Olen seurannut norjalaista Tv-sarjaa "Tiettömän taipaleen takana". Viimeisessä osassa nuori mies oli palannut vuonossa olevaan kalastajakylään. Hän opetti koululaisille, kuinka siellä oli eletty ennen vanhaan. Kerran kesässä tuli vierailulle sisarukset, jotka olivat syntyneet siellä. Kaikki kahdeksan yhtä aikaa koolla. Samaistuin heidän vierailuunsa, mutta samalla ajattelin, olisiko se minulle mahdollista. Olemme kaikki oloneuvoksia jokainen omalla tavallaan. Skanneri halusi ottaa kuvasta ainakin kahdeksan versiota. Kulmassa oleva kärpäsen puumerkki ei ollut kortissa, mutta kuvaako se työn arvoa tiettömän taipaleen takana. Se on kuin kärpäsenpäästö Juojärvessä. Meitä ei estänyt teljet, ei salvat. Jokainen istuu puunsa alla muistellen aikaa kotona.
Norjassa kaukana kaikesta selviävät mieleltään terveet erakot. Joku heistä keksi itse naurunaiheensa kävijöiden kummasteltavaksi. Veljeni Wiljami ja David eivät saaneet nimiänsä valita. Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä. Kuinka se paljastuukaan katsomalla valokuvista, että nimi on enne. Ainoa suvunjatkaja muistuttaa punaisena vangittua setää. Tähänastiset liikkeet ovat olleet ennen kuulumattomia, tulihan häneltä Ukille kortit Japanista ja rauhanturvaamistehtävistä YK:n lipun alla. Minulle ja isälleni on asetettu tiukat rajat. "Tähän asti ei edemmäs on sinun ylpeitten aaltojesi raja."
Isälleni oli se rajan ylitys Suur-Suomen valloitukseksi yllytyshulluutta sotaoikeudella uhaten. Minulle kutsumus lähteä omaishoitajaksi ja luopua perinnön käyttöoikeudesta ja maksetusta työhuoneesta välimiesoikeudella uhaten. Valtiopäivillä on näin päätetty ja allekirjoituksella vahvistettu. Älä elä niin kuin minä elän, vaan elä niin kuin minä opetan. Pitää valita ja elää oma elämänsä parhaaksi katsomallaan tavalla ja ihmetellä ääneen annettuja ohjeita. Pahantekoon ei tarvitse mennä mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti