Äimänkäkenä kyselen itseltäni oikeasta työstä presidentin, edunvalvojan, kirkon, yhdistyksen, medborgaren, naapurin antaman palautteen perusteella. En päivääkään täysjärkisenä sota-ajan lapsena puoluepoliitikkojen mielestä. Monta aamupäivää olen kuluttanut laiskotellen koneen ääressä etsien kaikkialta vastausta kysymykseen. Mikä on oikeata työtä? Hymyilevän Apollon runosta sen työnarvon olen löytänyt. Toinen yhtä palkitseva itsetunnolle on Rudolf Steinerin sosiaalinen peruslaki. Muunsin projektia vapaaehtoistyöhön ja sieltä saan itsekehujen lisäksi kutsun tulla uudestaan.
- Hyvä me!
Työttömyyteen ei meillä ole mitään syytä. Palkanmaksajat ovat loppuneet, tehtaat suljettu ja purettu pois. Työvoimatoimisto ja Kela on pantu paljon vartijaksi paimentamaan työttömiä pysymään työttöminä. Presidentti vahvistaa lait, jotka eduskunta puoluepoliittisin voimasuhtein lehmäkaupoilla esittää. Tänään sulle, huomenna mulle tukea. Näillä lailla on saatu koko Suomi-neito sekaisin. Mielenterveyskuntoutuksellakaan ei Suomi-neitoa pystytä auttamaan. Ollaan kohta kielivähemmistö omassa maassa. Näin marilaisetkin yrittävät pitää kulttuurin tuella marilandian vielä maailman kartalla.
Kaikesta pitää voida keskustella presidenttiä valitessa. Kalastajalle ja Lyyli Kipolle kerroksessa ei keskustelu ylety. Kaatopaikkajätelaatikosta Tuhkimolla on mahdollisuus hankkia paremmat todistusaineistot. Runoroskapankissa on pankin karhukirjeet vaalirahoiksi otetuista pikavipeistä ja mittavasta lainasta. Tili tyhjä ja miinuksella SAK:n tukea odottamassa eikä turhaan. Kansaedustaja on hyvä keksiessään naiselle työtä EU -alueen kaduilla.
Opetin tyttöjä pitämään itsestään huolta.
- Karamelliä ei saa ottaa tuntemattomalta mieheltä. Ovat namusetiä.
- Ei saa nousta autoon, kun tarjotaan kyytiä kotiovelle. Tässä iässä en enää vastaa puhelinsoittoon yöllä, kun en ole päivystäjä. Ehdin kuulla aamullakin, kuka on kuollut. Näin tapahtui 6.2.2000. Presidentti tuli valituksi. Olin puutunut Kymppihuoneen pehmeässä tuolissa istumisesta. Isälle oli tuotu happipullo oloa helpottamaan. Riitta pyytää.
- Jää yöksi.
- Lähden kotiin nukkumaan. Saa soittaa, jos jotakin tapahtuu. Nukuin sikeästi lattialle levitetyllä patjalla. Aamulla puhelin soi, lempeä ääni ilmoitti.
- Isäsi on kuollut (n. klo 5.05). Nousen ylös, silitän puuvillakerraston ja lähden vuodeosastolle. Soitan kasetilta vastavuoroisesti isän ilmoitukseen.
- Jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulastaan ja kiiruhdin karjateille.
Aamu oli maanantai 7.2.2000, sama päivämäärä 7.2. kuin Isoisäni kuolinpäivä. On kuoltava suvussa samoina päivinä, ei kaikille ole varaa omiin kuolinpäiviin.
Kuningas on kuollut. Eläköön uusi kuningatar!
Näissä mietteissä elämästä 54:n työaikalakia noudattavan hoitajan miestyövuoden jälkeen odotan sydän syrjällään ensi sunnuntaita. Kenelle kellot soivat?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti