Kuva on vuodelta 1960, vanhempani nojaavat rannassa olevaan isoon kiveen. Koko perhe on saattamassa Sisarta veneelle, jolla matka mantereelle alkoi. Se oli idylli ja unelma, joka lupauksesta huolimatta särkyi.
Sisar oli tädin tytär, saanut koulutuksensa diakonissaksi. Isä piti sitä hyvänä valintana ja hänen elämäntapaansa naimattomana naiselle sopivana elää elämänsä. Minut hän otti erityisesti suojelukseensa käydessään. Käsikädessä kuljettiin ja kiltisti kuuntelin hänen pajatustaan minulle nimeltä tuttujen ja tuntemattomien naisten huoraamisesta. En vielä silloin nähnyt maailmaa näin syntisenä. Kaikki oli syntiä, synnissä siinneelle syntisestä sukukunnasta.
Minulla on ollut lapsenusko, en ole tullut enkä mennyt, olen aina ollut. Näillä sanoilla eilen sanoi joku uskostaan "suoraa puhetta teemasta Jumalaa ei ole". Pekka Himanen otti kantaa kysyttäessä kahta asiaa, politiikkaa ja uskoa
- Pysyn puoluepolitiikan ulkopuolella ja jätän uskon henkilökohtaiseksi mysteerioksi.
- Mitä se kenellekään kuuluu!
Nämä sanat kuulin Pasilta, kun hän uskoi meille salaisuuden, jota ei ollut kertonut edes omalle äidilleen. Minä en voinut kertoa vanhemmilleni, että todelliset ystäväni kysyivät:
Nämä sanat kuulin Pasilta, kun hän uskoi meille salaisuuden, jota ei ollut kertonut edes omalle äidilleen. Minä en voinut kertoa vanhemmilleni, että todelliset ystäväni kysyivät:
- Mitä rouva äidillesi kuuluu?
Tällaiset puhuttelut eivät kuuluneet piikalikan ja renkipojan myöhempään elämään. Itse osasin puolustautua tietäen taustani, että piikuus ei periydy. Sanoin talolliselle, etten ollut hänen piikansa. Työlläni on hintansa ja ilo oli minun puolella rokottaa rahalla isäntää laillistetusta työstäni palvelunantajana. Näitä vuosia nimitän Öllin isän oppivuosiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti