Osoitteenmuutos johti kaikki tahot luokseni, olipa kyse sitten viiteryhmästä, käännytyksestä tai rahastuksesta. Etsin Kuopion rautatieasemalla hissiä joku vuosi sitten. Sain vastauksen:
- Ei Kuopio niin suuri asema ole, että olisi hissi.
Kannoin painavan matkalaukun portaita alas ja pelkäsin puotoavani jyrkissä portaissa. Löysin sitten luiskan toisella kertaa, kun sitä ääneen ihmettelin. Viime vuosilta ei ole havaintoa, kuinka rakentaminen on edistynyt Kuopiossa.
Lahdessa sain kirkon jakaman katekismuksen postiluukusta. Puhelinsoittaja kyseli, joko kirjanen on jaettu. Myöntävän vastauksen kuultuaan hän tarjoutui sitä kanssani lukemaan. Taisi olla jehovantodistaja tulossa vieraille vesille kalastalemaan.
Sitten kirjetulva sopeutumisvalmennuskeskuksen kurssitarjonnasta. Mihinkä minua haluttiin sopeuttaa. Olinhan palannut 10 vuoden jälkeen takaisin Lahteen syntymäkunnastani haudattuani vanhempani tilatulla kuolintodistuksella. Se oli viimeinen tehtäväni omaishoitajana. Osoitteenmuutos siirsi minut perustettuun P-H:n omaishoitajayhdistykseen. Menin kutsuttuna kokoukseen ja minut valittiin johtokuntaan. Pääsin sisäpiireihin ja osalliseksi puh.johtajan vaalityöhön kirkon, EU:n, kansanedustaja- ja kunnallisvaaliehdokkaana.
Sitä ei kysytty, haluanko? Se oli kuitenkin yhdistyksen tärkein tehtävä saada puh.johtajalle ääniä. Minigrip -pussi pyörii latikossani. Se sisältää 10 yhteisvastuukeräyspinssiä. Pussi oli hinnoiteltu etukäteen ja sanallinen viesti kuului. Myy pinssit ja tilitä! Tai maksa 100 mummonmarkka myymättä mitään.
Näinhän tämä yhteisvastuu toimii kirkosta jokapäiväiseen elämään. Olin uupunut unen puutteesta enkä lähtenyt kaupustelemaan pinssejä. Lahjoitin myöhemmin omaishoitajapäivän arpajaisiin lahjakortteja x12/hierontaa. Olin ollut ahkera kerääjä, olisin saanut tavaralahjoituksia hyvään tarkoitukseen, mutta arvanostajat puuttuivat.
Juhla-aamuna istuin päivystyksessä, nastahammas oli irronnut myöhään ja se piti hoitaa. Sekin oli opetustilanne minulle. Käskettiin mennä kaupungin hammashoitoon jälki- ja jatkohoitoon. Tilasin ajan ja odotin kaksi vuotta kutsua. Sitten kysyttiin, vieläkö haluan olla jonossa. Totta hitossa odotan ja sain ajan. Sinne paikkaan en mene toista kertaa.
Miksi kirjoitan näistä asioista? Tekstini ovat minut pelastaneet. Kirkon kanssa yhteistyö ei pelannut. Kristitty lähetti minut potilasjärjestöön. En ollut potilas, olin täysjärkinen, omaishoitajakokemusta vuodesta 1991. Seurakuntani on Suomen saksalainen srk. Liityin siihen välttyäkseni kirkon aiheuttamalta mielipahalta, kun mikään ei kelpaa. Sitäkin he vielä pahoittelevat ja minua loukkaa heidän lähestymiskirjeensä.
On minulla muutamia omaishoitajaystäviä, mutta yhdistyksiin en enää liity. Omaishoitaja on tukeasaava, muut eivät ole mittää. Siinä se poliittinen fläppi vai konekielinen tulkinta omaishoidosta.
Kaikella on aikansa auringon alla.
On ollut aika paisutella velkarahalla, nyt on aika pitää systeemiä pystyssä ja tulee aika purkaa näitä uskoteltuja unelmia. Tuusniemi on taaksejäänyttä elämää, mutta verkkolehti veti minut Keski-Karjalaan. Sama meno siellä aiheuttaa ongelmia, vaikka joillakin vielä riittää kannatusta uskotella toista. Minulle ei ole mitään uutta auringon alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti