perjantai 6. huhtikuuta 2007

Pitkäperjantai

Onko se perjantai niin pitkä, että ehdit tehdä nukenvaatteita? 5-vuotiaan tyttären kysymys katkaisi pyhien takia hössöttämisen. Lapsesta lähtien olin tottunut aattopäiviin ja juhlapyhinä kirkossa käyntiin. Rippikouluaikana olin tullut pääsiäislomalle kotiin. Konfirmoinnin edellytyksenä oli osallistuminen kiirastorstaina kirkossa vietettävään ehtoolliseen. Lähin mahdollisuus oli naapuriseurakunnan kirkossa. Matkaa oli liikaa, jäätä pitkin 7 km ja siitä ilman julkista kulkuyhteyttä kymmeniä kilometrejä. Jäin pois, mutta onneksi siitä ei tarvinnut esittää kuittausta. Loppu hyvin, kaikki hyvin. 

Vieläkö virkatodistuksessa on merkintä: rippikoulun käynyt, rokotettu? Avioeron hain virkatodistuksen merkinnän perusteella: (x9) elää avioliitossa. Eihän sitä voi yksin elää liitossa, ja niin minut tuomittiin avioeroon. Kaiken tämän ymmärrän ihmisten yritykseksi hallita maailmaa, mutta meille jokaiselle on varattu oma tiemme kuljettavaksi. Pitkäperjantai on saanut siitä perinteensä. Silloin huhujen perusteella piti ryövärit ja kansan villitsijä ristiinnaulita. Tämän päivän rangaistavat ovat yhteiskunnan heikoimmat ja kirkoissa omat kivitettävänsä. Omalla oikeudella silloin ja tänään erikoisesti kansan antamalla poliittisella luottamuksella.

Ei kommentteja: