Minun on ollut lähdettävä lapsuuskodista maailmalle. Omaishoitoajan jälkeen jätettävä kaikki toisten jaettavaksi, että laki ja oikeudenmukaisuus toteutuu. Keskitysleiriltä ihmeen kautta selvinneet nuoret hankkivat koulutuksen ja asettuivat omaan elämäänsä. Koskaan eivät unohtaneet kokemuksiaan vainottuina. Uupuneena unen puutteesta löysin itseni lähtöpaikasta v. 2000 pääsiäisenä. Tekniikka tallensi puhelinvastaajan nauhalle, kuinka pyörryksissä olin. Vähitellen jaksoin katsoa ympärilleni. 10 vuotta omaishoitamista takana, kaiken menettäneenä ja kaiken tallentaneena.
Saksasta tullut joulukortti kertoi vuoden kuluneen. Oli ainoa toivo elämän jatkumisesta. Se antoi sisällön ja kielen työlleni: Zu Hause Pflegen. Siihen ei ole mitään lisättävää eikä mitään poisotettavaa. Kaikki muu kertoo kukkaronvartijoiden epärehellisyydestä. Ovat varkaita. Minun osuuteni lapsuuskodista on menossa muukalaisten hautausmaaksi tai muslimeille moskeijanpaikaksi. Verkkokirjoittajan talo on netissä. Aleksis Kivi jätti käynnistään runon:
Timon laulu
Makeasti oravainen
makaa sammalhuoneessansa;sinnepä ei Hallin hammas
eikä metsämiehen ansa
ehtineet milloinkaan.
Kammiostaan korkeasta
katselee hän maailman piirii
taisteloa allans' monta;
havuoksan rauhanviiri
päällänsä liepoittaa
Mikä elo onnellinen
keinuvassa kehtolinnass'!
Siellä kiikkuu oravainen
armaan kuusen äitinrinnass';
Metsolan kantele soi!
Siellä torkkuu heiluhäntä
akkunalla pienoisella,
linnut laulain taivaan alla
saattaa hänet iltasella
unien kultalaan.
Tänään on suuri ilo olla Verkkokirjoittajan talossa. Netin kautta osallistuin aamulla konferenssiin. Siinä minä elämäntapaintiaanina sulat päässä keskustelin Riadiin ja Tukholmaan. Sovimme tapaamisesta lähitulevaisuudessa. Kukaan ei osoittanut sormella: Mitä sinä täällä teet, olethan kohta eläkkeellä? Saan takaisin kykyni nähdä kaduntallaajat negatiivinruskeina läpikuultavina pallopäinä. Heidän sanomisillaan ei ole minulle enää mitään merkitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti