Martta, Martta

Kevään vuosikokoukset on vietävä päätökseen, jos yhdistystoiminta vielä jatkaa. Mielessä risteilevät monet vuoden aikana koetut vaiheet. Martta minussa nostaa päätään. Kokouksen mielenkiinnon lisäämiseksi on pyydetty esittely. Samassa tilassa kokous jatkuisi. Sen jälkeen vielä yhdessä aterioimista pitkän pöydän ääressä keittiön ja tarjoilijoiden palvellessa.
 Ilmoittaisinko vain osallistuvani kokoukseen vedoten keksittyhin esteisiin. Heti saan psykosomaattisen palautteen. Patti huuleen ilmestyy kivuliaasti. Onko minulla huuliherpes vai kasvohalvaus. Ei, eikä itikanpisto kuin nuotiolla kesäillassa. Sama vaiva on muistutus jostakin kynnyksen ylityksestä. 

Varaan riittävästi aikaa kävelymatkaan. Vanhalta muistilta se oli tuskien tie mennä työhön tai projektikoulutustilaisuuksiin, joihin olin vain maksava osallistuja projektirahan varmistamiseksi. 

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Sitä en huomannut ilta-auringon puoleisista ikkunoista. Ulos katsoessa ikkunasta näen vain tiilenpäitä muistuttavan kaakeloidun ulkovuorauksen. On tullut niitä luettua ajankuluksi. Portin edessä on tulvalätäkkö, jonka yli hyppään onnistuneesti. Edessä olisi pitkä, kivulias matka. Vesijärvenkatua Vuorikadun ylitys. Katson oikealle, vetääkö kukaan keskisormimerkkiä. Liikenne on melko rauhallinen, siirryn kadun toiselle puolelle. Kuulostelen askellusta. En tunne pistoa polvessa. 

Kun kuljin työhön joka askeleella pidätin hengitystä kestääkö polvi painon siirron. Kestää, mutta työmatkakin kesti kauan. Piti varata paljon aikaa. Nyt olen Hämeenkadulla yhdessä hujauksessa. Ylitän kadun liikennevalojen vihreässä aallossa. Varmuuden vuoksi, olinhan selvinnyt säikähdyksellä, kun pysäköintitalosta venäläinen autokuski peruutti poimimaan kaverinsa suojatien kohdalla. En osannut varautua vauhdilla peruuttavaan autoon. Pelästyin, olin jäädä alle. Vähältä piti, varpaita hipoi. Kuulen sorry-sanan, mutta autossa kuskin kanssa puhe jatkui venäjäksi. 

Jos olisin jatkanut Vesijärvenkatua pidemmälle, siellä hierojien edunvalvoja olisi muistuttanut hierojan työskentelyn periaatteesta 2000-luvulla: Hieroja on kuin katuhuora, pitää hieroa "kuka kysyy, kuka maksaa" -periaatteella. Tai kohtaamisen välttämiseksi helfershelfer olisi vaihtanut kadun toiselle puolelle punainen ravatti vipattaen. 

Oikaisen Tapiolan ja Siltapuiston välistä, ylitän Aleksanterinkadun. Odotan keskikorokkeella punaisten valojen ajan. Viereen pysähtyy nainen, tervehtii hymyillen. En tunne häntä, olisiko joku kauniiden ja rohkeiden tähti? Siltä minusta kaikki näyttivät, kun palasin 10 vuoden poissaolon jälkeen. Nyt en ole vahingossakaan poikennut kauniiden ja rohkeiden kanavalle. Jäänkö jotakin vaille. 

Taivastelen Trion ulkoseiniä remontin jälkeen. Rahatoimistoa Kauppakadun toisella puolella laajennetaan. On mittava rakennustyömaa meneillään. Ylitän Kauppakadun ja jatkan Vapaudenkatua Lidlin kortelin verran. Kauppahotellikin oli tullut lähemmäksi kuin muistin. Saimaankadun ylitys ja siinä Pääkirjasto on edessäni.
 Aikaa matkaan oli kulunut yksi punainen minuutti. Olin etuajassa, olinhan varannut tunnin muistaen matkan pituuden ja piston polvessa joka askeleella, josta kuulin ohiporhaltavan kysymyksen: "Mihinkäs sinä vaaput?" 
- Kotiinhan minä, mutta kettinkiin ja maastopukuun sonnustautunut diakonissa ei sitä kuullut. Hänellä oli kiire. Minä annoin kiireen mennä ohi. 

Kirjaston esittely netissä oli mielenkiintoinen, kokous yllättävän aktiivisen positiivinen. Yhdistyksessä tarvitaan puuhanaisia ja edes osallistuvia miehiä, mutta minä olen Martan osan tehnyt. Pyydän saada osallistua ilman kahvinkeittovelvollisuutta omakustannushinnalla. Nyt on Marian vuoro pitää paikkansa. Tämä työnjakokeskustelu käytiin Betanian kodissa vieraiden kuullen. Sitä käydään jokaisessa omaishoitokodissa, jossa hoitajalla on kaksoisroolitus olla Marttana ja Mariana. 

Olen ratkaissut työnjakokysymyksen projektia muuntamalla. Vapaaehtoistyössä teen mitä osaan, kun tuotteesta en ole luopunut. Kartanon keittiö tekee oman osuutensa, että saan istua katettuun pöytään. Se on minun onneni olla lähellä. On helppoa hengittää kaiken kivun ja tuskan jälkeen.