Loppuelämäni ensimmäisen päivän aatto vai olisiko tämä entisen elämäni viimeinen päivä sen sanoo selvästi 15. lokakuuta 2009 kuulemani aamuhartaus. Voinen sen lukea tarvitessani aamuhartauksien arkistosta. Myötätunnolla dalitia kohtaan luin aamuhartauden ja samaan aiheeseen palaan 22.10.09. Meillä puhutaan tasa-arvosta, Intiassa on kastijärjestelmä ja joka maassa oma nokkimisjärjestelmänsä. Tässä välillä vaihdoin maisemaa ja sain kokea olevani tervetullut. Minua on katsottu uudella tavalla. Kukaan ei kääntänyt päätä pois eikä töpeksinyt perääni kuin mustalaisnainen. Meilläkö tämä on mahdollista? Meillä, ja aina tästä eteenpäin. Minulla ei ole ollut koskaan ennakkoluuloja, mutta elämä on opettanut potentiaalisten ongelmien ja mahdollisuuksien analyysissä suhtautumaan menneeseen tietyllä varauksella
Kirjoitustaito kuuluu kaikille. Opittuani kirjoittamaan verkossa olen kirjoittanut unohtaakseni. Mitä enemmän kirjoitan sitä enemmän muistan. Kukaan ei voi kirjoittaa elämäni käsikirjoitusta. Minun on se tehtävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti