Osoite on tallessa, pitkä hiljaisuus välillämme. Muistatko minut? Mitä sinulle kuuluu? Ei tarvinnut tehdä sinunkauppoja uudelleen. Kuuma linja on ollut kunnossa, vaikka viestejä välillämme ei vaihdettu. Muistan, kuka lähettää hätämerkkejä, vaikka allekirjoitus olisi pelkkä "M".
Nyt oli minun vuoroni saada ilmoitus "sähköpostilla". Oli osoite, mutta puhelimessa en osannut tavata saksalaisia aakkosia. Äännetäänhän ne erilailla kuin suomalaiset aakkoset. Luukusta tuli logo ja osoite oli tuntematon. Posti tuo koneella kirjoitetun, naisen käsialalla täydennetyn, postimerkillä varustetun kirjeen.
Nyt tiedän, mitä sinulle kuuluu. Mitä ajatuksia vaihdoimme ennen Berliinin muurin rakentamista. Olit Suomessa, kun muuri erotti idän ja lännen. Olit kuitenkin tällä puolen ja vapaa unelmoimaan ja toteuttamaan haaveitasi. Muurin purkamiseen varauduttiin Berliinissä varastoimalla riisiä kuukausikaupalla. Mukana ollut kertoi siitä lomalla käydessään.
50 vuotta sinulta sain, josta jälkipolvi ilmoittaa, ettei enää tarvitse odottaa. Siinä on jälkikäteen tullut yhteenveto "zu Hause Pflegen" - ajatuksesta. Tämän päivän ministerin esimerkin mukaan otin kävelysauvat metsäretkelle.
Nyt sama ministeri Kehittyvien maakuntien Suomessa puhuu kodinhoitajien antamasta avusta lapsiperheisiin. Sitä tarvitsee jo 1-lapsinen perhe. Kodinhoitajien koulutus tähtäsi suurperheiden auttamiseksi, mutta ajatus hukkui matkalla, kun apua saivat vain sisäpiiriin kuuluvat. Heillä oli työkiireitä eikä presidenttiäkään voinut häiritä perheitä ja lapsia koskevilla kysymyksillä. Kuinka he selviävät, kun äiditkin tarvittiin ansiotyöhön. Lapsista tuli avainkaulalapsia.
Talonmies odotteli ulko-ovella, kun tulin työstä kotiin. Taas olivat tytöt tehneet kaikenlaista pahaa päivän aikana. "Pitää viedä pennut putkaan päiväksi, että voit isin kanssa juopotella rauhassa kotona." Lapset aikuistuivat ennen ensimmäisiä "pukkihyppyjään". Kuinka kertoa tytöille miehestä, joka isänä liehuu perheessä eikä koskaan aikuistu. On namusetiä ja kaikenlaisia hyväksikäyttäjiä. Ehkä kotona saatu malli kuitenkin opetti miehestä oleellisen. Arkipyhät poistettiin tai siirrettiin viikonloppuun vietettäväksi päällekkäin. Kaksi tai useampia kärpäsiä yhdellä iskulla.
Minulla on oma sunnuntai omakohtaisena kokemuksena. Bedestan halvatun sunnuntai. Minulla ei ollut ketään ja kuitenkin oli yksi. Ystävä, joka selvisi meren, tunturin ja ajan haasteista tai yksi ylitse muiden, joka antoi näin tapahtua. "Suomalaisen sydämeen ei mahdu kahta ämmää" -oikeinkirjoitussääntö, sen opin äidinkielentunnilla.
Tähän asti elämä on ollut sitä, mitä minulle on tapahtunut silloin kun tein muita suunnitelmia. Vuodesta 2000 olen elänyt suunnitelmieni mukaan. Minun elämääni on moni halunnut tehdä omia suunnitelmia. Nyt on heille suunnitelmiensa toteutumisen aika, johon minulla ei ole pienintäkään osuutta. Tämä on pelottavaa, kun olen vielä elossa. Kuinka moni on halunnut jättää minut rannalle ja ilman minua porskuttaa eteenpäin. Tässä seison enkä muuta voi.
- Älkää mitään kauhistelko, oli hyvänyöntoivotus, kun laskeuduimme hiljaisuuden retriittiin. Palohälyytys aamuyöllä. Katsoin ulos ikkunasta, oli liian suuri pudotus alas. Vaatteet nopeasti päälle ja ovi auki. Käytävään olivat kaikki huoneiden ovet auki. Ei savua, ei tulta. Vetäydyimme huoneisiin jatkamaan keskeytyneitä unia. Retriitin vastaava puhui aamulla hälyytyksestä.
Rippikoululeiriläiset olivat kokeilleet viereisessä rakennuksessa, kuinka nopeasti palokunta tulee paikalle. Meille varhennetuille ikäihmisille varataan flunssarokotteita, joita kaikki eivät halua. Otan riskin kuolla, kun päiväni ovat luetut. Samoin kieltäydyin tekonivelistä päivystysajoneuvolla vietynä, kun oli avattu uusi poliklinikka käyttää vanhanmalliset tekonivelet vanhoihin naisiin. Kuulostaa lääketieteen harjoittelupaikoilta elävillä ihmisillä, kun eivät ymmärrä kuolla silloin kun heistä tulee eläkepommi. Ajastetaan asioiden loppullinen päättäminen valitusprosesseihin vuosiksi eteenpäin. Tai avataan uusi reitti psykiatriseen hoitoon. Jos minulla on polvessa kusta, sitä ei ole päässä. Vesipäät ovat jossakin muualla suunnitellessaan minun elämääni laatimalla pakkolakeja.
"Kyllä ne ovat viisaita", sanoi vanha isäni päivittäin täytettyänsä 90 vuotta. "Tyhmiä ne ovat", oli minun vastaukseni yhtä monta kertaa päivittäin. Arvioinnin kohteena oli läpinäkyvä oman edun tavoittelu. Siitä seurasi syvällisempi keskustelu maailmanmenosta päivä kerrallaan taaksepäin aina vuoteen 1900. Silloin olivat August ja Maria saaneet kunnanmökin, mäkituvan, asuttavakseen kauniin Vihtaniemen rannalta. Yhteiskuntaluokat olivat omistajat ja maattomat.
Hovimäellä elettiin samaa aikaa. Isoveli-yhteiskunnassa on ollut Tsernobyl, jonka pamahtamisen seurauksia katsoin kädet selän takana. Raparperi työnsi kevään ensimmäisiä varsiaan. Minun koneellisesti ilmastoitu, ikkunaton 10 neliön työhuonekoppi alkoi ahdistaa. Jospa minut säteilytetään säilyväksi ikiajoiksi. Uhka tuli kuitenkin johtajan istuessa oveni takana kuuntelemassa, mitä miesasiakkaan kanssa puhuin. Peeveli nosti hameenhelmojaan ja poistui tuhisten työpaikalta. Jupina sai siunaavat sanat: "Tämän tunnet vielä nahoissasi." Lehdestä sain lukea minulle tarkoitetun lämmöllä-kirjoituksen. "Kissa elää kiitoksella, koira päänsilityksellä." Se on ollut hänen viisauttansa.
Sain linkin, mitä aikaa nyt elämme. Viisaista kirjoituksista päätellen hyppäsin tietoyhteiskuntaan vaatimuksineen. En ole muuta voinut tehdä asian eteen kuin opetella verkkokirjoitustaidon pysyäkseni mukana. Kaatopaikkakotia stailatessa on väistämätön edessä. Tarinat heräsivät eloon. Kirjoittaisin mielelläni aikaisin aamulla unisymbolien viestejä. Laiskuus on hyvä syy jäädä kuuntelemaan aamunavaus, sitä ennen auringonnousu- ja laskuajat. 11.9. törmäys WTC-torneihin kuvana löytyy stailatessa erikoisesta paikasta. Paha maksoi palkkansa globaalin terrorin mahdilla.
Peevelistä on tullut ubiikki (yhteiskunta): aina auki, virtualisuus arjessa (siinä olen Maalari tai Mestari, Maalarimestari tai Mestarimaalari), taloudessa, politiikassa, Jokuveli-yhteiskunta tai Peeveli-yhteiskunta. Ymmärrys hoi, äly älä jätä! Ei huolta, 1. tuttavuus oli älyjääkaappi. Rouva löysi lapun pöydältä. "Jääkaapissa on lihaa." Rouva avaa jääkaapin oven. Siellä kököttää koko Uuno Turhapuro. "Uuno", sanoo rouva kysyvästi. "Etkö ole ihastunut, kun löydät miehesi jääkaapista. Mieluummin ottaisit tapettua lihaa", vaikertaa Turhapuro älyjääkaappia ja sen älykästä vastaanottoa testatessaan.
Siitä se on siirtynyt kaikkeen mahdolliseen, jopa älyllä yritetään saada lapsia alkuun. Pakastetusta solusta aikaansaatu ihminen muistaa jääkautensa. Ihminen on ubiikki, koko ajan kaikkialla. Kaukopartionuoret kälättävät paikka- ja aikatiedot, vaikka oltaisiin vain kadun eripuolilla. Kipu iski ranteeseen eilen. Kiirehdin koneelle pistämään ruksit valintoihini tulevaisuusnäkymistä. Se yllättää aina - very aina. Side kädessä ruksasin, sitten kuuma-kylmähoitoa.
Muistuu mieleen lasta. Vasemman käden kolme sormea taipui taaksepäin, kun kompastuin rähmälleni. Kipushokki esti kivuntunteen, käänsin sormet paikalleen. Pidin viikon lastaa yöllä, isä oli vuodeosastolla. Hieronko koskaan enää? Olen unohtanut koko tapauksen. Palaa mieleen tietyissä tilanteissa keskeneräisten töiden muistuttaessa. Kipu oli illalla mieletön. Saunassa suolaa, kuumaa ja kylmää. Lasta käteen ja käsi sukkaan, ei sentään isän tohveliin kuin sairastunut Mirri. Aamulla käsi oli melkein terve. Psykosomaattinen kipu symboloi kipeitä tunteita, minulla surua kadonneista tyhmistä arvoista. Olen aina elänyt niiden mukaan enkä voi vaihtaa niitä tämän maailman viisaisiin älyarvoihin. Olenhan ihmiseksi syntynyt.
Kerran ei ollut valtakuntaa jolla ei ollut kuningasta ja tällä ei ollut päätä.
Tämä painoi raskaasti hänen tuntoaan.
Ja hän etsi miehen jolla ei ollut selkärankaa ja sijoitti päänsä tämän hartioiden väliin.
Kuningas ei kuollut. Eläköön kuningas.
Ja hän eli onnellisena elämänsä loppuun asti, ja valtakunta oli tuhatvuotinen eikä ollut kertaakaan. Tuomas Anhava
Tämän valtakunnan itsensä kruunannut kuningas on ottanut nimekseen Duus Niemi. Aateluus velvoittaa, mutta savolaista nimeen liitettyä nen-päätettä saa hakea. Vitsitkin on vähissä, kaikki vitsit odottavat Haagin tuomioistuimen päätöstä. Piällysmiehet ovat ahtaalla ahneudessaan. Alamaisia ovat "oekeet immeiset", joita siellä elävät eivät enää muista.
On alkanut sama aika, jonka päättyminen Virossa ravisteli kansallisella herätyksellä. Historia kertoo maasta enemmän kuin ihmiset. Historiassa tämä toistaa itseään, että kaikilla valtakunnan asukkailla ei ole elämisenoikeutta. Milloin milläkin syyllä vaaditaan päätä vadille. Kun galliankukko haluaa täyttää sairaan kanan mieliteon viimeiseen asti, on Johannes Kastajan pää hopealautasella. Kukaan ei muista näitä kertomuksia. Omaishoidossa tauti tanssii talvitiellä. Periaate on eri kuin tanssii tahtien kanssa. Tahtien kanssa tanssissa on aina joku vaarassa pudota, kun taas valtakunnan ehdoilla palvelua parannetaan ruuvia kiristämällä. Lauri Viita sen runoksi virkkoi.
Tauti tanssi talvitiellä,
kysyi, toinko terveisiä.
Mistäpä minä, mutisin.
Muistitko kotona käydä?
Muistin kyllä, enpä käynyt.
Siellä kuoltiin. Kuka kuoli?
Kukin kuoli vuorollansa,
sinä vain olet elossa.
Taidat tappaa jo minutkin?
En minä sinua tapa;
kuka sinua surisi!
Kun tapan talon emännän,
samalla isännän isken,
kohta kaikkia komennan.
Sinä palvelet paremmin,
kun et kuole, vaan vikiset.
Lopputuloksena laitokset täyttyvät huostaanotetuista ja järkyttyneistä lapsista, nuorista, työikäisistä, varhennetuista vanhuksista ja niistä vanhoista ihmisistä, jotka jaksoivat sinnitellä puolustaessaan isänmaata Duus Niemen noustessa puolustamaan omaa oikeuttaan toisten omistamilla rannoilla. Onhan meitä "6 billion others" kertomaan näitä tarinoita, joiden joukosta monet voin omia itselleni. "6billionothers"-käsitys perheestä on minun käsitykseni minun lapsuuden perheestä ja äitinä omasta perheestä. Sitä ei Kela suuressa viisaudessaan ymmärrä minun perheeksi vielä kolmannessa valitusportaassakaan. Meillä on p-poliisivaltio.
Vaalihuumassa kävin katsomassa Toivon tarinan. Aavisteliko hän ennen syntymää ympärillä tapahtuvaa kahakointia, jossa hänen isänsäkin tapettiin. "Nurmilinnut" kertoo sen ajan seurauksista tähän päivään. Väsy, väsy, västäräkki vuoroaskelilla juostessasi kallionkolokotiin. Poikaharakat tekivät harjoittelupesää tontilla kasvavan kuusen latvaan. Harakat olivat vasta oppipoikia, mutta kun Talonherra Harakka kehui pesäänsä, Lauri Pohjanpää kirjoitti siitä runon
Harakanpesä
Piti harakka puhetta vierailleen:
"Tilapäinen ihan on pesä,
- älä putoa, varis! - kiireiseen . . .
mut annas, kun on kesä,
niin, vannon, kartano korskehin,
hyvät herrat tässä löytään,
ei metsässä monta, sen näättekin!
Hoi muori, pötyä pöytään!"
Mut ennenkuin harakka huomaskaan,
jo putos syksyn lehti,
ja kesken hurskaita aikeitaan
se itse kuolla ehti.
Älä hymyile! Tarina totta on!
Moni aikoi ja aikoi kartanon -
sai valmiiksi harakanpesän!
Paratiisini on luonnossa, sen auringon lämmittämillä kallioilla. Swot-analyysin "vahvuuteni" olen kuvannut kahden naisen veneretkellä. Valamon munkit vihkivät Juojärven veden. Auli ja minä laskemme vain saaret. Kaikki on tallella, pyhyys huomaamatta, kainous koskematta, minkä nyt julma jumala ei ole vaatinut ihmisuhrikseen.
Vanhassa vara parempi. Oi, muistatko vielä sen virren, jota lapsena laulettiin? Isä istui hämärässä tuvassa perälasin vieressä. Viimeiset valonsäteet valaisivat hänen virsikirjaansa. Hän käytti kirjan sanoja muistinsa tukena, vaikka osasi koko virsikirjan kannesta kanteen ulkoa. Tuli virsikirjauudistus. Mikään ei ollut enää kohdallaan, virren numerot, sanat eikä sävelet. Hänen vanhasta virsikirjasta puuttuivat lisäykset. Tämän puutteen korjasin lähettämällä hänelle rahaa uusimman virsikirjapainoksen ostamista varten. Oli vielä kirjakauppa, jossa olimme käyneet loma-aikana tutustumassa uusittuun laitokseen.
Uskonkonsultit kävivät käännyttämässä isääni Amerikasta lähtöisin opein. Jättivät raamattujansa luettavaksi. Meillä oli uskonpuhdistus käynnissä. Käänsin koko huushollin ympäri, kun isä kaipasi konsulttien kirjoja. Syntymäpäiväksi annoin hänelle niin suuren Raamatun, että se ei voinut olla näkymättömänä uudessa piilossa vanhan piilon vieressä. Tekstaustaitoinen kirjuri merkitsi perhetapahtumat henkilötietoineen alkulehdille. Sukupuuna olen yrittänyt päivittää näitä suvun tapahtumia.
Perälasista ja kotirannasta avautuu maisema kuin taulu. Siitä on suurennetut kuvat kotona ja yksi kuolleen sisaren kuolinpesän seinällä. Pahoin pelkään, että se on joutunut kierrätykseen kuten sisarenikin kuolemansa jälkeen. Siihen katkesi hänen kohdallaan suvun perinne tulla haudatuksi kirkon sakramentin mukaan elossaolevien sukulaisten jättäessä jäähyväiset. Tässä olisi tapahtunut pyhäinhäväistys, hautaansiunaamisen pilkka, mutta eihän se olisi ensimmäinen kerta ajanlaskumme alusta eikä myöskään viimeinen.
Olin kuin Koskelan poikien äiti papin edessä "Täällä Pohjantähden alla"- elokuvassa kysymässä, voiko leski tehdä ilmoittamallaan tavalla, vaikka isä oli elossa. Pappi vakuutti lesken olevan shokissa kuoleman tähden. Siitä shokista toipumista olen seurannut jo vuodesta 1997. Shokki on muuttunut voitonjuhlaksi lain suomalla oikeudella. Show must go.
Vastarannan maiseman väri vaihtuu vuodenaikojen mukaan. Minulla on muistikuva koko vuoden kierrosta 12-vuotiaaksi asti, vaikka olin 10 vuotta isän luona, virtuaalitodellisuutta 54 miestyövuotta ajassa ja paikassa. Se oli kuitenkin vain taulun ruskakuva, johon äidin kuoleman jälkeen ilmestyi tunnelinaukko, jossa kaksi hahmoa seurailee, odottelee, mitä kotirannalla tapahtuu. Ja siellähän tapahtuu.
On "Tiekartta Länsirannalla". Tiettömän taipaleen taakse siellä elävät rakensivat "metsäautotien" seitsemää ympärivuotista taloutta varten. Tuli viihde- ja vapaa-aika, tuli jakajankäsi, lomakiinteistöt, Verkkokirjoittajan talo ja Munkkiklubi. Lopullinen hengellinen kotini puhuttelee minua lämpimästi "Liebe Maire" psalmin sanoin: Herra, on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
Ei iloja monta ihmislapselle suotu:
Yks kevään riemu
ja toinen kesän
ja kolmansi korkean, selkeän syksyn riemu.
Kyntää, kylvää,
korjata kokoon,
levätä vihdoin rauhassa raatamisestaan.
Ei suruja monta ihmislapselle suotu.
Yks sydämen suru,
elon huoli toinen
ja kolmansi korkean, ankaran kuoleman suru.
Ystävä pettää,
elämä jättää,
taika on ainoa sankarin työ ja tarmo.
Jeesusliskolle on mahdollista kulkea veden päällä. Vesirobottia en ole nähnyt ylittämässä salmia. Tyynessä kesäaamussa rikkoo hiljaisuuden kaukana rannasta aloitettu kutsuhuuto:
- Tuokee venettä, tuokee venettä, tuokeeee. Saaren asukas herää huutoon.
- Oletpa ukko vaikka Kivennavalta, tulen sinut hakemaan, hän jupisi venettä vesille työntäessään.
Meillä Vihtaniemessä tiedettiin, kuka sieltä oli tulossa. Suutari oli lähtenyt sukulaisvierailulle. Kävellyt pitkät matkat oikopolkuja kantamatta huolta, kuka noutaisi järven yli. Olihan hänellä ääni ja jokaisella rannalla oli veneitä. Suutari tulee tupaan, kokeilee uunissa kypsyvän kalakukon kylkeä, onko se pehmeä vai pommin kestävä. Äidin kukot olivat aina pehmeitä, meheviä ja tuoreista raaka-aineista valmistettuja. Ei ollut eläinrääkkäystä työntää kahden kilon kukko kilon paperipussiin. Kukot syötiin ateriaksi höyryävän kuumana. Kokonaiset lähtivät kävijöiden mukana kotiin viemisiksi. Se oli vierasvara, kun tulija ei kysynyt tuvan oven aukaistuaan:
- Suapkoon syyvvä evväitään?
Toinen kulkija poikkesi talvella mennessään erakoksi saareensa. Viimeisellä kerralla poliisi kulki saaresta poiketen mahdollisiin taloihin, missä kulkija oli poikennut. Hän oli kuollut häkään ja omaiset jäljittivät, mitä repussa oli ollut ja mihinkä se hävisi. Aarolla oli kissannahkarukkaset. Hännästä hän vetäisi ne käteen. Kantovesi oli korvossa. Lapset katsoivat tarkasti, mitä kauhanreunaa Aaro käytti juodessaan vettä. Kauhassa säilyi juomajälki kauan, vaikka kauha pestiin. Lapset käyttivät kauhan toista reunaa. Se näytti takaperoiselta. Aaron käynti muistettiin pitkään.
Osoite on tallessa, pitkä hiljaisuus välillämme. Muistatko minut? Mitä sinulle kuuluu? Ei tarvinnut tehdä sinunkauppoja uudelleen. Kuuma linja on ollut kunnossa, vaikka viestejä välillämme ei vaihdettu. Muistan, kuka lähettää hätämerkkejä, vaikka allekirjoitus olisi pelkkä "M".
