan muutosta. Se olikin tapahtunut jo viime elokuussa eikä tulevassa. Käyn siellä tammikuussa.
Hissillä tulen kerrosta alemmaksi apteekkiin noutamaan uusitun e-reseptin loppulääkkeet. Farmaseutti laskee, ettei tule ongelmia Kelan kanssa seuraavaan erän hakemisen kanssa. Jos lääkkeetön aika olisi edessä, se olisi pätevä syy lopettaaa koko lääkkeen syöminen. Systeemi takkuilee ja saan kärsiä seuraukset.
Suomi-neidolle laaditut systeemit ovat samassa selvitystilassa. Jokainen hoitaa makkarat mieleisekseen katsoen ikääntyneiden työtehon laskeneen, että heidän palkkoja pitää alentaa ennen eläkeikää. Tilalle ei ole tulijoita, sen totesin katujätkä-projektissa. Kaikki oli liian hyvin, ollakseen totta. Tilaisuus jatkaa siitä, mihin lopettaisin. Kysymykseen sain vastauksen.
- Ei riitä resurssit.
- Ei kiinnosta pätkääkään.
Puhua kyllä osataan niin kauan, kun kuntoutustuki tulee tilille peruselämistä varten. Annoin pyynnöstä lausunnon, miksi olin keskeyttänyt sovitun harjoittelun. Kirjoitin Kelalle, ettei minun tehtäväni ole tehdä harjoittelijan työt hänen kuntoustuen maksamisen ehtona. Se on lääkärin ja Kelan tehtävä, millä työhönkykenemätön elättää itsensä. Siinä on tehtävää huolehtia syrjäytyneiden nuorten tulevaisuudesta. Ei ammattitutkinto ja missin mitat takaa työtä palkattuna. On ryhdyttävä yrittäjäksi. Sitä tekevät monet Nokialta irtisanotut, korkeakoulutetut uudet yrittäjät.
Kilpailu kovenee, mitkä työt viedään halvan työvoiman maahan. Halvennetut ammatit naisten työnä korvataan uusilla johtajilla ja aasialaisilla alastihierovilla nuorilla naisilla. Pää punaisena huutavat siitä eniten ne, joiden oma elämä on saanut vamman. Vammoillamme me rakastamme, mutta kun vammautuminen koskee itseä tai perhettä, ei kenenkään pidä voida hyvin. Se on niin epistä niille, jotka viikosta viikoon hymyilevät lehtien lööpeissä.
Lapsuuden jouluissa ei ollut poliittisia eikä sijoittajien ongelmia. Rakastakaa vammoillanne tai tuhoutukaa kuokkavieraina syntymäpäiväkesteissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti