tiistai 10. heinäkuuta 2018

Vuorisaarna


Kirjailija Kaija Pispa, Ylöjärvi. Hartauden musiikkina "Song of the birds", es. Selloduo Varonen (trad. Kataloniasta, sov. A-M. Varonen). 

Konsertteja: Itämainen heinäkuu: RSO:n kamarimusiikkifestivaali "Aurinko nousee idästä" - Klezmeriä auringon noustessa

Joka toinen vuosi Radion sinfoniaorkesterin muusikot ideoivat keskuudessaan mittavan kamarimusiikkiviikonlopun. Huhtikuussa Musiikkitalossa "aurinko nousi idästä" kaikkiaan seitsemässä konsertissa.
Sellisti Eeva Rysän mukaan RSO on saanut viime vuosina riveihinsä useita japanilaisia muusikoita, joista on tullut upeita kollegoja ja ystäviä. "Heidän autenttinen asiantuntemuksensa inspiroi meitä myös kamarimusiikkifestivaalin teeman valintaan, jonka punaisena lankana on esitellä idän ja lännen vaikutusta toistensa säveltaiteeseen."
Tapahtuman tämänkertaisen suunnitteluryhmän muodostivat Eeva Rysän lisäksi viulisti Maria Puusaari ja huilisti Yuki Koyama. Trio kävi läpi valtavan määrän itse löytämiään tai kollegoiden ehdottamia kappaleita. Eeva Rysä toteaa, että "teosten kirjosta alkoi nousta temaattisia kokonaisuuksia. Tuloksena oli konsertteja, joiden ohjelmat ulottuivat tyylillisesti barokista nykypäivään ja maantieteellisesti Japanista Egyptin kautta Lappeenrantaan."
"Klezmeriä auringon noustessa".
Joseph Haydn:
Jousikvartetto op. 76 nro 4 B-duuri "Auringonnousu"
Leena Jaakkola ja Salla Savolainen, viulu, Tommi Aalto, alttoviulu, ja Timo Alanen, sello

Isang Yun:
Oktetto (1978)
Kapellimestarina I-Han Fu
Giuseppe Gentile, klarinetti, Arvid Larsson, fagotti, József Hárs, käyrätorvi,
Pauline Fleming-Unelius ja Mirka Malmi, viulu, Ezra Woo, alttoviulu,
Timo Alanen, sello, ja Aapo Juutilainen, kontrabasso

Paul Schoenfield:
Trio (1990)
Paula Sundqvist, viulu,
Christoffer Sundqvist, klarinetti,
Emil Holmström, piano

Äänitetty Musiikkitalon Paavo-harjoitussalissa 14.4. 

Ei kommentteja: