Lupaus

Neljänteen käskyyn liittyy lupaus. Näen sen toteutuvan tänä päivänä. Olen vielä siitä kirjoittamassa, kun en kuollutkaan eilen.
Tätini kertoi halvaantuneen miehensä hoitamisen ja kuoleman jälkeen halunneensa jäädä sänkyyn odottamaan kuolemaa. Sanoin hänelle: 
- Ensiksi sikiää täitä ja kirppuja. Mutta se oli ohimenevä tunne eikä tiennyt silloin mitä tuleman pitää. Hän halvaantui ja itsensä hoidon laiminlyötyään jalkaa katkaistiin kolmessa vaiheessa hoitovirheiden seurauksena. Joutui pyörätuoliin, mutta kolme vuotta oli kotona hyvin pienen kotiavun turvin. Katkerana tästä hän huusi: 
- Sittenhän löydätte minut kuolleena jonakin aamuna. Sanoin hänelle: 
- Se on kunniaton kuolema kuolla yksin. Minä tulen, kun on lähdön aika. Hän ilahtui, kaikki välillämme ollut erimielisyys suli pois.

Itse odotin kuolemaa, ettei enää tarvitsisi mennä lääkärin luokse. Mutta varasin ajan ja kohtasin ystävällisen avunantajan kuin enkelin. Vielä pitää yksi oire hoitaa pois, mutta milloin, siitä pitää käydä puhuttelu Ihmeellisen Neuvonantajan kanssa. Hän sanoo: 
- Nyt eikä 15. päivä. Se on lempeä kehoitus, varaan ajan ja menen. Tämä lääkäriin lähtemisen vaikeus johtuu ikävistä kokemuksista kirjaviisaiden lääkärien luo eksymisestä. Nyt osaan paremmin kiertää kaukaa tilanteet, jossa joudun mollatuksi. Siksi tiedän, että omaishoitaja ei kuulu siihen potilasjärjestöön, johon hänen hoidettavansa kuuluu. Hän on nähnyt läheisensä sairastumisen, lääketieteellisen hoidon ja parantumisen, että kotiin tuleminen on mahdollista, jos siellä on äiti/isä, tytär/poika tai aviopuoliso odottamassa. Se on heitteillejättö, jos kotona ei kukaan ole vastaanottamassa kotiuttamispäivänä ja hänet sinne paareilta pudotetaan.

Omaishoitaminen on luovaa hulluutta, jolla ei ole mitään tekemistä sairauden kanssa eikä varsinkaan mielenterveysseuran kanssa. Omaishoitajakokemus antaa lähtökohdan vertaistuelle, mutta tavatessamme, emme jatka hoidosta puhumista, vaipanvaihtoa, syöttämistä, avanteentyhjentämistä vaan kohoamme arjen yläpuolelle. Tämä on mahdollista vain omalla ajalla, omalla tavalla ja omalla kustannuksella, jos se meille vain suodaan. Mutta nyt se laillisesti estetään. Palaan kuitenkin siihen lupaukseen.

Samaistuminen Kenraalin aikaan

Kenraali saapuu ensimmäisenä 6.12. linnan juhliin. Rollaattori ei ollut este osallistumiselle. On hyvä, ettei koskaan vielä ole kirjoitettu heidän rakkaustarinan päättymisestä omaishoitoon. Nyt Kenraali on kuollut, hänen paikkansa on saanut toinen sodassa ansioitunut mies. Hän oli vaimonsa omaishoitaja muutamia vuosia. Hän on kertonut julkisesti tästä asiasta eikä se vähennä hänen ihmisarvoaan. 
Tulee mieleen, kuinka vaikeata oli poliittisesti todeta valtakunnan vanhus kykenemättömäksi hoitamaan presidentin tehtäviä. Sairas ja vanha presidentti ei ole tähän syypää, vaan ns. terveet, jotka olivat vastuussa. Sama asia toteutuu omaishoidossa, jonka järjestämisessä poliitikoilla ei ole järjenhäivää, kun he täsmentävät korvamerkitsemisellä kohteet, joista vielä voi hyötyä ja ottaa tyylipisteet itselle.

Minulle antoi voimaa ajattelu hoitaessani päivän rutiineja. Kenraali Kamarineitoineen on täyshoidossa sviitissä, jossa heillä on yhteistä aikaa päivästä toiseen. Nähdessäni viimeisen haastattelun Kenraali tunsi suurta huolta Rouvansa jaksamisesta, "kun hän ei enää ole niin nuori". He asuivat Kenraalintalossa Kamarineidon huolehtiessa arkipäivän tehtävistä. Näin minäkin halusin tehdä, mutta byrokratia oli toista mieltä. 
Lopulta odotin päivää, jolloin sininen virka-auto tulisi hakemaan poliisin ja lääkärin avustuksella isää pakkohoitoon ja minua pakkopaitaan suljetulle osastolle. Onnekseni isä elvytettiin kuolemaan sairaalassa. Minä sain valmistella muuttoa kauas pois. Siitä on kulunut 7 vuotta ja uskallan avata arkistoja, kuinka siitä ajasta selvisin.

Kansallinen veteraanipäivä

Isän viimeinen veteraanipäivä, pienen piirin etuoikeutettujen veteraanien juhla seurakuntatalolla. Menemme hautausmaalle juhlan alkamisaikaan. Isä työntää pyöräpotkuria, katsoo kaihoisasti juhlapaikkaa ja tuulessa liehuvaa sinivalkoista lippua. Vastaan tulee juhlaan kutsuttu kunnan nuori virkamies. Ohitamme tervehtimättä vastaatulijan, onhan hän kutsuttu, isäni sodassa ollut kutsumaton. Mutta tuntien oman arvonsa ei mene parempien veteraanien juhlaan kuokkimaan. 

Kuljemme sankarihautojen ohitse. Siellä on minun sodassa kaatuneet kummisedät, jotka tulivat puupalttoossa, isäni elävänä sarkapalttoossa saman kuorma-auton lavalla. Isällä oli lomaa rintamalta viedäkseen minut kastettavaksi. Kirkkoherra oli kiinnostuneempi kaatuneista kuin meistä elävistä. Ymmärrän tämän, olivathan he antaneet henkensä, että meillä on isänmaa. 

Isä kertoo veljensä nimettömästä hautapaikasta. Olihan hänet vangittu punaisena, pidetty nälässä vankileirillä. Hän palasi sairaana ja kuoli. Ei näy sotasurma-luettelossa. Kukat vietiin kesäisin koivunjuurelle tapulin taakse. Matka jatkuu äidin haudan kautta isovanhempien haudalle. Ajatukseni on hankkia pieni nimikilpi setäni muistoksi isovanhempien hautakiveen. 

Olemme paluumatkalla, isän askel hidastuu, pitää istua pyöräpotkurin päälle. Hän voi pahoin, mutta kun olo vähän rauhoittuu, lähden hakemaan apua. Kaksi naista tulee vastaan, kerron heille tapuhtuneesta. Kohta ambulanssii kiidättää meitä naapurikuntaan päivystykseen. Jään sisaren luokse enkä muista, kuinka tulin kotiin. Seuraavana päivänä käyn hakemassa kulkuneuvon  hautausmaalta puunjuurelta. Työnnän pyöräpotkuria edelläni samaa reittiä takaisin. Lipputanko on tyhjä, juhlat seurakuntatalolla on ohi. Mutta vuoden kuluttua taas juhlitaan.

PS. Vallanvaihtumisen jälkeen olen osallistunut Valtakunnalliseen Veteraanijuhlaan teeveen välityksellä. En osallistu paraateihin, vaikka se olisi toritapahtuma lähellä. Kauko-osallistuminen on minun tapani muistella, minkä kautta me voimme paremmin kuin muut. 
Rauhanruhtinas käy Pohjois-Koreassa kauhistelemassa ruokapulaa. Hänen tehtävänsä on kauhistella, jos ne olot siitä korjaantuisivat. 

Puhutaan virkistyskalastamisesta Helsingin rannoilla. Kalat ovat syömäkelvottomia juomakelvottomissa vesissä kasvaneina. Meillä ei enää kalastettu. Kysymykseen kieltävän vastauksen jatko; tämän jälkeen saamme saaliiksi ihmisiä. Kalastajista on tullut ryöstökalastuksen kohteita sijoittajille. Heidän suurin huvinsa on vaatia alkuperäisasukkaita maksumiehiksi tuottamaan lisäarvoa hulppeisiin huviloihin sijoitetulle pääomalle. Iiloppi on iisoppikorren päässä juotavaksi tarjottu myrkkymalja ristiinnaulitulle. 2011 vapunaattona kuninkaallisten häiden jälkeen. Minäkö kuninkaallinen?

Internetbud

Tänään äitini 93. syntymäpäivä on minulle "internetbud"-päivä. Kyse ei ole nappi- eikä kuponkikaupasta, onhan säännöstelyt ruoka-annoksissa mennyttä aikaa. On kyse julkisesta osakekaupasta. Minulle se antaa vertailukohdan poliittisiin rajoituksiin, millä yritetään uskotella omaishoitajalle, että hänen oikeutensa ovat immateriaalisia, joista tuleva hyöty kuuluu viranomaisille omaan käyttöön. Heillä on sisäpiiritietoa, missä on sukupolvenvaihdoksen aika. Näinhän tämä yhteiskunta toimii. Kultaiset kädenpuristukset ovat nyt kovassa kurssissa. Kenellä on, sille annetaan, kenellä ei ole, siltä otetaan. Muistuttaa jo muuntogeenin patentoimista. Omaishoitajat ovat maksajan roolissa.

Minulle on ollut pitkä taival oppia kirjoitustaito. Aina olen pyrkinyt järjestykseen jollakin tasolla. Mustepullo ja kynänterä olivat kalligrafian tuottamisen välineitä. Sitä piti harjoitella. Tuli töhryksiä, joista rangaistiin. Ei ollut tarkoituksenmukaisia työpöytiä. Sitä suuremmalla syyllä seuraan vaivatonta tarjouskilpailua netissä. Tällaisen meklarin kanssa olisi ollut ilo työskennellä lain puitteissa solmiessani omaisen hoitoa koskevia sopimuksia. Mutta järjestelmä on alkutekijöissään n. 300000 omaishoitajan kohdalla.

Kun Tirkkos-Tyttö kirjoittamaan oppi

Tänään on suuri päivä. Aamuhartauspuhuja muistuttaa pelosta ja vallankäyttäjien pelolla hallitsemisesta. Mieleen palaa elävästi puhelinsoitto sisarelle 17 vuotta sitten. 7-vuotias tyttö vastaa. Kerron pelostani, kun olin lähdössä vanhempieni taloudenhoitajaksi. Tytön ääni lakkaa ja sisar jatkaa puhumista. Kerron hänelle samasta pelosta. Sisar sanoo:
- Ihmettelinkin, mitä tyttö palaa virsikirjan kanssa jatkaakseen puhelimessa. Hän laulaa: Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen, Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen... Tämä laulu oli minulle rohkaisuksi silloin ja tänä aamuna voimaksi tästä eteenpäin.

Sain eilen vastauksen kiinteistöyhtymän tieyksiköiden oikaisemisesta. Vastaus on edelleen sama: Maaoikeushan sen viimekädessä päättää. Olkoon niin, jos sanoja on jo menettänyt asioiden hoitajana järjenkäytön. Ei sitä ollut silloin, kun isäni ikää käytettiin hyväksi, ettei hän enää pysty asioistaan vastaamaan. Jos virkamiehelle ei ole kuin lusikalla annettu, ei häneltä voi kapustalla vaatia 20 vuoden kuluttuakaan.

Avaan sähköpostiluukun. Olen saanut viestin Saudeista. Kuulun suureen ketjuun, jossa ei ole muita nimiä Suomesta. Minut on huomattu kuin Äiti Teresa. THAT'S LOVE. Surisinko vallankäyttäjien ja elämäätuhoavien voimien keskellä tieyksikkömaksujen vääriä perusteita, kun ei ole ymmärrystä niitä oikaista. Tietämättäni tapahtuu suuria asioita, kun syntymäkunnassani ajetaan pienillä pyörillä. 

Siunasin Saudeihin lähtijän lupauksella. En kuole ennen kuin olen nähnyt sinut elävänä palaavan. E-mail on vastaus edellisen yön puhutteluun, josta poistun ontuen kuin Jakob painista. Lupasin hakea lääkärin apua. Nukuin sen jälkeen sikeästi. Aamulla jalka oli jäykkä. Soitin ajanvaraukseen, jossa tympeä virkailija ojensi. 
- Soita huomenna. Tänään huomaan, että ehtii myöhemminkin. Meidän terveydenhoito on muutoksen edessä, mutta ministeri on sama kuin edellisessä hallituksessa. Hän sanoo: Meillä on kelpotavallaa asiat hoidettu. Köyhät ja sairaat teillä on aina luonanne. Heitä ei vain nähdä valtaakäyttävien nahkurinorsilta.

Aikapommi

Onko lain kirjain ja lain henki menneet sekaisin? Monta kertaa, kun otetaan mukaan §§§§§§§, joilla minut yritetään vaientaa ja aivopestä, että olen väärässä ja tehnyt paljon pahaa. Lakimiehet, lääkärit ja edunvalvojiksi väkisin tuppautuneet sen parhaiten ovat omaksi edukseen kääntäneet. 

Pääsiäisenä 2000 totesin "Kärsimysnäytelmä" - kulkueessa itsekseni. Tuollaisissa kuulusteluissa olen ollut minäkin. Tämän kirjoitan pohjaksi päättöarvioinnille. Nyt en tarvitse muuta todistusaineistoa osoittaakseni lain hengen mukaisia ratkaisujani oikeaksi. Täsmäpalautetta oikealla hetkellä kohteisiin, joihin saan virallisia kutsuja asianomistajana. Puhukoon henki puolestani sähköpostin välityksellä. Nyt on se pahempi viimeinen villitys, kun olen vielä elossa ja selvinnyt omaishoitoajasta menettämättä mielenterveyttäni.

Kuka keksikään rakkauden ammattilaiset

Olisiko syytä puhua omaishoitajasta rakkauden ammattilaisena? Olisihan monen vanhuksen, vammaisen ja pitkäaikaissairaaan hoitopaikka laitoksessa, jos kukaan omainen ei välittäisi. Nyt laitospaikat on purettu ja toisen ihmisen apua tarvitsevat on siirretty avohoitoon. Avopalvelut ovat kehittämättä. Silloin kysytään omaisia apuun. Viime päivien puhe on ollut vanhainkotien yhtiöittämisestä voittoa tuottaviksi laitoksiksi. Tämähän noudattaa vanhaa kaavaa, jota käsitellään oikeudessa rikoksena, jossa on tuotu jopa vammaisia rakkauden ammattilaisiksi sanan alkuperäisessä merkityksessä.

Huudan kuin Ukko-Paavo: Sinuhun turvaan Jumala, mua häpeältä säästä. Olen aina tuntenut häpeää meidän terveiden puolesta, kuinka kohtelemme lähimmäistämme. Omaishoitaja tekee parhaansa jaksamisen äärirajoilla, mutta mitä tekee poliitikko. Laatii lait ja ryhtyy rahastamaan. Pitääkö minun vielä nähdä, kuinka tarkoitus pyhittää keinot. Omaishoitaja tietää tehtävänsä joka tilanteessa. Lainlaatijan leuhkat eväät on syöty loppuun ennen kuin niitä on ollut jaossa yleisesti. Tapahtuuko ihme, että ruokkimisen jälkeen jäisi vielä jotakin jäljelle tai että kaikille kuuluisi saman verran.

Äiti Teresa Kalkutan kadulla

Omaishoitaja hyvinvointivaltion kaatopaikalla
Katsoin pääsiäisenä TV:stä Äiti Teresasta kertovan elokuvan. Hämmästyin yhtymäkohdista kuolevienhoidon ja omaishoidon välillä. Kalkutalta menee maine sivistys- ja kulttuurikaupunkina, kun Äiti Teresan työ sai huomiota maailmalla. Samoin Suomen maine on mennyttä, kun omaishoitamisesta tuli politiikan peliä. Äiti Teresa ei tehnyt politiikkaa käyttääkseen budjetoituja rahoja työssään. En minäkään tiennyt etukäteen, millä rahalla olin 10 vuotta omaishoitajana, mutta rahat aina järjestyivät yllättävältä taholta samoin kuin yksittäiset tukijatkin ympäri maapalloa. 

Olen miljonääri-isän perijä, kun pesä jaettiin. Tuskin jakaja tunsi intiaanipäällikkö Seattlen vastausta (Chief Seattle's 1854 oration) Yhdysvaltain presidentille vuonna 1854, kun hän "Washingtonin Suuri Valkoinen Päällikkö" teki tarjouksen intiaaneille ostaakseen heidän maansa ja lupasi antaa heille reservaatin sen sijaan. "Äiti maa; veljemme virta" - vastauspuhe on minulle tuttu. Jakaja sai aikaan "Tiekartan Länsirannalla", mistä käydään taistelua Lähi-Idässä. Kaikki on globaalia, varsinkin ongelmat ovat yhteisiä koko maapallolla. 

Meidän vaalitulos ei muuttanut mitään vastuunottamisesta ja - kantamisesta. Nyt on Juudaksen evankeliumin toteutumisen vuoro, sopimus etukäteen pettämisestä. Omaishoidossa se olisi tarkoittanut. "Hoidan vanhempani ilman kunnallista kotihoidontukea. Kunta ja kaikki halukkaat saavat ottaa isäni jälkeen jättämän omaisuuden minun sitä vastustamatta." Järjestäytyneessä yhteiskunnassa toimin kuitenkin lakien mukaan ja nyt on minulla omistajanoikeus antaa perintömaa muukalaisille hautausmaaksi tai muslimeille moskeijan paikaksi. 
Turvapaikka on Verkkokirjoittajan talossa kaukana kavalasta maailmasta. Tästä tulee draama, johon aikalaiseni ovat osallisia. Olenhan punaisen geenin saanut verenperintönä, josta tämän päivän puhujat ovat kuin medusan geenin saanut lehmä, jonka turpa säteilee vihreänä. Ovatko puhujat tietämättäni muuntogeenisiä poliitikkoja?
Lebraan sairastunut tunsi kärsivänsä karmanlain seurauksista. Minä en tunne olevani My Lord'in koston kohde, joka siirtyy isien pahojen tekojen seurauksena lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen. Ihmisen teot puhuvat puolestaan jälkipolville asti.

Mummon orava

Tällä kertaa se toivottaa "aurinkoista kevättä" yhdistyksen jäsenkirjeessä. Olen hämmästynyt kirjeestä, onhan minut erotettu järjestöistä "minun oman hömppätoiminnan" tähden. Minulla ei ole kompetenssia toimia zu Hause Pflegen - kutsumukseni mukaisesti virallisissa organisaatioissa, ei kirkollisissa eikä maallisissa yhdistyksissä.
 
Jokin sisäinen palo on kutsunut minua osallistumaan ja vetänyt puoleensa. Vuosia sitten tapasin monta kertaa englantilaisen parantajapapin. Hänellä ei ollut kiirettä eikä teknisiä laitteita hoidettavana, etteikö hän olisi huomannut luonnon keskellä oravan iloista puuhastelua. Hän pysähtyi katselemaan ja sai meidänkin huomion käännetyksi luontoon. Ne olivat antoisia hetkiä, oli kutsu Englantiin, mutta tieni johti halvaantuneen äitini luokse. 

Kirjoitin tulkin välityksellä papille: En pyydä vanhemmilleni lisää vuosia, mutta pyydän vuosiin mielekästä sisältöä. En saanut vastausta kirjeenä, mutta se oli orava, joka ilmestyi rivitalon pihapiirin puihin. Se istui ensimmäisen kerran koivunoksan ja rungon muodostamassa hangassa. Satoi räntää, kun läksin kauppaan, äiti jäi sängystä seuraamaan ilmestynyttä oravaa. Onneksi se oli orava, jos se olisi ollut enkeli, olisi se varmasti hätistetty pois. Orava istui samassa asennossa, kun palasin. Äiti ei ollut yksin. 
Orava valtasi kaksi linnunpönttöä, siivosi ne ja peitti aukon mielensä mukaan. Kaikki tämä näkyi äitini huoneen ikkunasta. Männyn oksat huojuivat tuulessa kuin hevoset laukatessaan. Voin nähdä vieläkin mummon puuhevoset, jotka hän piirsi paperille. 

Vein äitini kirkkoon rukouskokoukseen ja siellä voin varmistua samasta kosketuksesta, jonka seurauksena kaadutaan. Parantajapapin meitä siunatessa jokaista erikseen istuimme tukevasti tuolilla, eikä kukaan pudonnut lattialle. Jokainen tunsi itsessään, mitä tapahtui. Nämä olivat viimeiset keväiset kuukaudet, mitkä äitini oli luonamme. Lauantai-illan toivotut levyt, Sibeliuksen VI sinfonia sai metsän kukkimaan. Piti nousta sitä näkyä katsomaan ja myöhemmin kirjoitin runon "ihanasta maasta". 
Äiti kuoli ja haudattiin päivänä, joka oli merkitty hänen syntymävuotenaan. En vain osannut nähdä sitä ottaessani runon talteen. Hiljaiselo jatkui, kunnes jaksoimme lähteä vierailulle ilman äitiä. Nousin autosta ja orava juoksi sähköjohtoa pitkin edelläni taloa kohti. Tunnistin sen mummon oravaksi, joka siitä lähtien on ollut minulle merkkinä, että näkyväisen ja näkymättömän raja on onneksemme olemassa.

Pitkäperjantai

Onko se perjantai niin pitkä, että ehdit tehdä nukenvaatteita? 5-vuotiaan tyttären kysymys katkaisi pyhien takia hössöttämisen. Lapsesta lähtien olin tottunut aattopäiviin ja juhlapyhinä kirkossa käyntiin. Rippikouluaikana olin tullut pääsiäislomalle kotiin. Konfirmoinnin edellytyksenä oli osallistuminen kiirastorstaina kirkossa vietettävään ehtoolliseen. Lähin mahdollisuus oli naapuriseurakunnan kirkossa. Matkaa oli liikaa, jäätä pitkin 7 km ja siitä ilman julkista kulkuyhteyttä kymmeniä kilometrejä. Jäin pois, mutta onneksi siitä ei tarvinnut esittää kuittausta. Loppu hyvin, kaikki hyvin. 

Vieläkö virkatodistuksessa on merkintä: rippikoulun käynyt, rokotettu? Avioeron hain virkatodistuksen merkinnän perusteella: (x9) elää avioliitossa. Eihän sitä voi yksin elää liitossa, ja niin minut tuomittiin avioeroon. Kaiken tämän ymmärrän ihmisten yritykseksi hallita maailmaa, mutta meille jokaiselle on varattu oma tiemme kuljettavaksi. Pitkäperjantai on saanut siitä perinteensä. Silloin huhujen perusteella piti ryövärit ja kansan villitsijä ristiinnaulita. Tämän päivän rangaistavat ovat yhteiskunnan heikoimmat ja kirkoissa omat kivitettävänsä. Omalla oikeudella silloin ja tänään erikoisesti kansan antamalla poliittisella luottamuksella.