Hybridistrategia

Testaa, jäljitä, eristä ja hoida -rimpsun olen kuullut ja tulen kuulemaan vielä monta kertaa. Tämä ei ole ohi. Häpeänhistoria tulee lähelle, mutta emme ole koronan uhreja enkä suostu kuin tottelemaan annettuja ohjeita. Lisäksi subjektiivinen ohje kädet - Thl

30 vuotta sitten jouduin eristykseen, kun lähdin vanhempieni omaishoitajaksi heidän kotiinsa. Olin hoitanut asioita isän pyynnöstä lakimiesten kanssa, kuinka lapsuuskoti siirretään perikunnalle.
- Kuka on kuollut?
- Ei kukaan, ja selitin, mitä asiani koskee.
- Perikunta tulee vasta kuoleman jälkeen. Vanhemmat antavat lapsuuskodin lahjakirjalla lapsilleen. Lahjanantajat jättävät aviopuolisot lahjakirjan ulkpuolelle. 
Vanhempien toinen huoli oli, kuinka vanhin veli selviää yksin vanhempien kuoleman jälkeen, kun ei ole perhettä tukena. Se asia hoidettiin vanhempien antamalla asumisoikeustestamentillä. Veljellä on hallintaoikeus kuolemaansa asti vanhempien hankkimaan osakkeeseen kirkonkylässä palvelujen lähellä.

Monta varoittavaa esimerkkiä kuulin asiakastyössä näistä asioista, kun ne tulevat jokaisen kohdalle ajallaan. Yksi opettavimmistä oli euroopanomistajan käynti luonani. Hädin tuskin pääsi tuolille istumaan, kun hän aloitti.
Lähetin veljelle kirjeen, kun äiti oli kuollut ja hänestä huolehtinut veli jäi yksin omakotitaloon.
- Muuta pois, omakotitalo menee myyntiin. Se oli yksinkertainen mahtikäsky, kun mitään papereita äidin kuoleman varalta ei oltu tehty.
Olin tyytyväinen, kun vanhempani näkivät, mitä tuleman pitää heidän kuolemansa jälkeen.

Isä soitti aikaisin aamulla. Kysyin onko äiti kuollut. 
- Ei, mutta hän haluaa mennä lopullisesti laitokseen, kun ei enää kykene laittamaan ruokaa perheelleen. Äiti oli halvaantunut keväällä 1989. Olin ollut heidän luonaan kesällä 2 kuukautta. Loman lopulla isällä todettiin syöpä. Alkoi sairaalakierre. Ansiotyöni oli keskeytettynä kahden kuukauden ajan, tili miinuksella 20 000 mummonmarkkaa. Se oli omaishoidon hinta silloin ja sen jälkeen aina tähän päivään asti. En koskaan palaisi vanhempieni omaishoitajaksi luopumalla ansiotyöstä. Isän sanaton avunpyyntösoitto aikaisin aamulla sai minut toisiin aatoksiin.
- Minä tulen, lupasin isälle. Järjestelyjen kautta olin jouluna 1990 heidän luonaan.

Sisarukset olivat kovin myönteisiä tulolleni ja auttoivat parhaansa mukaan. Velkajärjestelyt piti tehdä ja sisko laski rahojaan, kuinka paljon hänellä olisi antaa lainaksi rahaa. Jopa Arto-poika toi possurahat. Kunta lupasi sosiaalipalveluna maksaa kotihoidontukea äidin hoitamisesta. Isän ei katsottu vielä olevan avohoidon piirissä. Ydinperhe käsitti isän, äidin, vanhimman veljen ja minut omaishoidonsopimuksella.

Näin selkeä oli vanhusten hoidon järjestely perheen sisällä, kun kaikki asianosaiset tiesivät tehtävänsä. Toiset sisarukset jatkoivat omaa elämäänsä, rakensivat mökkejä, kävivät ulkomailla ja tulivat maalle viettämään kesälomaa tavallaan, joka ei ollut lapsuuskodin tapa.

Vähitellen selvisi minulle, että minusta oli tullut äidin jatke ja kiireisille kävijöille kahvinkeittäjä. Jos en ollut paikalla heidän vierailunsa aikana, minut käytiin hakemassa kahvinkeittoon. Näin alkoi vieraantuminen vanhempiemme kodista.

Pistäydyin joskus hoitamassa asioita Lahdessa. Siellä oli koulutusbuumi menossa. Ostin sivistyssanakirjan tarkistaakseni, mistä tutut ihmiset puhuivat tieteen kielellä. 
Lähtiessäni omaishoitajaksi kollegat ilmoittivat eteenpäin motiivini.
- Sehän lähti syöpään kuolemaan.
- Sehän joutui lataamoon.

Hybridistrategia sai minut palaamaan alkutekijöihin, kuinka meidän vanhustenhoito järjestyi, kun oli hoidon tarve. Testasin, jäljitin, eristin ja hoidin. Kaikki vaiheet päättyivät aikanaan eikä mitään haluttu niistä oppia. Pitäkää huolta toisistanne ja yhteisöstänne, kehotetaan poikkeusolosuhteissa.
Toisen taulun käskyt eli lähimmäisiin suuntautuvat käskyt (4.-10.) alkavat kaikkein tärkeimmällä: Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Neljäs käsky on alun perin aikuisille lapsille annettu käsky: Pitäkää huolta iäkkäiksi ja sairaiksi käyneistä vanhemmista.