Siivet

Aamun ajatus

 Jos ihminen ei joudu jyrkänteen partaalle, 

ei hänen selkäänsä kasva siipiä.

- Niko Kazantakis

Toistuvat elämän tilanteet päivisin alkavat tuottaa painajaisia yöllä. Viidestoista yö on ymmärrettävissä, mutta oma pelkoni oli sukua Notre Damen kellonsoittajalle. Keikuin usein korkealla rakenteissa ja olin putoamassa alas. 

Eräänä yönä keksin keinon kokeilla ja hyppäsin. Laskuvarjohypyssä liidellään vapaasti ilmassa, sitten vedetään varjo auki. Itse sain siivet selkään ja osasin lentää. Mikä parasta alhaalla järjestyi hyppykohta. Sanomalehti levitettiin maahan. Laskeuduin sanomalehden päälle siivet vedettynä sisään. 

Toinen vielä selkeämpi kohta tulla alas oli valkoinen risti punaisella hiirimatolla.

Likainen sukka lattialla viikkokausia kertoo uupumuksesta. En saattanut itseäni kiusaukseen järjestää parvekelasien pesua kuudennessa kerroksessa, jos vaikka tulisi halu kokeilla lentämistä. Olisihan voinut sattua onnettomuus ja siellä makaisi maassa uhkarohkea lentoharjoittelija. 

Lähtemisen tuloksena olen löytänyt siipeni, kun tiedän juureni. Minua ei listitä kuin maasta nostettua lanttua talvivarastoon. Asioilla on taipumus järjestyä ja nyt tiedän, mitä teen isona. Ilman eksymistä Otavaan vielä harhailisin autioita, kylmiä katuja päämäärättömästi. 

Herättäisin pahennusta kysyjien mielessä. Vieläkö teet työtä, vaikka olet eläkkeellä? Solisluun murtuma korjattaisi kuntoon, jos olisin nuori urheilija. Ja monta muuta asiaa kohdallani käsiteltäisi toisin, jos olisin nuortumassa. 

Päivääkään en vaihtaisi pois tullakseni nuoremmaksi. Naista on holhottu yli kaksikymmenvuotiaaksi Suomessakin. Meidän valtiovalta holhoaa edelleen, mutta nyt vanhana. Mikään ei loukkaa enempää kuin ihmisarvon mitätöiminen. Se kertookin oman heikkouden pönkittämisestä. 

Minä hetkessä nuoreksi nuorenin, tuskin vanha olen koskaan ollut. Näillä mennään kirkollisvaaleihin kyselemättä sukupuolisuuntautuneisuutta. Se on ajan ilmiö, kun ei vielä tiedetä, mitä tunteita paljastelun tarve meissä herättää. 

Työssäni tuli eteen tiukka paikka. Afatikko oli löytänyt sanat ja aloitekykynsä. Käyttäytyi omitusesti, mutta toimin koulutukseni mukaan. Aina peittelin peiton alle, hierottava iho jäi paljaaksi. Jos peitto lensi kaaressa pois, kohensin sen uudelleen ja jatkoin.

- En tule enää hierottavaksi, kun sinä olet hullu.

- Se on oma asiasi, tuletko vai et.

- Tulen vielä kuitenkin ensi viikolla.

Hän oli selvittänyt itselleen, mikä häntä vaivasi.

- Olen viikon miettinyt, kumpi meistä on hullu.

- No, kumpiko? 

- Minä niin haluaisin, mutta se onkin sairasta paljastelua.

- Et kai sinä säikyttele koulutyttöjä metsäteillä housut kintuissa?

- En, mutta ostin viinipullon ja lähdin yleiseen saunaan saunottajan kanssa sen tyhjentämään.

Sen jälkeen peitot saivat olla paikallaan. Hänestä tuli terve mies.

Vielä kun naisjuontaja löytäisi pimiän puolensa ja pukeutuisi säädyllisesti, voisin katsoa soidinmenoja tuntematta inhoa sairaasta paljastelusta. En uskonut näkemääni medusan geeniä lehmässä. Sama geeni ihmisessä tekee ihon läpinäkyväksi. 
Vai minäkö tässä olen sairas? Kysyn sitä konekielisenä käännöksenä sopivan otsikon alla. Kyllä tietokone on opettavainen jokapäiväisessä käytössä.