Katsoin eilen Teemalta Fidelio-oopperan. Olen myöhäsyntyinen oopperan ystävä. Naiset lähtivät Savonlinnaan oopperajuhlille ostaen viikonloppupaketin esityksineen, yöpymisineen ja syömisineen. Yritin seurata TV:stä Amadeusta kysyttyäni luvan isältäni. Myöteisen vastauksen saatuani isä kiersi ympyrää kuin kissa kuumaa puuroa. Wiljami tulee kotiin ja isä ilmoittaa suureen ääneen.
- Tiällä sitä katotaan oopperoo.
Suoriuduin nopeasti takkiini ja vaihdoin oman TV:n ääreen, sinne missä oli tavarani.
Ovikello soi. Jehovat olivat havainneet minun tulevan kotiin. Pyysin heitä jättämään minut ja vanhukset rauhaan. Heidän käyntiään vähiten kaipasimme. Olin juuri kuullut nuoren jehovan elämän päättymisestä oman käden kautta. Puolustivat ovelle tuloaan, mutta minusta se oli pakkokäännytystä. Amadeus jatkuu.
Ovikello soi. Mökiltä tullessa poikkesivat katsomassa isää.
- Tiällä kuulemma katotaan oopperoo. Heiltä puuttui kahvinkeittäjä isän luona. Olisivat keittäneet kahvinsa ja juoneet isän kanssa ja menneet menojaan. Käsikirjoituksen mukaan he tekivät juuri niin kuin tekivät. Minulle ei kuulunut omaishoitajana katsoa oopperaa.
Piti olla perheen piika. Olinko isäni renki, en kuitenkaan onni, jonka palvelut olisi korvattu rahalla tai edes joskus ymmärryksellä, että minäkin olisin voinut silloin tällöin tehdä omia asioita. Tästä pitää kirjoittaa sävelletty punainen lanka kotonahoitamiselle, joka sivuaisi vähän omaishoitoa poliittisten renkien mausteilla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti