Katson kauas menneisyyteen saatuani puhelinyhtiön dna:an. Voin mielessäni käydä kaikki rahan ja rahastamisen geenivirheet, joihin olen matkan varrella sairastunut. Ensimmäinen työpaikka syksyllä 1961 va. kansakoulunopettajana pienessä kyläkoulussa. Vakuutusasiamiehet olivat kyselleet isältäni kautta rantain, missä olin työssä Vihtaniemen ensimmäinen ja viimeinen ylioppilas. Sain heidät vieraakseni koulupäivän loputtua. Kahteen mieheen olivat lähteneet matkalle kauaksi kotoa.
En osannut vielä silloin heittää kutsumattomia tuttuja miehiä ulos. Koko illan painostuksen jälkeen vihdoin olin valmis vakuuttamaan koko tulevan elämäni ennalta-arvaamattoman vaaran varalta. Maksoin kallisti muutaman vuoden, että ukot eivät kallistaneet päätänsä minun sängyn viereen lattialle jatkaakseen aamulla painostustaan. Isäni olisi minua varoittanut etukäteen, mutta ei ollut puhelimia lähimaillakaan.
Olen maksanut oppirahoja vakuutuksista, joista ei ollut mitään takuuta opintolainan saamiseksi. Olisin kipeästi tarvinnut rahaa Helsingin "tilkkutieteen yo-vuoteen". Lainasin kevätlukuvuoden rahat sisarelta, jotka maksoin takaisin työskentelemällä kesäkuukaudet Töölönrannan kesäkahvilassa. Ympyrä sulkeutui, otin sisaren tuhkauurnan vastaan postista ja saattelin koko lähisuvun kanssa hänet äidin arkun päälle uurnahautaan.
Vanha leskimies olisi jättänyt hänen hautaamisensa kirkon tehtäväksi, niin onnessaan hän oli perimysjärjestyksestä. Hänen kanssaan en vielä ole katsonut viimeistä sinistä. Tämä on alkusoittoa "viisaiden miesten" keksimässä rahastamisessa. Olisiko puhelimen dna muuta kuin kollektiivista osanottamista pienen ihmisen osakkeenomistuksesta. Olenkin vain saastunut asiakas, kun dna siitä iloisesti ilmoitti. Toistaiseksi en tarvitse ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin. "Perästä kuuluu pian", sanoo torventekijä. Ehkä välimiesoikeuden päätöksellä pakotetaan minut kiireesti toimittamaan osakekirja ilmoitettuun paikkaan välttyäkseni pahemmilta seurauksilta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti