keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Työhistoria

TUTU, TATU ja TAULA-MATTI ovat korvanneet minulle Tatun ja Patun suomikuvan. Tutu on piispa, nobelisti rauhantyöstä ja taatusti alkuperäisasukas. Siitä kertoo hänen rytmitajunsa. Hän yhtyy kadulla tanssivaan joukkoon. Tanssiesityksessä aboriginaali riisuu kengät ja paidan pois. Heidän keskuudessaan se ei herätä kummastusta. 
Tatu pohtii alkuperäänsä ja vertaa aboriginaaleja vähä-älyisiksi omaan oppineisuuteensa verrattuna. Taula-Matti tapasi veljekset tiellä. Hän pysähtyi hetkeksi kertomaan tarinoita. Päätti juttunsa sanontaan: "Ja sitten me ryypättiin." Seitsemän veljeksen Taula-Mattilla on aboriginaaleja kaksoisolentoja. Vihtaniemelläkin Venemestari, joka katseli mieronkiertoreisullaan talojen emäntiä. 
Luuviulut edustivat talon rappiota ja lamaa. Huulia maiskutellen hän ihasteli emäntien hyllyviä lanteita. Se oli merkkinä, että talossa tehtiin tuloksellista työtä ja ruokapöytään katettiin kulkurillekin lautanen. Venemestarille se oli kahden litran kulho. Hän kertoili, kuka lipittää keittoa monta lautasellista. Hänen vellipussinsa täytöksi riitti kaksi litraa yhdellä kertaa otettavaksi ja viimeistä pisaraa myöten ryystettäväksi. 

Venemestari oli iloluontoinen, ikävuosista huolimatta nuorekas mies, joka kehui reissuillaan saamaansa hyvää hoitoa. Ohtaanniemen hieroja sai julkiset kehut. Siellä on niin hyvä hieroja, että se hieroo munatkin myllinmällin. 
Punaisten lyhtyjen kadulla on invataksi pysäköitynä. Pyörätuolissa työnnetään miestä sisäpihalta auton luo. Mies pyörätuolissa istua retkottaa puolitajuttomana. Pitkä, nuori johtaja tulee perästä tervehtien minua ja antaa ensiapua miehelle pyörätuolissa: "Sitten vain tupakkaa suuhun." 
Tätä sivuavaa lainsäädäntöä käsiteltiin eduskunnassa. Vammaisillekin pitää taata seksipalvelut vaikka maksulliset. Se on jokaisen oikeus. Taula-Matti lankesi loveen netissä ja pääministeri sai morsiamen. Tosikkona ei pystynyt nielemään erehdystään ja vuosia kestävä käräjöinti alkoi. 

Katsoin juuri kuinka Dr. Phil julkisesti antaa apua karkailevalle pojalle 9 v ja tytölle 16 v, jota myydään netissä. Minulla on ollut Dr. Phil joka lähtöön aloittaessani omaishoitajana 50 v,  
palannut työhön 60 v, 
pelastanut perintöosat lapsuuskodista jokaiselle, 
oppinut verkkokirjoitustaidon, 
jäänyt eläkkeelle lain antaessa siihen mahdollisuuden, 
osallistunut projektikoulutuksiin, 
suorittanut YEAT:n, jossa ikä ja työhistoria ovat ehdottomat. 

Kaikesta olen selvinnyt omantunnon ohjauksessa. Katteettomia pelkoja ylimmältä taholta yritetään syöttää kuin pajunköyttä. Suomikuva on made in China. Olen ollut opintomatkalla kiinalaiseen helvettiin. Olen paluumatkalla vaivaisena, mutta kaiken kokeneena. Tuntemattoman Lammiot ja Koskelat tulevat huudetuksi hätiin kyselytunneilla. Itse istun parrunpäässä ja nauran draaman piirteitä sisältävälle suusta pursuavalle vappuviuhkatulvalle. Lakikirjan irtolehdet olen säästänyt. 

Omaishoitaminen piti aloittaa niin alusta, että otin yhteyttä liiton lakimieheen, kun rivitalo-asunto-osakeyhtiössä ei tiedetty, voiko omaishoitajatytär hoitaa vanhaa isää hänen omassa kodissaan. Minä en tarvinnut lakitekstiä, vaan taloyhtiön hallitus, joka ei osannut asumista tulkita uudessa tilanteessa. Tutun ei tarvitse suomikuvaa kiillotella. Tatun ja Taula-Matin puheet jättävät yllemme pitkän varjon, johon peittyy viimeinenkin suomalaisuus. Rahantekoon on lähdetty Kiinaan ja tavarataivaat ovat täyttyneet made in China. Näillä ei ole mitään tekoa suomalaisuuden kanssa. Kyllä maalla viisaita ollaan, kun merellä haveri tapahtuu.

Ei kommentteja: