Olen kuullut ja lukenut tarinoita, kuinka viimeistään kuolevalta odotetaan merkkiä uskosta, että pappi kutsutaan paikalle. Merkkiä vaativat ovat itse epäuskoisia ja pelastavat mielestään sieluja viimeisellä hetkellä. On palattu aikaan "kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa". Pitääkö sitä aina niin tunteella pelata? Tunne on omakohtainen, toisten tunnetiloihin en osaa asettua. Siksi minusta on pitkästyttävää kuunnella tunnelmamusiikin toivekenserttien haastatteluja henkilökohtaisista tuntemuksista. Annettaisi musiikin puhua puolestaan ja jokaisen tuntea omat fiiliksensä, mitä musiikin kuuleminen saa aikaan. Nauruterapiakaan ei saa nauramaan, jos ei naurata.
Sain Raamattuni, minulle omistetun "liebe Maire". En pyytänyt sanoja, mitä matkapastori siihen kirjoittaisi. Silmät pyöreinä sanoin hänelle. Kukaan Kehittyvien maakuntien Suomessa ei koskaan ole puhutellut minua niin koskettavasti nimellä. Liebe Maire. Sen tervehdyksen sain 50 vuotta sitten ja aina se on yhtä sykähdyttävä kuin enkelin tervehdys. Laps' Suomen ällös vaihda pois, sun maatas' ihanaa. Siell' leipä vieraan karvast' ois ja sana karkeaa. Minulla on erilainen kokemus.
Ruoho ei ole minulle vihreämpää aidan takana. Se on samaa lehtivihreää kaikkialla. Mutta Kehittyvien maakuntien Suomi on haistanut rahan, jota omistajille ja itselle pitää hankkia Kiinasta ja jo ulkoavaruudesta. Maastamuuttajia olen aina kehoittanut nyppimään leivästä karvat pois ja kuulostellut, millä sanoilla heitä siellä puhutellaan. Kuultuani että heille istutetaan muistopuita hyvin tehdystä työstä, en vaadi tulemaan takaisin. Jokainen kuulee sydämessään omaa tunnekieltänsä.
Kehittyvien maakuntien Suomessa tarjotaan keppikeittoa lakipykälillä ja karkeilla sanoilla maustettuna, kun on jaksanut odottaa kiltisti valituspäätöstä. Kehittyvien maakuntien Suomessa puhuu raha; minulla on ja tulee lisää, mistähän saataisi sullekin, kuuluu mutinaa puupäätä raapiessa ja etuuden kieltävää lakipykälää etsiessä. Jos sitä ei ole vielä laadittu, se pitää laatia kiireesti. Kaukana on aika, jolloin viimeinenkin kaveri otettiin mukaan. Isokenkäistä ympäröi hajurako, läpipääsemätön kaasupilvi, ettei vain Martta-kengät tallaisi palelevia pikku-varpaita. Mikä oli se tilanne, jossa jokainen kuuli puheen omalla kielellään.
Olen lähettänyt Äiti Teresan työhönsä, jos syytösten keskellä ei huomaa aina tehneensä työtä kuin Äiti Teresa. Meillä ei ole yhteisöjä, josta käsin voisi toimia ilman rahaa. Olen ratkaissut sen omalla kohdallani epävirallisessa organisaatiossa ilman ry-merkintää ja budjetoituja rahoja, kuitenkin kuin miljonääri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti