keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Lahti eli totuus Suomesta


LAPSUUDEN JÄLKINÄYTÖS 

 Lapset toteuttavat vanhempiensa toiveet ja pelot. 
Heidän kohtalonsa on kätketty vanhempien elämään. 
Se mitä vanhemmat eivät uskalla omassa elämässään 
 kohdata eikä selvittää, jää lasten perinnöksi. 
Eeva kesäkuu 1997   


Kymmenen vuotta on kulunut Eeva -lehden selaamisesta, kun minut kutsutaan tulevaisuutta tutkimaan. Eilen siirsin viimeiset tavarat pois kollegan työtilasta. Hänkin on lopettelemassa työuraansa. Meiltä kysytään, tiedänkö minä ketään hierojaa, jonka luona voisi jatkaa omaehtoista työkunnon ylläpitoa.
- En tiedä enää ketään jatkajaa. En kerro, että olen muuntanut projektia vapaaehtoistyön puolelle ilman välikäsiä. 
On työhuone, työpöytä ja Kartanon aikataulu, milloin minun ammattityötä tarvitaan. Kukaan ei vedä välistä eikä suosi sukulaisiaan, vaan kaikki ovat samanarvoisia käyttäessään palvelua hyväkseen.

Tämä ei toteutunut omaishoitoaikana perheessä, kunnassa eikä Suomi-neidon hameenhelmoissa, jossa käy poliittinen kuhina. Perheessä ajattelin pyörittää rahaa sisäpiirissä maksamalla saadusta avusta vanhempieni hoidossa. He kävivät vain rahaa hakemassa vastikkeetta. Niinpä tilasin ikkunanpesun seuraavalta kehältä. Suomi-neitoa vielä opetetaan, että on annettava rahaa etelän pankeille. Lopputuloksen tiedän, mitä jää käteen nykyisen lainsäädännön salliesssa kuppauksen perheessä. 
Sen opetti sisaren kuolema. Lapseton avioliitto päättyi ja leski peri kaiken omaisuuden lapsuuskodinlahjakirjoineen ja äidin kuolinpesäosuuksineen. Yritin selvittää lesken kanssa sisareni osuudet takaisin, kun isäkin vielä oli elossa.
- Miksipä minä luopuisin. 
Niin, miksipä kun laki sen sallii. Nyt leski on kuollut. Jätti jälkisäädöksen, että kaikki on selvitetty. Hän kolkutteli jo taivaanportilla asunto-osakkeen kuolinpesäosuuden kanssa, mutta maallinen pesänselvittäjä tuli väliin. Sen osuuden hän oli perinyt vain elämänsä ajaksi, kuoltua se pitäisi palauttaa. Tämän selvittäminen kestää ja aiheuttaa turhanpäiväistä viivytystä asioidenhoidossa.

Olen kiitollinen saadessani osallistua tulevaisuuden tutkimukseen verkossa kokemuksieni kautta. Mitään uutta ei ole auringon alla. Minulla riittää työtä todellisuuden tutkimuskeskuksessa. Siihen olen tutustunut lahtelaisena ilmaisjakelulehden päätoimittajan eriävien mielipiteiden kautta. Hän siirtyi eläkkeelle naituaan kaupungin poliittisen päättäjän. Linja jatkuu taustavaikuttajan toimesta, jos hän ei ole kääntänyt takkiaan. Pinna ehti kuitenkin palaa, kun ilmaisjakelulehden jakelu tökki silloin ja tökkii tänä päivänä. Ulkolaisille jakajille ei aukaista edes ovea voidakseen tuoda lehden kerrostalon postiluukusta sisälle asti. Julkisoikeudelliset maksamattomat maksut hoitaa perintätoimisto. Kaikki maksut on hyväksytty tämän ulosoton piiriin. Jopa pankkien pelastamiseksi meitä viedään kuin pässiä narussa. 

Ei kommentteja: