perjantai 15. toukokuuta 2020

Kodinturvajoukoista omaishoitajiin

Aamun Ajatus

Maailman ihmiset tulisivat aivan
hyvin toimeen keskenään,
elleivät ajattelisi, etteivät tule.
-Jarmo Somppi
Pienennän käsitettä 'maailman ihmisten toimeentulosta keskenään' pienimpään yksikköön, perheeseen, jonka perustajille on itsestään selvä ajatus tulla toimeen keskenään. Sota saa ajattelemaan, ettei kukaan tule toimeen kenenkään kanssa. Tämän varalta on kaavailtu kodinturvajoukkoja. Kodinturvajoukot-Wikipedia "Kodinturvajoukoissa ei leikitä sotaa. Siellä harjoitellaan sodan varalta, sen ennalta ehkäisemiseksi. Lisäksi kodinturvajoukot tukevat viranomaisia myös normaalioloissa oli kyse sitten suuronnettomuudesta tai tulva-alueen evakuoinnista, vartioinnista ja huollosta."
Vanhemmat kesällä 1960



Tälle rannalle  isovanhempien jalanjäljissä 1900 -luvulta isä toi nuorikkonsa naapurista ja he perustivat perheen. Isä osallistui sotaan kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta. Kotirintamalla äiti huolehti ulkotöistä, liikuntakyvyttömästä isoisästä, ennen sotaa syntyneistä veljestä ja siskosta. Itse synnyin isän ollessa sodassa ja sisko vielä ennen rauhan solmimista. Meitä sotalapsia on neljä ja rauhan ajan lapsia toiset  neljä.
Aikaa hujahti 20 vuotta, tuli sairaudet ja vanhuus, lapsuuskoti ilman mukavuuksia ei vastannut sen ajan asumista. Vielä vuosia jaksoivat vanhemmat esittää kattohaikararituaalia kodin puolustamiseksi. Sitten oli harkittava muuttoa kirkonkylään.

Äidin viimeinen käynti Vihtaniemellä 1991. Isän kanssa kanssa Viitakossa 1993.
Sisaruksia olen muistellut kiinalaisen horoskooppimerkkien mukaan, Mauri Kunnaksen kuvin.
Roman Schatzin Maamme-ilta
"Kyllä hätä keinot keksii, sanoi akka kun kissalla pöydän pyyhki." Roman Schatzin Maamme-illassa ääneen pääsevät Yle Radio 1:n kuuntelijat. Kriisin luovia vaikutuksia voivat olla vaikkapa vanhojen valokuvien perkaaminen, pianon soitto, taideteosten lavastaminen kotioloissa tai perunan viljely. Roman Schatzin juontamassa lähetyksessä ovat myös Pirkko Arstila ja Tommi Korpela. 1 h 28 min

Eilen tuli taloyhtiön suodattimen vaihtaja yleisavaimilla sisälle karanteenikotiini maski naamalla. Hän on ainoa kävijä kriisiaikana. Kiitin käynnistä, syksyllä hän tulee uudelleen. Ruokakassi tuodaan sisälle ja vierastunnit hoidetaan netissä covid-19 sairastaneen kanssa. 

 

















Etätapaaminen sattumalta eristyshuoneen ikkunasta vilkutus työpaikalle tulleelle tulkille ja kuvien välityksellä meille kaukana jännittäneille, kuinka covid-19 etenee. Sairausloma jatkuu kotona ja mökillä, voimat lisääntyvät vähitellen. Vierastunnit toteutuvat netin välityksellä. Puhuminen ja syöminen auttavat tervehtymistä, kun voimat olivat niin vähissä, ettei jaksanut lusikoida ruokaa suuhun. 

Terveydeksi! 

Kuvan mahdollinen sisältö: kukka, kasvi, ulkoilma ja luonto

Ei kommentteja: