Pieni tyttö

Matka maailman ympäri lähdöstä maaliin tuli taas kerran kirjatuksi aikakirjoihin. Pienen tytön puute poistui, kun 8 kk -ikäinen tyttönen tuli meitä tervehtimään. Olimme tulleet pidemmälle kuin puoliväliin matkaa ihan muita asioita varten. Nähdä livenä tyttönen ja hänen vanhempansa on merkki siitä, että elämä jatkuu. Isä Arviitti oli nuortunut sotilaspuvussa. Muistin hänet jämäkämpänä mummonmökin seinällä olleesta kuvasta.

"Mun isän' oli sotamies ja nuori, kauniskin,

jo viisitoista vuotisna hän astui rivihin.

Tiens' aina kulki kunniaan,

iloisin mielin kärsi vaan

hän kylmää, nälkää, haavojaan, mun isän' armahin." 

Kun olimme pieniä, oli murheetkin meistä pieniä. Kun olemme jo "vanhoja", on meille aiheutetut murheet suuria. Nyt on se perinnönjako, mihin isä aina vetosi, kun riita kiihtyi kovin äänekkääksi. Setäni kuoleman jälkeen isä kertoi Salomo Leskisen tulleen kyselemään perintöjä. 

- Jättikö Taavetti jälkeensä mitään perittävää?

Se perunkirjoituspaperi olisi nähtävä tänä päivänä. Voin vain kuvitella, kun suokukko voi toimittaa omalla tavallaan perinnönjaon perimyslaista ihan huhupuheilla piittaamatta suoritetuista laillisista toimituksista. 
Ei ole mitään eroa 1918 tapetun ja 2010 kuolleen lesken perinnönjaossa. Matkalla taisi selvitä Talvitytön uravalinta lähteä lukemaan lakia. Minusta Vihtaniemen ensimmäisestä ja viimeisestä ylioppilaasta ei mitään tullut. En sano, että tuli vain omaishoitaja. Samalla myös vanhempien elämäntyön realisoija, omaisuudenhoitaja, prokuristi.