Miksi nainen itki

Kaatuneitten muistopäivän vietto 17.5.2020 pohjautuu menneisiin aikoihin (Suomen luokkasota). Suvun aikalaiset kantoivat tuon ajan kokemukset vaiettuna häpeänä, minkä isoisä joskus tilaisuuden tullen kysyi voitokkaalta talolliselta, joka luki lehdestä uutisen varkaudesta.
- Eikö kaikki rikolliset tulleetkaan tapetuiksi kapina-aikana? Siihen talollinen vastasi.
- Olisikin pitänyt tappaa ukko eikä poika.

Suvun tuomitut: Isoisä, vanhempi poika, nuorin poika.

Kysyin isältäni syytä, miksi setäni oli vangittu, kidutettu, pidetty nälässä ja vapautettu sairaana kotiin kuolemaan.

- Hän oli torpparin poika, vaatturin opin käynyt ja kävi nuorten riennoissa työväentalolla.
Siinäpä syitä harventaa vihattua kansanosaa. Tiesin isäni ja isoisäni rauhaa rakastaviksi miehiksi. He eivät koskaan kerskanneet sotajutuilla, vaan tekivät työtä perheensä eteen ja auttoivat naapureitakin. Sodan jälkeen sodasta selvinneet opettajat kyselivät isältä hänen sotakokemuksiaan. Niistä ei isällä ollut paljon kerrottavaa, olihan veljen kohtalo häpeänä vaientanut hänet.

Vihtaniemen ensimmäisenä ja viimeisenä ylioppilaana tulin kotiin 1961. Takana oli 8 vieraalla paikkakunnalla vietettyä vuotta oppiakseni lukemaan ja kirjoittamaan. Se aika oli hyvin leimaava, kuinka renkipojan ja piikalikan tytär oli lähtenyt ihan vieraille vesille varoituksista huolimatta. 

- Kelpaa sitä piiaksi kouluja käymättä, oli Eevin kannustus ilmoittaessani halusta lähteä oppikouluun.

Vielä suurempi oli ihmetys, kun 5-kymppisenä palasin vanhempieni luokse heidän omaishoitajakseen jouluna 1990. Kevään koittaessa Koillis-Savo paikallisena äänitorvena käsitteli ylioppilaskoulutusta. Mitä siitä jäi mieleen oli havainto. Lunta on jäänyt paskahuusin katolle. Suoraan esitettyihin ammattihaaveisiin esitettiin minulle toteamus.
- Kun sinusta ei mitään tullut. 
Perusteluksi sain kuulla luokkatoverini  Eilan istuvan paikallisen Kela-konttorin hoitajana. Istui aikansa ja kuoli 50 -vuotiaana syöpään. Toinen oli kansakoulukaverin kohtalo. Teki juhannustaikoja nuoruudessa ja joutui mielisairaalaan. Samoihin aikoihin kun palasin kotikuntaani, kunta otti hänet laitoksesta pois vanhustentaloon elämään. Sekin minua puhutteli rankimman mukaan.

Vähitellen aukesivat silmät  kuin kissanpojalle, mihin elämäntilanteeseen olin joutunut. En ollut sopiva äidin hoitajaksi pikkuveljen mukaan. Suunnittelin viettäväni suvun keskellä syntymäpäiväni lapsuuskodissa keskikesällä. Suunnitelma kariutui, kun kerroin aikeistani.
- Sinun syntymäpäivänä vedetään lippu puolitankoon.
Äiti laitokseen isän seuratessa mukana, osake myyntiin kirkonkylässä ja sitä rataa. Kaikki yhteisomistukset jakoon ja pesä olisi sillä selvitetty.

Sadan vuoden takaa alkaneet tarinat heräsivät henkiin. Kuoliko setäni turhaan, raatoivatko vanhempamme turhaan perheensä eteen tiettömän taipaleen takana ilman mukavuuksia? Kaikkien vaiheiden jälkeen ollaan tässä päivässä 26.5.2020. Korona, tuo tehokas tunkeutuja saa aikaan poikkeusolosuhteet. Riskiryhmään kuuluvat erikoisesti 70+ ikäihmiset. Minulle tässä ei ole mitään uutta. Syöpään sairastuminen aiheutti lisääntyneen avuntarpeen tiputuksineen, asioidenhoitamisineen. Jopa roskapussi oli toisten vietävä roskikseen. 3½ vuotta on kulunut, syksyllä lähdin etsimään Valokahvilaa, tavatakseni ihmisiä. Kaikki loppui kertailmoituksella: Peruttu.

 
Etätapaaminen ja vierastunti hoituvat livenä ja netissä.

Netti on tuonut mahdollisuuksia osallistua juhliin, johin en arjessa uskonut koskaan osallistuvani. 
Niistä tärkeimpänä radioitu Jumalanpalvelus Lopen kirkosta 
Saarnaajana ja liturgina kirkkoherra Tuomas Hynynen. Kanttorina Taina Sulkanen. Annamaria Hannonen, sopraano. Mikko Perkola, viola da gamba. Virret: 567: 1-3, 728, 514, 581, 919, 362: 11-12; 213. Muu musiikki: Osia psalmista 40, gregoriaaninen sävelmä, sov. Mikko Perkola, Herra, siunaa kotia, säv. ja san. Jaakko Löytty, sov. Mikko Perkola, On kaunis synnyinmaamme, säv. Toivo Kuula, san. Wäino Havas ja Niilo Rauhala, sov. Mikko Perkola. Alkusoittona johdantomusiikki alkuvirteen 567, säv. Kaj-Erik Gustafsson. Päätössoittona loppusoitto virteen 213 a-sävelmä, säv. Michael Gotthard Fischer. 60 min

Tähän asti kaikki olin tehnyt väärin toisten ihmisten ja yhteiskunnan mielestä. Tästä kaatuneitten muistopäivästä tuli yhtenäisen Suomen sovintosunnuntai. Pieni joukko koolla olevia muodosti kaipaamani totuuskomission, jonka tehtävä kiteytyi saarnassa. Kopioin sen varmuuden vuoksi talteen, eihän tänä aikana aamuhartaustekstejäkään  arkistoida. Saa nähdä, kuinka kauan videoitu  Jumalanpalvelus 17.5.2020 on kuunneltavissa.

Osallistuminen ei loppunut jumalanpalvelukseen, vaan olin tervetullut neljälle muistomerkille seppeltenlaskutilaisuuteen, jonka Kaatuneitten muistopäivän juhla 17.5.2020 välitti videoituna. Loppuelämäni ensimmäinen juhla, johon isän kanssa olisin halunnut osallistua aikanaan, mutta kutsua ei tullut ja kuokkimaan ei menty. Rauhan ajan poikkeusolosuhteista toivottavasti on jotakin opittu yhdessä selviämisestä.