Kenraali saapuu ensimmäisenä 6.12. linnan juhliin. Rollaattori ei ollut este osallistumiselle. On hyvä, ettei koskaan vielä ole kirjoitettu heidän rakkaustarinan päättymisestä omaishoitoon. Nyt Kenraali on kuollut, hänen paikkansa on saanut toinen sodassa ansioitunut mies. Hän oli vaimonsa omaishoitaja muutamia vuosia. Hän on kertonut julkisesti tästä asiasta eikä se vähennä hänen ihmisarvoaan.
Tulee mieleen, kuinka vaikeata oli poliittisesti todeta valtakunnan vanhus kykenemättömäksi hoitamaan presidentin tehtäviä. Sairas ja vanha presidentti ei ole tähän syypää, vaan ns. terveet, jotka olivat vastuussa. Sama asia toteutuu omaishoidossa, jonka järjestämisessä poliitikoilla ei ole järjenhäivää, kun he täsmentävät korvamerkitsemisellä kohteet, joista vielä voi hyötyä ja ottaa tyylipisteet itselle.
Minulle antoi voimaa ajattelu hoitaessani päivän rutiineja. Kenraali Kamarineitoineen on täyshoidossa sviitissä, jossa heillä on yhteistä aikaa päivästä toiseen. Nähdessäni viimeisen haastattelun Kenraali tunsi suurta huolta Rouvansa jaksamisesta, "kun hän ei enää ole niin nuori". He asuivat Kenraalintalossa Kamarineidon huolehtiessa arkipäivän tehtävistä. Näin minäkin halusin tehdä, mutta byrokratia oli toista mieltä.
Lopulta odotin päivää, jolloin sininen virka-auto tulisi hakemaan poliisin ja lääkärin avustuksella isää pakkohoitoon ja minua pakkopaitaan suljetulle osastolle. Onnekseni isä elvytettiin kuolemaan sairaalassa. Minä sain valmistella muuttoa kauas pois. Siitä on kulunut 7 vuotta ja uskallan avata arkistoja, kuinka siitä ajasta selvisin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti