Muutaman päivän poissaolo blogista tuo aina ongelmia jatkaa kirjoittamista. Savon kielellä kirjoittaminen ei suju. Oppikoulu puhdisti kieleni murteesta. Se oli ainoa kieli, jota olin kuullut ja puhunut elämäni ensimmäiset 12 vuotta.Kaukana kotoa tunsin koti-ikävää ja palasin syyslukukauden jälkeen joululomalle. Laiskanläksynä jäljentämiskirjoitusta kirjakielentekstistä musteella ja irtokynänterällä. Muistan ahertamiseni tiettömän taipaleen takana kaamosaikana. Ei ollut sähkövaloa eikä ole tänäänkään. Mutta oivalsin tekstistä, kuinka murteelliset kiäntämiset ja viäntämiset piti hylätä ja puhua ja kirjoittaa kuin muutkin suomalaiset.
Tässäkö seistä hökötettään vai männäänkö sisälle? Kahila otti vielä mukaan suppean ääntämisen, ettei paljastuisi savolainen aksentti. Se on minun savolaisuuden syntymämerkki, jota en ole antanut pois. Juuvvaan votkoo raitilla ja syyvvään makkaroo ja pulloo junassa Pieksänmäen jäläkeen, kun tulukki on noussut Lentävään kalakukkoon. Se veti immeiset immeistenmuahan. Puhun savvoo savolaisen kanssa.
Saksa oli pakollinen pitkäkieli. Sitäkin opetettiin savoksi, vaikka tärkeämpää oli kääntäminen kirjallisesti suomesta saksaksi ja päinvastoin. Kieliopillisesti oli tärkeätä kirjoittaa oikein. Virheet oli pisteytetty. Kuullunymmärtämisestä ei silloin ollut kyse. Se oli kielenrakentamista annetuista sanoista tiukkojen sääntöjen mukaan. Missä olen tänä päivänä. Kirjoitustaidoton savonkielessä.
Puhun harvoin, kun käyn Savossa harvoin. Kuuman linjan kirjeenvaihtajana olen kirjoittanut saksaksi 50 vuotta. Puhua en osaa harjoituksen puutteesta. Mutta ajattelu savoksi ja saksaksi on kielellä kuin kielellä sama. Savolaisia lakkasin ymmärtämästä tietyistä syistä. Siellä ovat jumalatkin savolaisia. Minun Jumalani välitti siunauksen saksaksi muuntaessani projektia.
Mitä yksikiveksinen Hitler sai aikaan minun käydessäni maailmassa? Mitä perintöä kantavat sodanaikana syntyneet saksalaiset? Meillä on vietetty 200 -vuotisjuhlia suomalaisuuden vahvistumiseksi. On katsottu tarpeelliseksi vahvistaa omaa kieltä. Aleksis-veljen seitsemän kivestä sen sai aikaan. Minulle se on "Die sieben Brüder" A. Kivi. Luen sitä molemmilla kielillä rinnakkain. Toimintaformaatin ymmärtäminen asiakaspalvelussa on oma lukunsa.
Puhelinpalvelu on ruuhkautunut. Jos tarvitset sitä, paina sitä. Jonossa on enemmän kuin 15 soittajaa. Jään jonoon odottamaan Päijät-Neuvoa päästäkseni lääkäriin. Väliaikailmoituksineen pidän luuria korvalla n. 20 pitkää minuuttia. Oikea käsi on puutunut ja viittä vaille, etteikö samoin kävisi myös vasemmalle kädelle, kun ei ole päitsiä eikä kaiutinpuhelinta. Ehdin olla heikoin lenkki ja diilin osallistuja, mutta en pudonnut pois linjalta enkä saanut potkuja ennen ajanvarausajan varmistamista.
Savolainen Balladi on laulettu malli kuinka meidän perintöjä käsitellään Savossa. Sen tekevät muualta tulleet kunnanjohtajat ja virkamiehet omalla ajatusmallillaan. Sitä en ymmärrä saksaksi enkä suomeksi. Saan omituisia kirjeitä verottajalta poliisiin ja kaikilta mahdollisilta tahoilta siltä väliltä. Aina on edessä valitustie lahjotuista ennakko- ja enemmistöpäätöksistä.
Kerron kaikille olevani Tuusniemeltä. He kysyvät, eikö sieltä kunnanpuuhista lahtelainen Heikki Luoma kirjoittanut TV:lle sarjan "Vain muutaman huijarin tähden". Kuusniemen kunnan arkea siinä kuvattiin, mutta se voisi olla myös Tuusniemeltä. Joitakin vuosia sitten oli niin tyttömäinen olo, kun opin verkkokirjoitustaidon. Kaikesta on tullut viestintää, vaikka savumerkit ovat luotettavampia vielä tänä päivänä, kun yhteyksiä vasta rakennellaan ja niitä ainoita lankapuhelinkaapeleita keritään pois.
Omavaraisaikakausi on päättynyt ja edessä on maailmanloppu, jossa kaikilla ihmisillä ei ole elämisenmahdollisuutta. Tuntuu tutulta; setä vangitaan punaisena, kuolee nälkään ja sairauteen, isoisälle talollinen tokaisee: olisi pitänyt tappaa ukko eikä poika, isää uhkataan sotaoikeudella, kun ei ollut kansalaiskuntoisuutta hankittuna suojeluskuntalaisena, minulla itselläni ei ollut elämisen mahdollisuutta kotikunnassani aloittaa työntekemistä elinkeinoasiamies/kunnanjohtajan antaman työvoimapoliittisen lausunnon mukaan, yrittäjyys, maatalousyrittäjyys, perhehoitaminen, omaishoitaminen ei ole koskaan työtä ollutkaan rauhanruhtinaan mielestä. Hän hieroo vain rauhaa, joka ei pääty milloinkaan. Siitä ei enää koskaan kuulu Nobel-palkintoa, kun sinun rauhassasi ei ole enää työtä kenellekään. "Suomi on sotaakäyvä siirtomaavalta", sanoi Antti Tuuri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti